Luku 24. Kehosta irrottautuminen

Alkusanat

Kehon ulkopuolinen tietoisuus tunnettiin vuosituhansia sitten. Muinaiset egyptiläiset ymmärsivät ns. astraalikehoa, joka on fyysisen kehon eetterimuoto. Kehon ulkopuolista tietoisuutta voidaan sanoa myös ”astraaliprojektioksi”. Tällainen merkitys on astraalimatkailulla tai astraaliaalloilla, jolloin tarkoitetaan astraalikehon irtautumista fyysisestä kehosta. Näin tietoisuus laajenee ja havaintokyky muuttuu.

Astraaliprojektio pystytään saamaan aikaiseksi tietyn tekniikan ja tiettyjen rituaalien sekä joidenkin rohtojen avulla. Monissa tutkimuksissa kuvaillaan eriytymistä omasta fyysisestä kehosta. Kuuluisin tutkijoista on ehkä Robert Monroe, joka on kirjoittanut kirjat Journeys Out of the Body (1971), Far Journeys (1985) ja Ultimate Journey (1994).

Kun puhutaan kehon ulkopuolisesta aistimisesta, on hyvä käsitellä myös selkounia, joiden aikana ihminen siis tiedostaa ja ymmärtää näkevänsä unta. Hän tiedostaa, että fyysinen keho nukkuu, mutta oma minä-tietoisuus, joka ei eroa tavallisesta tietoisuudesta, on hereillä. Tällaista tietoisuutta ei ole tavallisessa unessa ja siitä puuttuu täysin tietoisuus siitä, että ihminen nukkuu. Ollessaan täysin tajuissaan ja kokiessaan ”kuoleman lähikokemuksen” sairas tai kuoleva ihminen näkee, kuinka hän leijuu kehonsa yläpuolella liikkuen pitkää, pimeää tunnelia pitkin kohti kirkasta siintävää maisemaa. Tällainen tuntemus syntyy kehon ulkopuolella aistielimien ja sielun työskentelyn tuloksena.

Amerikan ja Pohjois-Aasian shamaanit pystyivät rituaaliensa ja lääkerohtojensa avulla vaipumaan transsiin ja näkemään näkyjä. ”Kehon ulkopuolisten kokemusten” aikana shamaanit olivat muuntuneessa tietoisuudentilassa.

Shamanismia pidetään uskona siihen, että voidaan olla yhteydessä jumaliin ja henkiin. Yhteyden voi ottaa shamaani, joka lähettää sielun matkaan monotonisen rytmin säestyksellä. Shamaanin tekemässä matkassa yhdistyvät taivas ja maa, jolloin henkinen ja fyysinen maa ovat vuorovaikutuksessa.

Keho on sielun luonnollinen väline ja tarvitsee samanlaista huomiota kuin henkikin. Astraalikeho on parapsykologiassa fyysisen kehon kaksoiskappale tai astraalinen kopio. Se koostuu erittäin hienojakoisesta materiaalista, jota ihmissilmä ei erota. Jokaisella ihmisellä on astraalikeho. Kehostapoistumisen aikana se pystyy siirtymään valonnopeutta nopeammin tilassa ja ajassa. Tällöin on mahdollista kulkea seinien, teräksen, betonin, ilman, kaasun tai veden läpi materian vahingoittumatta.

Monien opiskelijoidemme kertoman perusteella voidaan sanoa, että kehostapoistumista tapahtuu useammin kuin oletetaan. Lisäksi monet opiskelijat mainitsevat pelon, joka monissa tapauksissa liitettiin kuoleman pelkoon.

Haluamme kuitenkin muistuttaa, että kehon ulkopuolinen aistiminen on täysin vaaratonta. Jopa päinvastoin: siinä herätetään uusia luovia voimia ja energiaa, jotka ovat hyödyllisiä jokapäiväisessä elämässä sekä persoonan psyykkisen ja mentaalisen kehityksen kannalta.

Kokemus kannattaa kirjata ylös ja mainita myös tähtien asento, jotta merkintöjä voi vertailla ja koska kehostapoistumisen avulla voi saada erilaista opastusta elämään.

Kehostapoistumiskokemukset

Jo satoja vuosia on tunnettu käsite sielun siirtyminen tai astraalisiirtyminen, joka nykyparapsykologiassa tunnetaan nimellä kehostapoistumiskokemus. Tällä tarkoitetaan aistimisilmiötä, johon aistielimet eivät osallistu ja tietoisuus voi olla kaukana erillään fyysisestä kehosta.

Kehostapoistumisessa tietoisuus irtaantuu fyysisestä kehosta ja tiedostaa ”toisen todellisuuden”.

Kehostapoistumiskokemus on käsitteenä jo kauan ollut tuttu shamaaneille, taikureille, maageille, pyhille ihmisille ja henkisille opettajille (ks. luennot 14 ja 15). Ilmiötä esiintyy monilla alueilla: Pohjois- ja Etelä-Amerikassa, Siperiassa, Indonesiassa sekä Australiassa. Näissä paikoissa ihmiset pystyvät tahdon voimalla siirtymään transsiin ja olemaan välittäjänä henkimaailman tai jumalan ja ihmisen välillä.

