Luku 14. Yliluonnollinen tajuaminen

Alkusanat

Nyt kun parapsykologian opintojen ”peruskoulutus” on suoritettu, keskitytään tästä eteenpäin täysin PSIn ilmiöihin. Ennen paneutumista yliaistimiseen ja psykokineesin teoriaan ja käytäntöön muistellaan lyhyesti sitä, mitä tietoja ja kykyjä tähän mennessä on omaksuttu: on opittu paljon maailmasta ja maailmankaikkeudesta, jonka kiinteitä osia olemme; on selvitetty oman elimistön fysiologisia ja psykologisia toimintoja sekä opittu kontrolloimaan niitä täysin; on saatu ensimmäiset paranormaalit kokemukset.

Koulutuksessa on siis tähän mennessä saavutettu jo kaksi etappia: ymmärrämme asemamme ja tehtävämme maailmankaikkeuden prosessin osina sekä ymmärrämme ne voimat, joilla pystymme vaikuttamaan itseemme. Nyt on siis tullut aika tehdä yhteenveto vastaamalla näihin kysymyksiin:

-       Miten parapsykologian kurssin harjoitusten avulla saavutettu tietoisuuden laajentuminen on vaikuttanut omaan psyykkiseen olotilaan (oletko tullut rauhallisemmaksi, itsevarmemmaksi, tyytyväisemmäksi ja onnellisemmaksi kuin olit ennen opiskelun alkua)?

-       Onko sinun onnistunut parantua esim. psykosomaattisista sairauksista (tunnetko itsesi nyt terveemmäksi ja elinvoimaisemmaksi kuin ennen opiskelun alkua)?

-       Kuinka paljon positiivisemmaksi suhteesi maailmaan ja elämään on muuttunut (onko helpompi löytää yhteinen kieli ympärillä olevien ihmisten kanssa, oletko saavuttanut työssä tai yksityiselämässä menestystä, joka aiemmin tuntui mahdottomalta, onko suhde puolisoon parantunut)?

-       Mitä paranormaaleja ilmiöitä osaat jo ilmaista itsessäsi tai aiheuttaa muuhun maailmaan (ilmentyvätkö tietyt asiat spontaanisti vai osaatko jo tuottaa ne tietoisesti esim. luomalla telepaattisia yhteyksiä, ottamalla vastaan informaatiota selvänköisesti tai pystytkö näkemään PSI-kenttiä)?

-       Mikä parapsykologian kurssissa on ollut mielestäsi erityisen onnistunutta, mitkä harjoitukset ovat olleet vaikeita tai onko teoriaosuus ollut hankalaa ymmärtää? Onko sinulla parannusehdotuksia opintomateriaaliin?

Huomautus: Luennolla 1 esitetty hypoteesi siitä, että maailmankaikkeuden energian kvantit ovat mahdollisesti neutriinoita, ei pidä enää paikkaansa. Uusimpien tietojen mukaan ne ovat ns. virtuaalifotoneja.

Yliluonnollinen aistiminen

Informaatio, jota vastaanotamme reseptoreillamme läheltä ja kaukaa, on enimmäkseen luonteeltaan toisen käden kautta saatua tietoa.

Haju- ja makumolekyyleistä, joita tulee ilmaa pitkin suun makureseptoreihin elävistä ja elottomista aineksista ja yhdisteistä, selviää jotakin niiden kemiallisesta koostumuksesta (maukas, pahan makuinen, myrkyllinen), mutta emme kuitenkaan pysty sanomaan mitään näiden ainesten ja yhdisteiden atomirakenteesta saatikka historiasta.

Ääniaallot, jotka ovat vain mekaanisten prosessien aiheuttamaa ilman värähtelyä, antavat korvien mekaanisten reseptorien kautta vain karkean mielikuvan näistä prosesseista, mutteivät kerro niiden syytä (ukkosen jylinästä voimme vain päätellä, että ilmassa on sähköisiä purkauksia, jotka ovat salamoiden syntymisen syy).

Lämpösäteily toimii samoin: Ihon lämpöreseptorit eivät aisti niiden hiukkasten, joista maailmankaikkeus koostuu, lähettämää lämpösäteilyä eli ns. mustien kappaleiden säteilyä, vaan aistimme vain fotonien aiheuttaman molekyylien liikkeen ilmassa, nesteissä tai kehon pinnalla lämpönä (molekyylien nopeudesta riippuen se aistitaan kylmänä, lämpimänä tai kuumana).

Optinen valosäteily on vain sitä, että erilaiset pinnat heijastavat toisten valonlähteiden jäännössäteilyn – ellei sitten katsota suoraan joko keinotekoiseen tai luonnolliseen valon lähteeseen (kuten aurinkoon) – ja näin ollen informaatio tulee siis epäsuorasti: sen avulla pystymme vain arvioimaan erilaisten pintojen muodon ja ominaisuuden, muttei niiden rakennetta ja ydintä. Aistielinten rajoittuneisuus on syy siihen, että parapsykologi pystyy aistimaan ympäröivää maailmaansa vain pääpiirteittäin ja saa vain kaavamaisen kuvan ympärillä vallitsevista prosesseista. On mahdollista, mutta harvinaista kokea hetkellisiä aika- ja tilasiirtymiä (näkeminen tai kuudes aisti) ja niitä parapsykologin on vaikea ymmärtää, koska hän ei pysty aistimaan tai tulkitsemaan niitä.

Suurin osa ihmisistä suhtautuu harvinaisen välinpitämättömästi reseptoriensa rajoittuneisuuteen. Vaikka spontaanisti tapahtuvat omat yliaistilliset kokemukset hämmästyttävät ihmisiä, eivät ne kuitenkaan herätä heissä halua kehittää aistimiskykyä. Kaikki yliaistilliseen liittyvä herättää heissä vähintäänkin epäluuloa, koska vanhemmat, koulu ja yhteiskunta ovat teknisesti orientoituneita ja mielikuvitus on täysin skolastisen tieteen mukaan kehittynyttä. Mutta yliaistillisesta kokemisesta on eläviä todisteita, joita ovat eläimet ja kasvit. Niiden ”yliaisteja” yksikään koulutieteen edustaja ei epäile, vaikka ei saisi edes täyttä selvyyttä, miten mekanismi toimii.

Parapsykologeina olemme jo kuitenkin tulleet vakuuttuneiksi yliaistien olemassaolosta (monet ovat parapsykologian opinnoissaan päässeet telepaattiseen yhteyteen jo kuuden kuukauden opiskelun jälkeen). Seuraavassa kappaleessa käsitellään eläinten ja kasvien kykyjä vain siksi, että voimme täysin ymmärtää kommunikaation, informaation ja toiminnan mahdollisuuksien kirjon, joita elämä tarjoaa jopa paljon primitiivisemmille elämänmuodoille kuin ihminen.