Päästäkseen yhteyteen jumalten kanssa shamaanit käyttivät rumpuja, rituaaliesineitä ja seremonia-asuja. He siirtyivät transsiin löytääkseen kadonneita henkiä tai kysyäkseen jumalilta, tuleeko hyvä sato tai onko onnea metsästyksessä. Transsin saavuttaakseen shamaanit käyttivät myös lääkekasveja, joilla he pystyivät näkemään näkyjä transsin aikana.

Kuva 1. Shamaanin lento eläinten saattamana. Eskimo-shamaanin lento eläinten saattamana.

Kehostapoistumista on kutsuttu shamaanien lennoksi. He kävivät manalassa tai henkien luona. Usein tällöin käytettiin uhreja henkien lepyttämiseksi. Uhreiksi valittiin shamaanien läheisiä ihmisiä. Australian shamaaneille on ollut erittäin tyypillistä, että he poistuivat kehostaan unitilassa. Tällöin shamaanit vierailivat kaukaisissa paikoissa ja ennustivat herättyään siitä, mitä olivat kokeneet ja nähneet matkansa aikana. Aboriginaalit kutsuvat tätä ”lennoksi, jonka shamaanin sielu tekee valtavalla lohikäärmeellä”. Kun shamaani oli matkallaan, oli hänen kehonsa syvässä, kuoleman kaltaisessa unessa, eikä kukaan yrittänyt herättää tätä. Shamaanit kertoivat kokemukset herättyään transsista. Lohikäärmeet, joilla shamaanit lensivät, vaativat yleensä uhreja. Palattuaan shamaanit kertoivat tapaamisistaan ja keskusteluistaan jumalten kanssa, kaukaisista maailmoista ja niistä, jotka pian jättäisivät tämän maailman.

Shamanismi on muinainen tie opiskella omaa persoonaa ja ihmisten parantamista. Edellä mainituissa maailmankolkissa asuvat kansat ovat antropologisesti katsottuna pitäneet shamaania lääkärinä.

Parantaminen ei tarkoita tällöin vain erilaisten sairauksien parantamista. Vasta vihkimisen jälkeen shamaanit saivat kyvyn parantaa. Tätä ennen oli opiskeltava ahkerasti. Tultuaan oikeiksi shamaaneiksi he pystyivät olemaan yhteydessä muihin maailmoihin ja henkiin.

Shamaani tuntee kosmisen järjestyksen sekä syy ja seuraussuhteet maailmassa. Shamaanin matka oli Taivaan ja Maan yhteensulautuminen, jossa henkinen ja maallinen yhdistyvät. Lisäksi shamaani oli valittu, jolla oli kyky poistua maailman rajojen ulkopuolelle, olla lähettiläs, ns. yhdistävä lenkki kahden maailman välillä: elävien ja kuolleitten tai materiattomien olemusten maailmojen välillä.

Shamanismi ei ole uskonto, kuten usein luullaan. Se on henkilökohtainen tuntemus muuntuneesta tietoisuudentilasta, jota kirjailija ja filosofi Mircea Eliade kustuu kosmiseksi uskonnoksi, mutta luonnontieteilijä Aldous Huxley kutsui sitä ikuiseksi filosofiaksi.

Astraalisiirtymiset

Jo muinoin salaisten uskonlahkojen opettajat pystyivät kokemaan kehostapoistumisen. Plutarkhos (n. 46 – 125) kirjoitti, että kuoleman hetkellä sielulle tapahtuu se, mitä tapahtui suurille salaisten uskonlahkojen opettajille.

Platon (kirjailija ja filosofi, 427 – 347e.a.a) tunsi myös salaisen uskonlahkon maailman ja sanoi tämän vaikuttaneen siihen, että hänen uskonsa kuoleman jälkeiseen elämään vahvistui.

On erittäin todennäköistä, että jotkut tunnetut parapsykologit ollessaan uskonnollisen ekstaasinsa huipulla, kokivat kehostapoistumisen. Esim. pyhän Katariina Sienalaisen kasvot terävöityivät ja tulivat kuoleman kalpeiksi ekstaasin aikana, eikä kehossa ollut tällöin lähes mitään elonmerkkejä. Pyhä Teresa oli kysynyt itseltään: ”Olenko kehossani? Minusta tuntuu, että kuolen ja jätän tämän maailman. Enkä tiedä tarkasti, missä olen tällä hetkellä, kehossani vai en.”

Pyhä Paavali sai korinttilaiset uskomaan, että fyysisen kehon lisäksi on olemassa myös henkinen keho. Tällainen katsantokanta on ominaista monille uskonnoille.

Käsite ”astraalikeho” on ollut jo kauan olemassa okkultistisessa ja spiritistisessä kirjallisuudessa. Sen ajatellaan olevan materiaalisen kehon kaksoiskappale. Lisäksi on olemassa käsite ”astraalisiirtyminen” (kreikk. astral – tähdistö, tähdet). Ensimmäisenä sanan ”astraalinen” esitti Paracelsus (Theophrastus Philippus Aureolus Bombastus von Hohenheim 1493 – 1541), kaikkialla maailmassa tunnettu lääkäri, maagikko ja astrologi. Hän tarkoitti tällä välitasoa, joka on fyysisen ja mentaalisen välissä. Nimi Paracelsus tarkoittaa ylicelsiusta, jolla hänen oppilaansa ja seuraajansa halusivat kunnioittaa hänen asemaansa lääketieteen alalla.

Kuva 2. Paracelsus.

Parapsykologiassa on yleistä, että elävä ihminen voi jättää kehonsa ja tarkkailla ulkopuolelta sitä, mitä maailmassa tapahtuu. Englanniksi ilmiö on ”out-of-body experience” (OOBE). Sillä tarkoitetaan, että yksilön aistielimet lähtevät eräänlaiselle ”matkalle”, loittonevat kehosta, joka jää elottomaksi, mutta psyyke on kuitenkin täysin selkeä ja toimintakykyinen. Matkaaja aistii kaikilla aisteillaan, muttei siellä, missä keho on, vaan siellä missä Minä sillä hetkellä on. Jos joku huomaa matkaajan toisessa paikassa, puhutaan ns. bilokaatiosta. Katolinen kirkko on tuntenut tämän käsitteen jo vuosisatoja.

Eräs historiaan jäänyt tapaus sattui pyhälle Antonius Padovalaiselle. Vuonna 1226 hänen pitäessään messua katedraalissa Limogessa nykyisen Ranskan alueella, hän tunsi, että hän on pitämässä messua toisessa kaupungissa. Hän kävi polvilleen rukouksen ajaksi ja seurakunta rukoili hänen kanssaan. Tällä samalla hetkellä munkit näkivät hänet toisessa kirkossa. Todistajien lausuntojen mukaan hän siis piti messua kahdessa paikassa yhtä aikaa. Samanlaista on kerrottu pyhistä roomalaisista Ambrosiuksesta ja Clemensistä.

Myös Alfonso Maria de Liguorille kävi samoin 17.9.1774 vankilassa Arezzossa, Italiassa. Tuona päivänä vankina oleva de Liguori ei halunnut ottaa ruokaansa. On todistettu, että hänet nähtiin tilassa, joka näytti nukkumiselta. Viiden päivän kuluttua hän avasi silmänsä ja kertoi, että oli käynyt paavi Clemens XIV:n kuolinvuoteella. Kukaan ei uskonut häntä, mutta todistajat kertoivat myöhemmin kaikkine yksityiskohtineen, kuinka vangittu Alfonso Maria de Liguori oli surevien joukossa.

Isä Pius Apulialainen, joka kuoli vuonna 1967, kuvaili myös bilokaation voimaa. Kaikkialla maailmassa tunnettu munkki pystyi ilmestymään toisistaan hyvin kaukana olevien, hänen apuaan tarvitsevien sairaiden luo.

Kaksikehoinen aistiminen

Kalifornian yliopiston psykologian professori Charles Tart kirjoittaaRobert Munron kirjan ”Matka kehon ulkopuolelle” esipuheessa, että kehostapoistumiskokemukset ovat laajalle levinnyt ilmiö, jota voidaan todeta olleen koko ihmisen historian ajan.

Kuva 3. Astraalikeho tai Ka vierailee muumion luona.

Ns. kaksikehoinen aistiminen on yleinen ilmiö esim. Egyptin, Intian ja Kiinan sekä kristillisen Länsi-Euroopan kulttuureissa. Kabbalassa (juutal. QBL – suullinen tiedon välitys), juutalaisuuden mystisen suuntauksen kirjassa puhutaan myös astraalikehosta. Lisäksi siinä puhutaan myös, että jokaisella ihmisellä on henkinen keho, joka on samankokoinen ja näköinen kuin fyysinen keho. Henkinen keho voi lähteä fyysisestä ja nousta ilmaan. Se on täysin itsenäinen ja kuitenkin helposti ohjattavissa, missä ajankohdassa se ikinä onkaan.

Tutkijat Silvan Maldon ja Herevard Carrington toimittivat kirjan ”Astraalikehon projektio”. Maldon kirjoitti esipuheeseen: ”Olin 12-vuotias, kun ensimmäisen kerran koin astraalisiirtymisen. Olin niin nuori ja kypsymätön, että en arvostanut itsessäni tapahtuneen merkitystä. Kokemukset olivat ennalta määräämättömiä ja toistuivat ajoittain. Totuin niihin niin, että pidin niitä itsestään selvinä enkä kertonut tapahtumista vanhemmilleni. Mieleeni ei myöskään tullut pitää kirjaa, vaikka asiasta kiinnostuneet ihmiset sitä jatkuvasti pyysivätkin.”