Eläinten ja kasvien yliaistit

Monet eliöt pystyvät vastaanottamaan informaatiota ympäröivästä maailmastaan paljon tarkemmin kuin ihminen. Monet niistä pystyvät aistimaan sähkömagneettisia kenttiä ja reagoivat erittäin herkästi kenttien voimakkuuksien muuttumiseen. Erityisen selvästi se on huomattu hamstereilla.

Hamsterit laitettiin omiin lasiterraarioihinsa ja kun ne olivat kotiutuneet ja omaksuneet tietyt ruokailu- ja lepopaikat, terraarioiden ylle laitettiin antennit. Antennit kehittivät epäsäännöllisin väliajoin sähköisiä muuttuvia kenttiä, joiden jännite oli 100 – 900 volttia metriä kohti (V/m) ja taajuus muutamasta hertsistä 10 000:een. Olosuhteet olivat siis samanlaiset kuin tavallisella ukkosen ilmalla. Kahden vuorokauden kuluessa hamsterit siirsivät pesänsä terraarion sellaiseen osaan, jossa ei ollut sähkökenttää. Ja ne, joiden terraario oli kokonaan sähkökentän alueella, muuttivat pesäänsä jatkuvasti paikasta toiseen.

Selvää oli, että näillä hamstereilla ei ollut missään kohdassa hyvä olla. Erityisen voimakkaasti reagoivat naaraat, joilla oli poikasia. Kentän muuttuminen kymmenen volttia metriä kohti sai ne siirtämään ensin poikaset terraarion kaukaisimpaan nurkkaan ja sen jälkeen pesän ja ruuan.

Myös mehiläiset reagoivat selvästi sähkömagneettisen kentän muutoksiin, joita esim. ilmakehässä tapahtuu. On havaittu, että mehiläiset jättävät keruumatkan helpommin väliin silloin, kun ilmakehän magneettikentissä on vahvoja häiriöitä. Näiden ilmiöiden fysiologisia syitä ei tunneta tarkasti, vaikka monia, niihin mahdollisesti liittyviä biokemiallisia muutoksia pystytään todentamaan.

Vielä herkemmin sähkömagneettisiin kenttiin ja virtoihin reagoivat vesieläimet. Erittäin hyvin tätä kuvaa eräs havainto, joka sai tutkijat aluksi aivan ymmälle.

Hait hankkivat saalista sekä vedestä että myös veden alla olevista hiekkakerroksista, jopa 30 cm:n syvyydestä. Hai ui hitaasti pohjassa ja heittäytyy nopeasti piilossa olevan uhrinsa kimppuun. Jos hiekkaan hautautuneen kampelan peittää muovilevyllä, ei hain vaisto tällöin toimi. Äkkiseltään voisi väittää, että kampelan haju pelasti sen, mutta asia ei ole niin. Jos kampela peitetään gelatiinikerroksella, joka ei päästä hajumolekyylejä lävitseen, mutta sähkön kyllä, löytää hai varmasti saaliinsa. Se, miten hai tunnistaa kampelan, johtuu kampelan biosähkökentästä, joita syntyy sen jokaisesta lihasliikkeestä.

Kun hiekkaan piilotetaan kampelan sijaan kaksi elektrodia ja niiden välille luodaan pieni jännite, luulee hai niitä kampelaksi ja käy kimppuun. Hain herkkyys aistia sähkökenttiä on erittäin korkea: jopa yksi miljoonasosavolttia metriä kohti riittää, että hain korkeasti kehittynyt sähköaistijärjestelmään kuuluva elin, tuhansista iholla olevista sähköreseptoreista koostuva Lorenzinin avartumat (Lorenzinin ampullae), saa ärsykkeen.

Haiden lisäksi monet muutkin kalalajit - monnit, rauskut ja valaat – ovat erittäin herkkiä aistimaan sähkökenttiä. Seitsemällä kalalajilla, joihin lukeutuvat mm. sähköankerias, suurikokoinen niilinhauki ja sähkömonni, on lisäksi muuntuneista lihaksista tai nahan rauhasista koostuva sähköelin.

Halutessaan tutkia ympäristöään kalat, joilla on heikko sähkövirta (esim. niilinhauki), lähettävät 300 kertaa sekunnissa impulssin, jonka jännite on muutamasta voltista muutamiin satoihin. Jokainen tällainen purkautuma luo kalan sisään sähköisen kentän, joka ulottuu pyrstön negatiivisesta navasta pään positiiviseen napaan. Päässä olevilla aistielimillään kala havaitsee yleensä symmetristen sähkökenttien muutokset.

Kalat tai kasvit johtavat hyvin sähköä ja näin ollen vetävät puoleensa sähkökenttien voimalinjoja, kivet johtavat sähköä huonosti ja hylkivät sähkökenttiä. Lorenzinin avartumiin tulevat impulssit ovat siis voimakkuudeltaan erilaisia ja kala pystyy aistimaan ympäristöään.

Kalat käyttävät heikkoja sähköimpulsseja keskinäiseen kommunikointiin: Kun kalojen sähkökentät törmäävät, häiriintyy molempien sähkökentän voimalinjojen aistiminen niin kuin kaksi radiokanavaa samalla taajuudella sekoittavat toisiaan. Sähköimpulssien lähettäminen keskeytyy siksi aikaa, kunnes molemmat kalat ovat vaihtaneet taajuutta, jotta molemmat voivat taas erottaa omat sähköimpulssinsa muiden lähettämistä. Ne siis ”puhuvat” sähköisesti eri taajuuksilla esim. ”Häivy reviiriltäni”.

Kalat, joilla on voimakas sähkökenttä, kuten esim. sähköankerias, käyttävät sähkövirtaa sekä yhteydenpitoon muiden kanssa että saaliin lamaannuttamiseen. Saalistamiseen käytettävän jännitteen voimakkuus voi olla 600 voltista 0,5 ampeeriin ja jatkua muutaman sekunnin (testin aikana kalan tuottamalla sähköllä olisi ollut mahdollista sytyttää sähkölamppu, mikäli se olisi yhdistetty kalan päähän ja pyrstöön).

Kuivalla maalla elävät nisäkkäät pystyvät myös aistimaan näkymätöntä säteilyä, jotkut jopa korkeaenergeettiseltä lyhtyaaltoiselta alueelta. Kalifornialaiset tutkijat havaitsivat, että rotat pystyvät aistimaan röntgensäteilyä – oletettavasti otsalohkossaan (otsachakrassaan) olevien reseptorien ansiosta.

Käärmeet käyttävät saalistaessaan sähkömagneettisen spektrin infrapuna-aluetta, joka on siis lämpösäteilyä.