Maldon tutkiskeli itseään siis jo 12-vuotiaana. Kokemuksia tapahtui pitkän ajan kuluessa. Kirjassaan hän kuvaili yksittäisten ihmisen kertomuksia ja kehostapoistumiskokemuksen aikana koettuja tapahtumia, jotka voi jaotella näin:

  • lääkkeiden vaikutuksesta syntyvä astraaliprojektio
  • leikkauksen aikana koettu astraaliprojektio, josta ihminen pystyy kertomaan leikkauksen kulusta, vaikka on ollut nukutuksessa.
  • sairastumiseen ja onnettomuuteen liittyvät tai ennen kuolemaa koetut tuntemukset.

Maldon kirjoittaa myös, että monet ihmiset pystyvät vaivatta menemään henkiseen maailmaan ja menevät sinne myös mielellään. He tuntevat itsensä tällöin autuaiksi.

Englantilaisessa päivälehdessä oli mielenkiintoinen artikkeli 17.5.1905: Kansanedustajat Parker ja Geiter kertoivat tavanneensa parlamentin aulassa majuri Rashen ja menneensä tämän luo tervehtiäkseen häntä. Keskusteltuaan majurin kanssa tämä hävisi. Parker ja Geiter, jotka tunsivat majurin hyvin, olivat yhtä mieltä siitä, että majurin käyttäytyminen oli hyvin outoa ja käsittämätöntä. Heille selvisi myöhemmin myös, ettei majuri ollut ollut koko päivänä parlamentissa, vaan kotona sairastamassa.

Kirjailija August Hare kirjoittaa kirjassaan ”Elämäni historia” rouva Butlerista, joka asui miehensä kanssa Irlannissa. Vuonna 1891 rouva Butler näki erikoisen unen, jossa hän oli erittäin vauraassa ja mukavassa talossa. Uni toistui monta kertaa. Vuoden kuluttua rouva Butler muutti Lontooseen ja vuokrasi välittäjän kautta talon Hampshiresta. Kun hän saapui taloon, hän kivettyi: ”Tämähän on se talo, josta olen nähnyt unta.” Kesti kauan ennen kuin hän toipui hämmennyksestään.

Hän osasi heti kulkea talossa ja tunsi sen jokaista nurkkaa myöden. Vain yhtä ovea hän ei tiennyt, koska se oli lisätty vasta vähän aikaa sitten. Rouva Butleria ihmetytti suuresti se, että talo myytiin niin edullisesti. Hän vaati saada tietää syyn tähän ja asunnon välittäjä kertoi vastentahtoisesti rouvalle, että talossa on viimeisen vuoden aikana kummitellut. Ja lisäsi, että kummitus muistutti silminnäkijöiden mukaan rouva Butleria.

Tässä yhteydessä siirrymme historialliseen esimerkkiin ihmisen ”kaksosesta”, joka ilmestyi kuoleman hetkellä.

Illalla 24.4.1891 marsalkka Helmut Moltken luona oli hänen ystävänsä Friedrich August Dressler ja tämän poika Helmut. Nämä kolme kuuntelivat musiikkia ja pelasivat korttia. Kesken pelin Moltke nousi ylös tuijottaen luonnottomasti ja silmät oudosti tuikkien, meni omaan huoneeseensa, kävi makaamaan ja kuoli. Samaan aikaan upseerit Max Prinz Gönlö ja Harald Graf von Groben olivat työpäivänsä päätteeksi lähdössä pääesikunnasta päivälliselle. Kadulla heitä vastaan tuli marsalkka Moltke. He ottivat asennon ja tervehtivät Moltkea, joka ei kuitenkaan vastannut tervehdykseen. Upseerit katsoivat hämmästyneinä hänen peräänsä. Yhtäkkiä Moltke hävisi jälkiä jättämättä. Seuraavana päivänä upseerit saivat tietää, että Moltke oli kuollut juuri sillä hetkellä.

Kaksoset

Venäläinen tutkija Aleksandr Nikolaevitsh Aksakov on kirjoittanut eräästä parapsykologisesta ilmiöstä kirjassaan ”Animismi ja spiritismi”:

Riigan lähellä, Wolmarin kaupungissa oli tyttöjen sisäoppilaitos, jossa vuonna 1845 opiskeli 42 tyttöä maan tunnetuimmista perheistä. Sinä vuonna siellä opetti myös neiti Sazhe.

Viikon kuluttua koulun alkamisesta opiskelijoiden kesken alkoi kulkea kummia huhuja. Yksi tytöistä sanoi nähneensä opettajan kirjastossa, kun muut olivat nähneet opettajan samaan aikaan portaikossa. Asiaa pidettiin kuitenkin pilantekona ja huhut lakkasivat.

Kerran kuitenkin tapahtui jotakin hyvin hämmästyttävää: Neiti Sazhe oli opettamassa luokkaansa ja kirjoitti liitutauluun, jolloin oppilaat näkivät hänen kaksosensa seisovan myös taululla, mutta ilman liitua kädessään.

Tunti keskeytettiin ja johtaja tutki mystistä tapausta. Kaikkia oppilaita haastateltiin ja kaikkien vastaukset kirjattiin ylös. Kävi ilmi, että kaikki kolmekymmentä tyttöä olivat nähneet opettajan kaksosen ja pystyivät myös kuvailemaan tämän.