Maan erittäin heikko magneettikenttä (0,4 x 10-4 teslaa) auttaa monia eliöitä suunnistamaan. Kärpänen ja monet muut hyönteiset rauhoittuvat mieluummin joko poikittais- (itä – länsi) tai pitkittäissuuntaisesti (pohjoinen – etelä) magneettikentästä riippuen. Maan magneettikenttä vaikuttaa myös meressä eläviin kotiloihin, matoihin ja rapuihin. Jotkin meressä olevat bakteerit uivat ja ovat suojassa mudassa tietyssä kulmassa sähkökenttien voimalinjoihin nähden (tällainen käyttäytyminen määräytyy selvästikin bakteereissa olevien pienten rautamagneettihiukkasten mukaan, sillä bakteerit ovat kuolleita olentoja, jotka jatkavat suunnistamista maan magneettikentän mukaan).

Erityisen paljon maan magneettikentän vaikutuksesta on opittu mehiläisten tanssista, jolla ne kertovat toisilleen uusien mesilöydösten sijainnista ja etäisyydestä. Kennojen pystysuorilla osilla ne kertovat tanssiliikkeillä suunnan kuvaillen lentosuuntaa suhteessa aurinkoon (atsimuutti).

Tutkija Martin Lindauer havaitsi, että mehiläisten navigaatiotiedoissa oli systemaattisesti virheitä, jotka riippuivat maan magneettikentän suunnasta ja joihin keinotekoiset voimakentät vaikuttivat voimakkaasti.

Tästä huolimatta muut mehiläiset ymmärtävät oikein viestintuojan signaalit. Mikäli tanssi pitäisi tanssia vaakasuoralla pinnalla, olisi mehiläisen annettava auringon suunnan lisäksi neljä muuta ilmansuuntaa. Nämä tärkeät suunnat jäisivät pois, mikäli maan voimakenttä olisi nolla. On pystytty todistamaan myös, että magneettimyrskyt vaikuttavat mehiläistanssiin.

Lintujen on mahdollista suunnistaa monien aistielimensä ansiosta: Ne pystyvät säätelemään lentokorkeutensa 10 metrin tarkkuudella ilmanpaineen mukaan, ne pystyvät suunnistamaan tuhansia kilometrejä pitkien infraääniaaltojen, auringon valon polarisaation ja tähdistöjen sijainnin mukaan sekä haistamaan tuoksuja jo satojen kilometrien päästä.

Muuttolinnut lentävät maan magneettikentän avulla talvisijoilleen ja takaisin kesäpaikkaansa. Punarintoja testattaessa on havaittu, että niiden synnynnäinen suuntavaisto (etelä – länsi syksyisin, pohjoinen – itä keväisin) säilyy myös suljetussa tilassa, jossa ne eivät näe suunnistukseen tarvittavia tuntomerkkejä. Ne suunnistavat maan magneettikentän mukaan. Kun kokeessa magneettikenttää käännettiin keinotekoisesti 180° maan magneettikenttään nähden, linnut lensivät päinvastaiseen suuntaan kuin normaalisti.

Sama tapahtui puluilla (jotka eivät ole muuttolintuja), kun niiden päähän kiinnitettiin pieni sähkökäämi. Se muutti maan magneettikentän vertikaalista polaarisuutta linnun päässä, missä silmien alla on magneettinen kompassi eli hyvin pieni kudosmuodostuma, jossa on magnetiittikiteitä (rautahapettuma, jolla on kyky magnetisoitua).

Kasvitieteilijä Leslie Andrews pystyi todistamaan, että jopa kasvit kykenevät aistimaan magneettikenttiä. Hän totesi, että voimakkaat keinotekoiset magneettikentän gradientit vaikuttavat kasvuun. Venäläinen tutkija Aleksei Titajev on tehnyt samanlaisia havaintoja sienillä.

Herkkä vai yliaistillinen?

Monissa parapsykologisissa kirjoituksissa edellä mainittua eläinten ja kasvien ”yliaistia”  pidetään todisteena yliaistillisten kykyjen olemassaolosta. Tämä on väite on virheellinen, sillä sekä eläimillä että kasveilla on ihmisestä poiketen tarkoituksenmukaiset aistielimet, joiden avulla ne pystyvät esim. aistimaan magneettikenttiä sekä sähköisiä tai sähkömagneettisia kenttiä, jotka sitten tulevat tietoisuuteen.

Toisin ovat asiat ihmisillä, jotka reagoivat erittäin herkästi ympäristön muutoksiin ja prosesseihin, omaamatta siihen tarvittavia aistielimiä. Tässä voidaan mainita esim. herkkyys tuntea säätilat, mistä kärsii iso osa ihmisistä, selittämättömät psyykkiset ja fyysiset vaivat, joita tulee tutkien, radiolähettimien tai korkeajännitelinjojen läheisyydessä tai biorytmien vaikutukset, joista puhuttiin luennolla 10. Tarkoittaako tämä, että ihminen on yliaistillinen?

Vastataksemme tähän on ensin tarkasteltava ihmisen ja ympäristön välistä kanssakäymistä.

Kuivat ja lämpimät tuulet, kuten föhntuuli Alpeilla, chinook (”lumennielijä”) Kalliovuorilla, zonda Argentiinassa tai sharav Lähi-idässä, saavat monen ihmisen itsetunnon heikkenemään huomattavasti: masentuneisuuden ja väsymyksen lisäksi ilmenee myös epämiellyttäviä ja usein erittäin vaarallisia somaattisia oireita, joita ovat päänsärky, migreeni, unettomuus, vanhojen haavojen ja murtumien kipeytyminen, huimaus ja korvien soiminen sekä sydämentykytys.

Syyt sääherkkyyteen selvisivät vasta, kun amerikkalainen fyysikko K. U. Hensel teki hämmästyttävän löydön vuonna 1932 sähkögeneraattorillaan, ionintutkimislaitteellaan: Aina, kun hän tuotti generaattorilla negatiivisia ioneita, hän oli mieleltään iloinen, kun taas tuottaessaan positiivisia ioneita hänen mielialansa laski joka kerta.

Eri tutkijoiden myöhemmät kokeet ovat todistaneet, että positiivisten ioneiden lisääntyminen hengitysilmassa aiheuttaa samanlaisia oireita kuin kuivat, lämpimät tuulet.

Ja negatiiviset ionit vaikuttivat täysin toisella tavalla: vuosikausia päänsäryistä ja migreenistä kärsineet potilaat ovat päässeet vaivastaan ionisaation avulla.

Verenpaineen vuoksi huimauksesta ja korvien soimisesta kärsivien vaivat hävisivät ja väsymys ja masentuneisuus häipyivät (mutta 75 %:lla ionisoiduista henkilöistä, joilla oli reumasairaus, ilmeni kipuja samoissa paikoissa).