Jonkin ajan kuluttua sama toistui. Tytöt näkivät neiti Sazhen lounaalla, jolloin hänen kaksosensa seisoi hänen edessään tehden joitakin liikkeitä käsillään. Toisella kerralla kaksonen ilmestyi yhtäkkiä opettajanhuoneeseen ja lähti sieltä hetken kuluttua. Samaan aikaan neiti Sazhe makasi sängyssään paleltuneena.

Monen tällaisen tapauksen jälkeen opettaja erotettiin, sillä vanhemmat eivät enää uskaltaneet lähettää lapsiaan oppilaitokseen, jossa kummitteli.

Neiti Sazhe kertoi surullisena, että hänelle on käynyt näin jo 19 kertaa. Hän ei vain pystynyt hallitsemaan ja ohjaamaan tilannetta ja hänen oli jätettävä työnsä.

Goethen kaksonen

On erittäin harvinaista, että ihminen tapaa oman kaksosensa, mutta sellaistakin on sattunut. Esim. runoilija Johan Wolfgang von Goethe (1749 - 1832) näki kerran itsensä kuljeskelemassa puutarhassa. Vanhan eurooppalaisen tarun mukaan tämä on merkki siitä, että henkilö kuolee pian. Tosin Goethe eli vielä pitkään tämän jälkeen.

Kaksonen ei eroa varsinaisesta henkilöstä mitenkään. On paljon kertomuksia henkisestä kaksosesta - Ka:sta, joka on kiinni fyysisessä kehossa hopeisten, joustavien siteiden välityksellä. Kun fyysinen kuolema koittaa, siteet katkeavat. Ranskalainen poliisi Hippolit Charbonne oli töissään ja tutki salaisen ihmissyöjäryhmän rikollisia toimia Keski-Afrikan tasavallassa. Hän tutki siellä kuukausia saadakseen ryhmän toiminnan loppumaan.

Kerran hän kuuli, että hänen jahtaamansa joukkio uhrasi pantterin. Näiden mielestä, ihmisessä on keho, sielu ja kaksonen eli henki. Keho ja sielu kuolevat, mutta henki jää eloon ja vaikuttaa kuolleen henkilön jäljelle jääneen perheen päämieheen. Henki on itsenäinen, eikä ihminen, johon henki asettuu, pysty hallitsemaan sitä.

Voittaakseen pahan, henki ottaa todellisen tai kuvitellun eläimen muodon. Kun eläin kuolee väkivaltaisen kuoleman, se muuttuu kuoleman tavasta riippuen krokotiiliksi tai joksikin muuksi pedoksi.

Siis täysin toisenlaisessa kulttuurissa - Afrikassa - kaksonen on myös tuttu ilmiö.

Kaksonen kirjallisuudessa

Kaunokirjallisuudessa on myös teoksia, joissa kirjoitetaan bilokaatiosta. Kirjailija E. T. A. Hoffmann (1773 – 1822) kuvailee kaksosta monesti. Ranskalainen Guy de Maupassand (1850 – 1893) kirjoitti kaksosesta kuuluisassa novellissaan ”Le Horla”.

Englantilainen Robert Louis Stevenson kertoo kaksosista teoksessaan ”Tohtori Jekyll ja Mr. Hyde”. Vielä tänä päivänäkin monet ohjaajat ovat innostuneita tämän tarinan kauheuksista.

Epävirallisten tilastojen mukaan tuhannesta ihmisestä neljäsataa on aistinut kaksosensa olemassaolon. Nykylääketiede pitää bilokaatiota arvoituksena.

On huomautettava, että bilokaatioilmiö ilmenee tahdonalaisesti lääkkeiden tai meditaatioharjoitusten avulla tai tahdottomasti stressin, shokin tai järkytyksen seurauksena tai juuri ennen kuolemaa.

On instituutteja, joissa voi opiskella saavuttamaan kahdentuneisuuden tilan. Kuuluisin niistä on Milanossa, missä joogi ja opettaja Carlo Patrian opettaa sitä.

Patrian sanoo, ettei hän ole keksinyt tekniikkaa, vaan hänen opetuksensa tukeutuu ikivanhaan tiibetiläiseen ja islamilaiseen tapaan, jota vuonna 1971 kuollut amerikkalainen Paul Twitchell kehitti lisää. Hän puolestaan oppi tekniikan eräältä tiibetiläiseltä munkilta, jonka henki vieraili hänen luonaan. Paulia olisi tietenkin voinut epäillä valehtelijaksi, ellei olisi 100 000 ihmistä, jotka kannattavat tätä ajatusmaailmaa.

Yhteenvetona voidaan sanoa, että ihminen on kosminen olento ja pystyy asumaan missä tahansa ulottuvuudessa. Ihminen on todellisuudessa kuolematon. Vain hänen biologinen kehonsa voi esiintyä uudessa ulkomuodossa.