Yksi sääherkkyyden syy on siis kationien lisääntyminen tiettyjen ilmakehän prosessien aikana.

Nousevat virrat, jotka sitten syöksyvät föhntuulena vuorilta laaksoon, imevät itseensä suuren määrän positiivisia ioneita, joita luonnolliset prosessit, kosminen säteily, lyhytaaltoinen säteily, kitka ja lumipyörteet synnyttävät.

Normaaleissa säänvaihteluissa, kuten sateen, lumisateen tai ukkosen syntyessä ja kehittyessä, ennen kuin huono sää koittaa, vaihtelee ilman sähkölatausten intensiivisyys. Vaihteluiden syynä on ilman luonnollinen radioaktiivisuus, joka pääasiassa purkaa latauksia ja joka riippuu voimakkaasti tuulen suunnasta, laskeumista ja säärintaman tapahtumista. Esim. Alppien pohjoispuolella kylmärintaman edellä on yleensä havaittavissa tuulen kääntyminen eteläiseksi. Näin ilmaan kerääntyy suuria määriä radioaktiivista laskeumaa Alppien radium- ja toriummalmeista.

Tuulen vaikutuksesta ilman luonnollinen radioaktiivisuus voi kasvaa 20-kertaiseksi, jolloin myös syntyy pitkäikäisiä positiivisia ioneita. Tämän lisäksi on kationeja, joita vapautuu tippuvien pisaroiden ja jääkiteiden kitkasta (ne tunnetusti purkautuvat dramaattisesti ukkosen aikana).

Mihin ionien fyysinen vaikutus perustuu?

Amerikkalainen tutkija A. P. Kruger todisti 16-vuotisilla eläinkokeillaan, että kun ioneita oli hengitysilmassa, eläinten aineenvaihduntaan tiivistyi pitkäaikaisesti tärkeätä hermoston hormonia. Kyseinen hormoni on serotoniini (ks. luento 13), joka on erittäin tärkeä biokatalysaattori. Sitä on suuria määriä keskiaivoissa ja se pystyy muuttamaan koko elimistön aineenvaihduntaprosessia. Se vaikuttaa myös sellaisiin tärkeisiin elintoimintoihin, kuten hermosignaalien kuljettamiseen, uneen ja mielialaan. Jos hengitetään negatiivisia ioneita, serotoniinin määrä aivoissa vähenee. Jos hengitetään positiivisia ioneita, lisääntyy serotoniinin määrä aivoissa. Tämän havainnon ovat vahvistaneet myös muut tutkijat. Esim G. O. Gilbert todisti, että negatiiviset ionit vähentävät serotoniinin määrää rottien aivoissa ja rotat muuttuivat rauhallisemmaksi. J. M. Olivero väitteli tohtoriksi aiheesta sekä todisti biokemiallisissa tutkimuksissaan, että ionien aiheuttamat serotoniinin määrän vaihtelut rotilla vaikuttavat dramaattisesti keskushermoston toimintaan. Ja ne puolestaan aiheuttavat huomattavia fysiologisia muutoksia. Tutkimusten tuloksena todettiin, että stressitilanteissa negatiiviset ionit vähensivät hiirien ja rottien pelkotiloja huomattavasti. Negatiivisilla ioneilla on samanlainen vaikutus kuin verenpainetta alentavalla aineella – reserpiinillä (ks. luento 13), joka myös alentaa serotoniinin määrää keskiaivoissa.

Kruger ja muut ovat todistaneet, että ilman ionit vaikuttavat pysyvästi sairauksien kehittymiseen hiirillä. Positiiviset ionit pahensivat sairaiden eläinten tilannetta merkittävästi ja lyhensivät niiden elinikää. Negatiiviset ionit hidastivat sairauden etenemistä ja pidensivät eläinten elinikää.

Ihmisten herkkyys ilman ioneihin perustuu serotoniinitasapainon häiriöihin (serotoniinin osuus hermoliitoksissa on 40 %), mikä on todistettu yksiselitteisesti ensinnäkin sillä, että kationit aiheuttavat sairauden oireita, jotka ovat samanlaisia kuin serotoniinin aiheuttama yliaktiivisuus keskiaivoissa, ja toiseksi sillä, että potilaiden virtsassa on mitattu suuria määriä serotoniinia. On lisäksi selvitetty, että näihin sairauden oireisiin on olemassa pätevä hoitomuoto, jossa käytetään anioneita sekä lääkettä, joka estää serotoniinia toimimasta.

On kuitenkin pidättäydyttävä käyttämästä ionigeneraattoreita, joita mainostetaan käytettäväksi kotona, työpaikalla ja autoissa: Instituutissa tutkitut tällaiset ionigeneraattorit tuottivat anionien lisäksi myrkyllistä otsonikaasua, joka vaurioittaa voimakkaasti limakalvoja ja keskushermostoa jo 1 - 2 miljoonasosa-annoksina. 8 miljoonasosa-annoksina se voi olla kuollettavan vaarallista keuhkoille, kuten useimmat myrkylliset aineet (esim. fosgeeni). Jotkin samankaltaiset laitteet, ennen kaikkea itäblokin maissa, tuottivat luvattujen anionien lisäksi myös ei-toivottuja kationeja.

Kationien aiheuttaman sääherkkyyden lisäksi ihmisellä on herkkyys, joka liittyy pitkäaaltoisen sähkömagneettisen säteilyn ja ilmakehän sähkökentän häiriöiden intensiivisyyden kasvamiseen. Monet tietävät tämän: maan ympärillä on magneettikentän lisäksi sähkökenttä, jonka jännite on hyvällä säällä keskimäärin 100 – 300 volttia metriä kohti. Ylhäällä vuorilla tai puissa sen määrä on huomattavasti suurempi ja 10 km:n korkeudella se tippuu 4:än volttiin metriä kohti.

Koska ilma kuitenkin johtaa sähköä riittävän hyvin, liikkuu jatkuvasti vertikaalinen virta, joka pyrkii alentamaan ilmakehän sähköistä kenttää. Se on n. 2 x 10-16 ampeeria / cm2  ja yhden tunnin aikana sähköinen kenttä katoaisi täysin, mikäli se ei uusiutuisi ukkosten mukana.

Kun ihminen seisoo suorana maassa, on hänen päälakensa ja kantapäidensä välissä keskimäärin 300 volttia. Se, ettei se aiheuta mitään fysiologisia reaktioita (joita tulee esim. kosketettaessa johtoa, jossa on jännite), johtuu siitä, että virran voimakkuus on melko alhainen, n. 10-14 ampeeria, ja ihmiskeho johtaa sähköä kuitenkin sen verran, että se kestää maan pinnan potentiaalin, minkä vuoksi sähkökenttä myös poistuu kehosta.

Vain silloin, kun sähkökentän intensiivisyys muuttuu äkillisesti, tuntuu fyysinen vaikutuskin: silloin sähködynamiikan klassisten sääntöjen mukaan johtimeen syntyy ns. siirtymävirtoja eli todellisia, ajallisesti tietyn mittaisia virtaimpulsseja. Ne ovat sitä voimakkaampia, mitä nopeammin sähkökentän voimat muuttuvat.

Tästä kehoon syntyvä energia riittää aiheuttamaan fyysisiä reaktioita, kuten esim. haamukipuja amputoiduissa raajoissa tai vanhojen haavojen kipuilua. Lähes mitään muuta ei tapahdu, koska ihminen on suojattu huomattavasti paremmin tällaisilta siirtymävirroilta kuin eläimet, jotka reagoivat niihin erittäin herkästi.

Toinen fyysinen ilmiö, joka liittyy sähkökenttiin, tuntuu epämiellyttävämmältä: sähkömagneettiset aallot, joita syntyy aina, kun jonkin kappaleen sähkölataus muuttuu tai katoaa kokonaan.

Pitkät sähkömagneettiset aallot syntyvät luonnossa salamoiden purkauksista, ”hiljaisista” sadepilvien purkauksista sekä ilman horisontaalisista ja vertikaalisista liikkeistä. Seuraavassa on muutama esimerkki niiden synnystä.

Ilmakehä on n. 100 km korkeudessa jakautunut täysin ioneiksi ja vapaiksi elektroneiksi, eli se on ionisoitunut. Tämän ansiosta maata ympäröi ionisoidusta kaasusta koostuva ontto kehä, josta heijastuu sähkömagneettisia aaltoja. Salamanpurkausten aikana, joita tapahtuu maan päällä keskimäärin sata kertaa sekunnissa, maapallon ja ionisoidun kehän välinen tila joutuu alttiiksi värähtelylle. Syntyy pystysuuntainen aalto, joka on pituudeltaan maapallon ympärysmitan verran. Tämän mukaisesti saadaan laskettua n. 10 hertsin taajuus. Tietyillä alueilla voi muodostua purkausten ja salamoiden seurauksena sähkömagneettisia aaltoja, joiden taajuus voi olla 1 hertsistä 10 kilohertsiin, eli 1 – 10000 värähdystä sekunnissa.

Ilmamassojen horisontaaliset liikkeet synnyttävät sähkömagneettisia aaltoja, joiden taajuus on 10 kHz (ja niiden impulssi kasvaa tuulen nopeuden mukaan), kun taas ilmamassojen vertikaaliset liikkeet eli pyörreliikkeet, synnyttävät taajuudeltaan 28 kHz värähtelyjä.

Jos aallot, jotka on nimetty löytäjänsä mukaan Schumannin resonanssiksi, rekisteröitäisiin kirjoittimella, ne muistuttaisivat hämmästyttävän paljon muita mittauskäyriä, joita saadaan täysin toisenlaisissa mittauksissa.

Schumannin resonanssin 10 Hz vastaa EEG:llä mitattua alfa-käyrää ja taajuudet, joilla ihmisen aivot lähettävät impulssejaan lihaksille, ovat 1 Hz – 10 kHz, jollaisia salaman purkauksetkin synnyttävät.

Luennolla 8 kerrottiin häiriöistä ja sen perusteella voidaan ymmärtää, että ulkoisten ja sisäisten aaltojen samanlainen taajuus voi voimistaa, heikentää tai sammuttaa aaltoja, mikä vaikuttaa negatiivisesti elimistön neuronitoimintoihin.

Todisteena tällaisten aaltojen syntymisestä ovat monet vaikeat sairaudet ja elimistön toimintahäiriöt, kuten esim. infarktit, keuhkojen tulppautuminen, vakavat verenkierron häiriöt sekä sydänhalvaus. On pystytty todistamaan myös, että tällaisten ilmakehän voimakentän häiriöiden aikana synnytysten, kuolemantapausten ja auto-onnettomuuksien määrä kasvaa.

Nykysivilisaation tekniset laitteet tuottavat samanlaisia fyysisiä oireita aiheuttavia sähköisiä ja sähkömagneettisia kenttiä: esim. sähkölinjat ja sähkölangat, joissa on samanlaiset, mutta erisuuruiset voimakentät ja lisäksi jatkuvasti pitkiä, keskipitkiä, lyhyitä ja ultralyhyitä aaltojaan lähettävät lukemattomat radio- ja televisiolähetykset antavat oman panoksensa sähkömagneettisten kenttien verkkoon, jossa ihminen on jo mennyt sekaisin sanan täydessä merkityksessä.

Professori Andrew Marino Syracusista, New Yorkin osavaltiosta on tutkinut tällaisten aaltokenttien vaikutusta biologisiin järjestelmiin. Hän altisti kolme hiirisukupolvea samanlaisille kentille, joiden vaikutuspiiriin jotkin ihmiset joutuvat asuessaan korkeajännitelinjojen läheisyydessä. Poikasilla oli syntyessään epämuodostumia, niiden kuolleisuus kasvoi hypähtäen ja koe-eläinten elinikä lyheni huomattavasti.

Radioaalloille altistettujen eläinten suonien määrä muuttui. Myös niiden hermosto vaurioitui ja vasta-aineiden määrä väheni. Kokeessa eläimet altistuivat vähemmälle määrälle radioaaltoja kuin se, mille ihminen altistuu ollessaan television tai radion lähetysantennin läheisyydessä. Heillä on myös vakavampia oireita: neljässä riippumattomassa tutkimuksessa on todettu, että esim. leukemiaa esiintyy enemmän sähköammattilaisilla, radisteilla ja insinööreillä kuin muulla väestöllä.

Vielä hälyttävämpiä tulokset ovat, kun biologinen aines ja sähkömagneettiset mikroaallot tai infrapunataajuuden hiukkaset ovat tekemisissä keskenään (esim. radistit, mikroaaltouunit).

Tiedetään, että elimistö koostuu erillisistä molekyyleistä, jotka ovat virittyneet omille taajuuksilleen. Kun sähkömagneettinen hiukkanen törmää samalla taajuudella värähtelevään molekyyliin, siirtyy molekyyliin energiaa ja molekyyli alkaa värähdellä (tai väristä tai kääntyä) voimakkaammin. Tästä syntyvä lämpöilmiö on otettu hyötykäyttöön mikroaaltouuneissa ruuan lämmittämiseksi, mutta elävälle elimistölle tällainen lisäenergia ei ole suosiollista.