Astraaliliitos

Fyysinen ja astraalikeho ovat liitoksissa toisiinsa ns. astraalisella langalla. Ei ole väliä, onko kehojen välillä suuri välimatka vai ei. On olemassa erilaisia mielipiteitä astraaliliitoksista, mutta yhdestä asiasta ollaan aina samaa mieltä: liitoksia kutsutaan hyvin usein hopeiseksi nauhaksi tai langaksi, joka on elastinen, venyy helposti ja on riippumaton etäisyydestä – eli on ääretön.

Maldon kirjoittaa: ”Mitä lyhyempi etäisyys kehojen välillä on, sitä tiiviimpi on astraaliliitos ja sen magneettisuus ja sitä vaikeampi astraalikehoa on pitää fyysisen kehon ulkopuolella. Liitoksen vahvuus heikkenee suoraan suhteessa siihen mitä kauempana kehot ovat toisistaan, äärettömyyteen asti.”

Kuvissa 4 – 7 on esitetty, miten astraalikeho irtoaa fyysisestä, johon se on kiinnittyneenä astraaliliitoksin. Tässä tilassa tietoisuus irtoaa kehosta. Se siirtyy toiselle tasolle toiseen aikaan. Se voi esimerkiksi siirtyä menneisyyteen tai suunnata tulevaisuuteen. Meditaation avulla tietoisuuden voi lähettää sellaisen informaation luo, mitä looginen puolemme ei ole rekisteröinyt.

Kuva 4. Kehostapoistumisen alkuasento: olo on täysin rauhallinen, sisäinen tasapaino vallitsee ja keho on rentoutunut. Harjoittelemalla selkounta pystytään parhaiten valmistautumaan kehostapoistumiseen. Aluksi toi tulla pahoinvointia, joka häviää nopeasti. Henkilö tuntee vain astraalikehon ja rekisteröi kaikki aistimukset ja vaikutelmat. Astraalikeho tuntuu ulkopuolella samalta kuin se olisi fyysisen kehon sisäpuolella. Alkuvaiheessa astraalikehoa on helppo ohjata. Kaikki ympärillä tapahtuva aistitaan hyvin ja saadaan myös uusia tuntemuksia, jotka muistuttavat hienoista kosketusta.
Kuva 5. Tässä vaiheessa psyykkinen ja materiaalinen keho ovat eronneet toisistaan. Astraalikeho leijuu yhä korkeammalla. Kehojen välillä on hopeinen lanka. Astraalikeho loittonee fyysisestä ja alkaa liikkua hiljalleen tiettyyn suuntaan. Astraalikeho voi näyttää erilaiselta. Jollei henkilö anna sille jotakin tiettyä muotoa, hoitaa alitajunta sen.
Kuva 6. Astraalikeho lentää pois materiaalisen kehon luota.
Kuva 7. Astraalikeho kääntyy varovasti pystyasentoon ja alkaa siirtyä. Aluksi astraalikeho tutkii ympäristöä tutustuakseen epätavalliseen olotilaansa. Hopealanka kapenee, muttei mene poikki: yhteys materiaaliseen kehoon pysyy joka tapauksessa. Henkilö tuntee, kuinka astraalikeho kulkee seinien läpi ikään kuin lentäen ja ohjaa helposti kehoaan. Paluu voi tapahtua tietoisesti, mutta myös ulkoisten tapahtumien, kuten metelin, rapinan tms. vaikutuksesta. Paluu tapahtuu samaa rataa, mutta päinvastaisessa järjestyksessä. Kun henkilö on palannut fyysiseen kehoon, tulee hänelle sikeä ja maittava uni.

Unennäkeminen ja uni

Satoja vuosia unennäkemistä on pidetty perintönä jumalilta. Usein se oli kuitenkin seurausta yksinkertaisista asioista, kuten täysi vatsa tai päivän ajatusten jatkuminen. Ihmiset eivät kyenneet selvittämään alitajunnan salaperäistä kieltä ja siksi he olivat omalla tavallaan kiinnostuneita unista.

Kun lännessä vasta keksittiin mahdollisuus tulkita unia psykologisesti, olivat monet kulttuurit jo kauan kääntyneet unien puoleen ja yrittäneet jotenkin selittää öisiä ilmiöitä.

Eri kulttuurit – babylonialaiset, juutalaiset, egyptiläiset, intialaiset, kiinalaiset ja myöhemmin kreikkalaiset – ovat unien avulla selvittäneet tapahtumia ja ilmiöitä. Tämän taidon ansiosta monesta ihmisestä on kehittynyt pappeja, lääkäreitä, shamaaneita, viisaita, astrologeja ja selvänäkijöitä.

Aikaa myöden unia on kerätty, vertailtu keskenään, tulkittu ja julkaistu unikirjoja, joissa unia on selitetty. Usein unet muokkaavat ihmisen elämää ja persoonallisuutta. Kreikkalainen filosofi Aristoteles (384 – 322 e.a.a.) ilmaisi asian näin: ”Uni on sielun peili”.

Unen kokeminen riippuu ihmisen alitajunnasta, tästä ihmeellisestä lahjasta, jonka ihmisen sielu on antanut itselleen. Uni puhdistaa sielua liiasta lastista. Unella on oma kielensä, joka ilmenee yksilöllisinä kuvina ja symboleina.

Toisaalta uni on erittäin yksinkertainen kommunikointiväline, toisaalta erittäin monimutkainen. Tärkeintä unennäkemisessä on se, että unet ilmaisevat sydämen ajatuksia, jotka dramatisoituvat herättääkseen tunteita.

Psykologi Ann Faraday kertoo kirjassaan ”The Dream Game”, että unet ovat avain itsetuntemukseen. Kreikkalainen viisas Synesios Kyreneläinen selitti unennäkemisen olemusta näin: ”Luonto on ottanut huomioon ajan, jonka käytämme lepoon. Uniaika on erittäin merkittävä ihmiselle. Tämä luonnon lahja on tyytyväisyyden lähde: Emme nuku siksi, että pysyisimme elossa, vaan siksi, että unessa opimme elämään…

Niinpä kaikki me – miehet, naiset, vanhat, nuoret, rikkaat ja köyhät – haluamme löytää selityksen unillemme. Ihmisen uni on kuin oraakkeli, joka on aina valmis kaikissa asioissamme olemaan tarkka neuvonantaja, joka voi samanaikaisesti poistaa pelkoja ja ohjata totuuden tielle”.

Nykytiede on osoittanut, että uni on ihmiselle välttämättömyys. Voimme olla kauan syömättä ja juomatta, mutta unen häiriintyminen voi johtaa henkisiin ja fyysisiin häiriöihin.

Unen olemus

Unennäkeminen on henkisen elämän tulos ja se synnyttää mielikuvia. Hereillä oloaikana sielun toimintaa määräytyy ympäristön vaikutusten mukaan. Vaikutus tietoisuuteen on mielikuvien materiaalia. Emme näe unia vain ympärillämme olevista esineistä tai ratkaistavista ongelmista. Unemme tekevät meistä selvänäkijöitä ja näemme niissä asioita ennalta. Selkounet ovat usein toistuva ilmiö. Niitä tulee useammin, kun luulemmekaan. Jokainen ihminen on ainakin kerran nähnyt unessa tulevaisuuden tapahtumia. Ne voivat koskea itseä tai liittyä politiikkaan, maantieteellisiin asioihin tai yleisiin aiheisiin.

Unien perustyypit

Jotta unia olisi helpompi käsitellä, jaetaan ne alla esitettyihin luokkiin. Unia tulkitessa on otettava myös huomioon omat yksilölliset ominaisuudet.

Aggressiiviset unet

Sairausunet

Akustiset unet

Rikosunet

Painajaiset

Elämänpolku ja suunta

Pelottavat unet

Musikaaliset unet

Ammattiin liittyvät unet

Yöunet

Erounet

Enneunet

Värilliset unet

Kiihdyttävät unet

Unet merimatkoista

Seksuaaliset unet

Unet lentokoneen putoamisesta

Repivät unet

Synnytysunet

Sotilasunet

Vaaraunet

Eläinunet

Unet taloista ja paikoista

Kuolemaan liittyvät unet

Unet noidista ja kummituksista

Alkukantaiset unet

Tunnistusunet

Totuudenmukaiset unet

Unet lapsista

Varoittavat unet

Keholliset unet

Numerounet

Väkivaltaiset unet

Inkarnaatiounet

On siis olemassa monentyyppisiä unia. Jokainen uni rakentuu omien lakiensa mukaan ja lisäksi se on aitoa sielun toimintaa.

Sveitsiläinen psykoanalyytikko Ernst Eppli sanoi tästä: ”Emme tiedä unennäkemisen syitä. Näyttäisi siltä, että unille on aivan sama, katsommeko niitä vai emme ja vastaako sen sisältö todellisuutta vai ei. Katsojaansa uni ikään kuin neuvoo olemaan ottamatta tietoisuuttaan tosissaan. Uni seuraa omia itsenäisiä ja autonomisia polkujaan.”

Unen yleinen tehtävä on käsitellä päivällä kerääntynyttä materiaalia tuottaakseen arvokasta informaatiota tietoisuudelle. Informaatio on käsiteltävä ja selvitettävä, jotta siitä saadaan uudelleen tietoa todellisesta elämästä ja asioiden välisistä suhteista. Aivomme ja alitajuntamme ovat uskomattomia, sillä jokainen meistä pystyy rakentamaan sillan alitajuntaansa ja nostamaan sen pohjalle kätkeytyneitä rikkauksia, jotka vain odottavat siellä noutajaansa.

Aivoaallot

Aivoaaltojen taajuus mitataan hertzeinä (Hz) eli sykleinä sekunnissa (ks. luento 1). Katkeamaton spektri sisältää alueen 0 (kuolema) – 60 tai 70 sykliä sekunnissa. Jatkumon sisällä on eri kohdissa korkeita jännitteitä, minkä mukaan aivoaallot jaetaan erilaisiin taajuusryhmiin. Jokainen aivoaaltoluokka on yhteydessä eri tietoisuudentilaan tai johonkin henkiseen toimintaan. Aivojen aktiivisuus kuvataan aaltona, joka heijastelee aivojen eri osien sähköaktiivisuuden määrää. Neljä määräävintä aivoaaltoa ja niihin liittyvät tilat merkitään ovat

-       alfa-aallot: passiivinen tyhjyyden tila (8 – 12 Hz)

-       delta-aallot: syvä uni, korkein tietoisuuden tila (0 – 4 Hz)

-       theta-aallot: uni hypnoositilassa (4 – 8 Hz)

-       beta-aallot: ajatustoiminta, aktiivinen tietoisuus (12 – 24 Hz).