Biologiset järjestelmät tarvitsevat jatkuvasti energiaa toimiakseen. Sitä ne saavat kemiallisista prosesseista enimmäkseen adenosiinitrifostaatin (ATP) molekyyleiltä, jotka siirtävät energiansa toisiin molekyyleihin. Jos lisäksi molekyylit kiihtyvät lisää infrapuna- tai mikroaaltojen vuoksi, voi biologisten prosessien nopeus (katalyysientsyymien herättämä, ks. luento 12) kasvaa huomattavasti.

On täysin selvää, mitä kaikkia ikäviä seurauksia aineenvaihdunnalle on kontrolloimattomasta säteilystä tällä taajuudella. Ja toisaalta tämän säteilyn kontrolloitu käyttö antaa uskomattomia parantamismahdollisuuksia. San Leandrossa, Kaliforniassa sitä käytettiin laboratoriossa esim. sydämen toiminnan parantamiseen. Ortopedi, tohtori Robert O. Becker istutti menestyksekkäästi magneettikäämejä sellaisten potilaiden luihin, joita aiemmin oli erittäin hankala parantaa. Maailmassa on jo yli 50 000 potilasta, joiden hiusmurtumia ei ole hoidettu perinteisillä menetelmillä, vaan niin, että vahingoittuneen alueen ympärille on luotu magneettikenttä.

Sähkömagneettiset kentät stimuloivat myös verisuonten kasvua. Se on erittäin tärkeää lonkkanivelen sairauksien parantamisessa. Potilaille laitettiin kymmeneksi päiväksi vahingoittuneeseen niveleen sähkömagneettisia käämejä. Vain 10 % kokeeseen osallistuneista piti vielä tämän jälkeen mennä leikkaukseen.

Tohtori Hiromoto Ito Tokion lääketieteellisestä koulusta istutti rotille sähkömagneettisia käämejä, jolloin ääreishermosto kasvoi voimakkaasti. Tästä johtuen vaurioituneiden nivelten paraneminen tapahtui kaksin verroin nopeammin. Pisan yliopistossa, Italiassa sähkömagneettisten kenttien avulla on saavutettu hämmästyttäviä palovammojen paranemistuloksia ja Englannissa on onnistuttu parantamaan jännevenähdyksiä.

Louis Slesin kirjoitti lehdessään ”Microwave news”: ”Jotkin tutkimustulokset sähkömagnetiikan alalta ovat aiheuttaneet yleistä hämmästystä. On selvinnyt, että voimakentät vaikuttavat elimistöön voimakkaammin kuin olemme aiemmin ajatelleet”.

Voimme täysin yhtyä tähän lausuntoon. On kuitenkin todettava, – poikkeuksena monien parapsykologien mielipiteestä ja vastauksena luvun alussa esitettyyn kysymykseen - että tässä ei voida tarkoittaa yliaistillisia ilmiöitä, vaikka sähkömagneettiset ilmiöt ovat täysin samankaltaisia kuin ne ja psykokineettiset ilmiöt: moduloitujen radio- tai teleaaltojen avulla tapahtuva informaation kääntäminen taajuusspektrin pitkien, keskipitkien ja lyhyiden aaltojen matalaenergisellä taajuudella on täysin samanlaista kuin yliaistillinen informaation siirtäminen - kun lähtökohtana on niiden siirtoperiaate. Moduloimattomien, mutta enemmän energiaa sisältävien mikroaaltojen vaikutus etäisyydeltä materiaalisiin hiukkasiin (eli ne saavat impulssin kääntyä tai värähdellä) on samanlaista kuin psykokineettisissä ilmiössä.

Todisteena siitä, että sähkömagneettinen säteily on paranormaalien ilmiöiden syy, on seuraava:

1.     Luonnollisen sähkömagneettisen säteilyn informaatiosisältö on vähäinen: koska kaikki säteilytyypit ovat rajoittuneet kapealle taajuusspektrille ja amplitudit ovat joko moduloimattomia tai heikosti moduloituja (ks. luento 5), on siinä vähän sen syistä tai synnystä kertovia informaatioyksiköitä (pystymme rajoittuneilla, ”normaaleilla” aistielimillämme huomaamaan enemmän informaatiota: 1011 bittiä sekunnissa, ks. luento 2).

2.     Fotonien, jotka ovat kaiken sähkömagneettisen säteilyn kantajia, impulssi eli energia (erittäin huomattava, kuten tulemme vielä huomaamaan) kulkeutuu elimistömme atomeihin, joissa se voi aiheuttaa hermostollisia tai hormonaalisia vaurioita, mutta se ei kuitenkaan tunkeudu tietoisuuteen tulkitun signaalin muodossa. Tämän vuoksi emme tunnista konkreettisesti säteilyn syytä tai alkuperää, vaan koemme sen vain subjektiivisena huonona olona.

3.     Kuulokynnys eli alhaisin energiatiheys, josta alkaen sähkömagneettiset säteet ärsyttävät hermorakenteita niin, että syntyy hermosignaali, on melko korkea: USA:n laivaston rahoittamassa tutkimuksessa koehenkilöt (joiden joukossa oli myös kuuroja) pystyivät ”kuulemaan” VHF-lähetyksiä 3x108 ja 3x109 hertsin välillä, jolloin paine oli monta millivattia neliösenttimetrillä. Koska hermostomme ei pysty tuottamaan (puhumattakaan aaltojen lähettämisestä moduloidussa muodossa) vastaavaa määrää energiaa, ja toisaalta moduloimattoman sähkömagneettisen säteilyn informaatiosisältö on erittäin vähäinen, eivät sähkömagneettisen säteilyn ns. ”todelliset” fotonit enää toimi yliaistillisen informaation kuljettajina tai psykokineettisten ilmiöiden energiankantajina (vain varvun tai punnuksen kanssa työskennellessä niillä on tietty merkitys, kuten tulemme oppimaan luennolla 18).

Millä fyysisillä perusteilla PSI-ilmiöt pystytään selittämään? Onko olemassa sellainen hiukkanen, joka vastaa väittämiämme maailmankaikkeuden energian hiukkasia?

Ovatko virtuaaliset fotonit avaruuden energian hiukkasia?

Kun haluamme saada selvityksen PSI-ilmiöille, tarvitsemme todellisista fotoneista poikkeavia hiukkasia. Siis hiukkasia, jotka vastaavat täysin niitä vaatimuksia, jotka esitämme, suhteessa kosmisen energian hiukkasiin. Niiden on:

a)     omattava todellisten fotonien ominaisuudet eli niillä ei ole massaa, ne leviävät valonnopeudella sekä niiden ikä ja etäisyys on rajoittamaton, mutta

b)     niiden on kyettävä yhteistyöhön muiden, huomattavasti todellista fotonia pienemmän impulssin omaavien hiukkasten kanssa.

Koska kaikista ydinfyysikkojen tuntemista hiukkasista vain neutriinot ja ns. virtuaaliset fotonit vastaavat yllä kohdassa a) esitettyjä vaatimuksia, ei hypoteettista kosmisen energian hiukkasta vastaava hiukkasvalikoima ole turhan suuri. Lisäksi, kun neutriino ei ole mukana rajoittamattomalla toimintaetäisyydellä tapahtuvassa sähkömagneettisessa toiminnassa, vaan osallistuu vain painovoimatoimintaan (tosin myös rajoittamattomalla toimintaetäisyydellä) sekä - täysin minimaalisesti - voimakkaaseen ja heikkoon yhteistyöhön (erittäin pieni toimintasäde 10-15 – 10-16 m), voi kohdan b) vaatimusten mukainen ja kosmisen energian hiukkaseksi sopiva hiukkanen olla vain virtuaalinen fotoni.

Mikä on reaalinen fotoni, jonka on jo tullut tutuksi? Mitä meidän pitäisi ymmärtää virtuaalisella fotonilla? Käsite ’virtuaalinen’ tulee latinan sanasta ’virtus’, joka tarkoittaa ’ylpeys’ ja ’hyve’, ja merkitsee seuraavaa: ”mahdollinen, muttei vielä toimiva” tai ”uinuva”. Tämä kuvaa näiden erityisten fotonien luonnetta: jokaisessa elektronissa uinuu lukematon määrä virtuaalisia fotoneja, jotka odottavat sitä hetkeä, jolloin voivat lähteä ”vankeudestaan” (kuvittele, että elektroni on samankaltainen suljettu tila kuin musta-aukko).

Niiden vapautuminen on mahdollista silloin, kun virtuaaliset fotonit saavat ulkoisen ärsykkeen, esim. toisen elektronin sähköstaattisesta kentästä, lämpövaikutuksesta tai kun virtuaaliset fotonit säteilevät elävien organismien solujen ytimestä (tarkemmin näistä ns. biofotoneista saadaan tietää seuraavalla luennolla).

Koska virtuaalisten fotonien heräteärsyke – se energia, jolla elektroni pystyy luovuttamaan fotonin - on huomattavasti alempi kuin todellisten fotonien, niiden luovutus voi tapahtua jo heikoista biologisen järjestelmän sähkörakenteen impulsseista. Näin pystytään helposti selittämään esim. kaikki telepaattiset ilmiöt.

Toinen virtuaalisen fotonin paranormaalisti tärkeä ominaisuus on sen pyörähdys (hiukkasen kiertoimpulssi oman akselinsa ympäri). Pyörähdys mahdollistaa informaation siirtymisen ja kerääntymisen sekä näiden ajallisesti ja määrällisesti rajattoman kyvyn akkumuloitua elektronin sisällä (virtuaalisen fotonin kiertoimpulssi ei muutu ilman meidän vaikutustamme). Tällä selittyy sellaiset PSI-ilmiöt, kuten selvänäkö, psykometria, radiestesia ja regressio, jotka perustuvat informaation kerääntymiseen eläviin järjestelmiin tai elottomaan materiaan.

Lopulta virtuaaliset fotonit taajuudesta riippuen pystyvät herättämään molekyylin translaatiotilaan, pyörimään, värähtelemään ja sähköistymään ja saamaan näin aikaan fyysisiä vaikutuksia, kuten esim. kemiallisia tai ydinreaktioita: tämä mahdollisesti selittää telekineesin, psykokineesin, teleportaation ja materialisoinnin. Ovatko virtuaaliset fotonit siis identtisiä kosmisen energian hiukkasten kanssa?

Hiukkasten ominaisuuksien lähes täydellisestä samankaltaisuudesta huolimatta ei tuohon kysymykseen pystytä antamaan tyhjentävää vastausta: luonnontieteellinen tietotasomme on vielä niin riittämätön vastauksen selvittämiseen. Siksi käytämme jatkossakin termiä ”maailmankaikkeuden energia tai kosminen energia”, kun puhumme paranormaaleista ilmiöistä (mutta kuitenkin tarkastelemme virtuaalisten fotonien toimintaa perinpohjaisesti seuraavilla luennoilla).

Lopuksi katsomme niitä paranormaaleita ilmiöitä, joita tarkastelemme yksityiskohtaisesti seuraavalla 12:lla luennolla sekä vahvistamme kykyämme yliaistimiseen näiden harjoitusten avulla:

Harjoitus 14.1: Värillisen kuvion kuvittelu (2), Harjoitus 14.2: Värillisen kuvion kuvittelu (3), Harjoitus 14.3: Väreihin keskittyminen (2), Harjoitus 14.4: Kuvittelu näon avulla, Harjoitus 14.5: Kuvittelu kuulon avulla, Harjoitus 14.6: Sensorinen kuvittelu, Harjoitus 14.7: Tuoksun kuvittelu, Harjoitus 14.8: Maun kuvittelu, Harjoitus 14.9: Todellisuuden kuvittelu.

Yliaistiminen

Telepatia (kreikasta; tele – kaukaisuuteen ja pathas – kärsimys, vastaanottavaisuus, herkkyys: termin otti käyttöön englantilainen filosofi Frederic W. Myers ja tarkoitti sillä ’tunteminen etäisyydeltä’) on ajatusten, sanojen, vaikutelmien, mielialojen, tunteiden, mallien, ajatussisältöjen jne. siirtämistä maailmankaikkeuden energian avulla eli kosmoenergeettisesti.

Passiivisen ajatusten lukemisen (ns. kytkeytymisen) lisäksi on mahdollista myös olla aktiivisesti yhteydessä telepaattisesti muiden elävien olentojen kanssa, olivat ne sitten ihmisiä, eläimiä tai kasveja.

Erityinen telepatiamuoto on ihmisiin, eläimiin ja kasveihin vaikuttaminen ja näiden parantaminen etäisyydeltä ajatuksissa annetun suggestion avulla (ks. luennot 15 ja 16).

Radiestesia (latinasta; radius – säde ja kreikasta; aisthesia – herkkyys) on kykyä ottaa alitajuisesti vastaan kosmoenergeettistä informaatiota ympäröivästä maailmasta ja sen välittämistä punnukseen värähtelyinä tai taikavarpuun taipumisena.

”Normaali” ihminen pystyy aistimaan verkkokalvonsa fotoreseptoreilla vain sitä sähkömagneettista säteilyä, joka värähtelee optisen ikkunan taajuuksilla (ks. luento 4), kun taas säteilylle herkkä ihminen voi ottaa vastaan chakroillaan (erityisesti kruunuchakralla) kosmoenergeettistä informaatiota ympäröivästä maailmasta. Informaatio voi olla lähtöisin miltä etäisyydeltä tahansa, ihmiseltä, eläimeltä tai miltä tahansa esineeltä ja se kertoo lähettäjän maantieteellisen sijainnin, koon ja fyysiset ominaisuudet.

Vaikka henkilö ei tiedosta tätä informaatiota (kuten selvänäössä), siirtyy se lihaksiin, mistä johtuen kädessä oleva punnus alkaa värähdellä tai se aiheuttaa tiedostamattoman psykokineettisen impulssin, joka siirtyy taikavarpuun horisontaaliseksi tai vertikaaliseksi liikkeeksi.

Koska radiestesiaa harjoittava henkilö määrää liikeradat ennalta, pystyy hän määrittelemään kosmoenergeettisesti saadun, alkuperäisen informaatiosisällön heilurin heilahduksista ja varvun taipumisesta (ks. luennot 17 ja 18).

Psykomertia (kreikasta; psyche – hengitys, henki ja metron – mitta, mittalaite) on paranormaalia lukemista elävistä olennoista ja esineistä, joihin lukija on kosketusyhteydessä. Termin keksi amerikkalainen J. R. Buchanan. Ilmiön muita nimityksiä ovat paramnesia (Itävalta), kryptestesia (Richet), kiromantia eli kädestä ennustaminen (Bleuler), käänteinen metaestesia (Oscar Fisher) ja psykoskopia (Tishcner). Jos lukijan ja luettavan kohteen välillä ei ole aineellista kontaktia, puhutaan telemetriasta.

Psykometriassa ei lueta ajatuksia tai muistin sisältöä, kuten telepatiassa, vaan informaatiota syntymästä, ympäristöstä ja elämänpolusta, jotka on tallennettu kulloisenkin elävän olennon tai esineen elektroneihin niissä olevien virtuaalisten fotonien erilaisina värähtelevinä impulsseina (ks. luento 19).

Regressioksi (latinasta; regressus – liike takaisinpäin) kutsutaan tiettyä muistamismuotoa, joka menee aikoihin paljon ennen omaa syntymää.

Itsehypnoosin tai hypnoosin tilassa voi hakea muistiin kertynyttä tietoa itsestä ja lisäksi jokaisen arkkityypin, joka on tallentunut materiaalisen kehon geneettiseen materiaaliin ja elektroneihin. Tällä tavoin on mahdollista ”herättää henkiin” esi-isiä (ks. luento 20).

(Uskonnollisen jälleensyntymisteorian, jonka mukaan kuolleen henki syntyy uudelleen uudessa kehossa, kannattajat ovat sitä mieltä, että regressiohoidossa nähdään muisto jostakin edellisestä omasta olemassaolosta).

Selvänäköisyys on sitä, että pystyy ottamaan vastaan tietoa menneestä, nykyhetkestä ja tulevasta.

Menneisyyden tietäminen eli retrokognitio (latinasta; retro – takaisin ja cognitio – tietäminen) onnistuu ”lukemalla” kosmoenergeettistä informaatiota, jota on kertynyt ja tallentunut maailmankaikkeuden elektroneihin sen syntymisestä lähtien.

Samalla tavalla voi hankkia informaatiota tästä hetkestä ja sen prosesseista riippumatta niiden etäisyydestä (kognitio tai selvänäkö).

Tulevaisuuden tapahtumien aistimien on prekognitiota (latinasta; prae – eteenpäin) tai uskonnollisessa mielessä profetiaa.

Siinä menneisyyden aiheuttamat todennäköisyydet, evolutionaariset ja fyysiset lainalaisuudet sekä sen hetkinen todellisuus tiivistyvät tulevaisuuden malliksi, joka kasvavan aikavälin vuoksi muuttuu yhä epätodennäköisemmäksi (ks. luento 21).

PSI – ilmiöitä:

YLIAISTIMINEN

1.     Telepatia

-       ajatusten luku (kytkeytyminen)

-       etäisyydeltä vaikuttaminen (kaukoparannus)

-       kanssakäymistä näiden kesken: ihminen – ihminen, ihminen – eläin, ihminen – kasvi

2.     Radiestesia

-       punnuksen käyttö

-       varvun käyttö

3.     Psykometria / telemetria

-       elottoman materian muistin lukeminen

4.     Regressio

-       aikaisempien elämien tapahtumien muistaminen

5.     Selvänäkö

-       kognitio (nykyhetken tapahtumien aistiminen)

-       retrokognitio (menneen aistiminen)

-       prekognitio (tulevan aistiminen)

 

PSYKOKINEETTISET ILMIÖT

1.     Psykokineesi / telekineesi

-       voimakas vaikuttaminen materiaalisiin esineisiin

-       voimakas vaikuttaminen energiakenttiin

2.     Levitaatio

-       painovoiman vaikutuksen poistaminen ihmisistä ja esineistä

3.     Kehon ulkopuolinen projektio

-       energiakehon erottaminen materiaalisesta kehosta

-       PSI-ilmiöiden synnyttäminen energiakehon avulla

4.     Materialisointi

-       esineiden ja ihmisten luominen ”tyhjästä”

5.     Teleportaatio

esineiden tai itsen siirtäminen paikasta toiseen liikkumatta tilassa

Psykokineettiset ilmiöt

Telekineesi (kreikasta; kinein – liikkua) on vaikuttamista materiaalisiin esineisiin ja energiakenttiin kosmoenergeettisten impulssien avulla käyttämättä fyysistä voimaa.

Jos ollaan kosketusyhteydessä vaikutettavaan esineeseen, on kyse psykokineesistä (ks. luento 22).

Levitaatio (latinasta; keveys) on osittaista tai täydellistä painovoiman poistamista, jonka pystyy saavuttamaan keskittymällä ja meditoimalla. Kevyiden esineiden lisäksi painonsa voivat menettää myös ihmiset, jotka poikkeustapauksissa voivat jopa hävitä savuna ilmaan (ks. luento 22).

Kehon ulkopuolista projektiota on se, kun erotetaan energiakeho materiaalisesta kehosta, minkä aikana on mahdollista kokea kehon ulkopuolisia kokemuksia.

Testin tekijä voi tarkastella omaa fyysistä kehoaan (kuoleman jälkeiset kokemukset perustuvat juuri tähän ilmiöön), tarkkailla millä etäisyydellä tahansa olevia kohteita tai jopa aiheuttaa kaikki paranormaalit ilmiöt energiakehollaan (ks. luento 24).

Teleportaatio (latinasta; portare – kantaa) on ihmisen tai esineen siirtyminen toiseen paikkaan liikkumatta lainkaan tilassa (ks. luento 24).

Materialisointi (latinasta; materia – aines; valaistus) on objektiivisten, näköaistilla havaittavien esineiden tai ihmisten luominen tyhjästä. Materialisointia voi olla eri tiheyksissä ja eripituisia jaksoja ja joissakin tapauksissa ympärillä voi olla loistavia PSI-kenttiä (ks. luento 25).