Ihmisaivot ovat hermojärjestelmämme keskus, kommunikaatioverkko, jota voisi verrata ison kaupungin puhelinverkkoon. Jotta keho täyttäisi oikein työnsä, lähtee yhdestä paikasta signaali toiseen. Tämä kuulostaa verrattain yksinkertaiselta, mutta toiminta on itse asiassa erittäin monimutkainen.

Ihmiskehossa on n. 10 triljoonaa hermosolua, jotka lähettävät samanaikaisesti tuhansia signaaleja aivoihin.

Nykyään tiedetään, että hermojärjestelmä on ikään kuin paristo, joka tuottaa heikkoa sähkövirtaa. Hermosoluja voisi kuvailla puhelinlangoiksi, jotka siirtävät sähköimpulssin. Emme syvenny tässä sen enempää aivojen rakenteeseen, mutta toteamme, että aivot ovat yksi monimutkaisimmista orgaanisista muodostelmista, joita aurinkokunnassa on.

Hämmästyttävintä on se, että aivoja on kaksi, vaikka aina vain puhutaan yksistä aivoista, jotka koostuvat kahdesta symmetrisestä puoliskosta.

Ihmiskehossa on kaksi munuaista, kaksi keuhkoa, kaksi silmää ja kaksi korvaa, mikä on elimistön pelastus, jos toinen näistä vaurioituu. Kumpikin aivopuolisko ohjaa kehon osia: vasen puolisko ohjaa oikeaa kehon puoliskoa ja oikea vasenta.

Nopean unen vaihe

Nopean unen vaiheessa tai REM-vaiheessa (rapid eye movement – silmien nopea liike) uni ilmenee nopeina, molempien silmien samanaikaisina liikkeinä. Mount Sinai –sairaalan työntekijä William Dement totesi, että silmien liikkeen taajuus ja suunta määräytyvät unen sisällön mukaan. Näin on perusteltua todeta, että silmien liike unen aikana muistuttaa silmien liikettä, kun seurataan unen tapahtumia. Unitutkimuksissa on todistettu, että vaiheet, joissa silmät liikkuvat nopeasti, toistuvat sykleissä ja vaihtelevat kevyen unen vaiheiden kanssa. Nämä havainnot on tehty EEG-laitteen avulla. Unen syklit kestävät n. 90 minuuttia ja yksittäisen silmien liikkumisvaiheen kesto on keskimäärin 20 minuuttia.

Dement totesi myös, että yössä voi olla 4 – 5 nopean unen vaihetta, jotka osuvat jokaisen unisyklin loppuun ja ovat n. 20 % koko uniajasta. Jokainen unijakso kestää yhdestä seitsemäänkymmeneen minuuttia. Aluksi ne ovat lyhyitä, mutta jokainen sykli on toistaan pidempi.

Ensimmäisen univaiheen aikana Dement herätti koehenkilönsä häiriten näin unen näkemistä. Jokaisessa koehenkilössä, jolta olivat unet jääneet tällä tavalla väliin, havaittiin kohonnutta ärtyneisyyttä, pelkoa ja keskittymiskyvyn alenemista. Jos koehenkilö sai nukkua seuraavan yön rauhassa, kompensoitui menetetty uni: yön aikana he näkivät unia viiden kerran sijasta seitsemän kertaa.

Tutkija kirjoittaa: ”Kokeen tuloksista voi tehdä johtopäätöksen, että jokaisen ihmisen on tarpeellista nähdä unia yön aikana. Jos unijaksot jäävät jatkuvasti pois, voidaan havaita kasvavaa unen tarvetta, joka ilmenee lisääntyneinä unijaksoina, lepovaiheina ja unennäkemisen jaksojen pitenemisenä prosentuaalisesti suhteessa koko nukkumisaikaan. Käytännössä on todistettu, että mainittu unennäkemisen lisääntyminen tapahtuu neljänä tai useampana yönä, joiden aikana vaje kompensoituu. Jos ihmiseltä jää unennäkemisvaihe pois pitkän aikaa, voidaan suurella todennäköisyydellä odottaa jopa persoonallisuuden häiriöitä.”

Tästä lausunnosta huomaamme, miten suuri rooli unella on elämässämme ja kuinka tärkeää se on fyysiselle ja psyykkiselle terveydellemme.

Lopuksi vielä muistiin erikoistuneen tohtorin Bruno Furstin toteamus: ”Merkittävää on se, että aivomme jatkavat työskentelyä vielä, kun itse olemme jo kauan sitten lopettaneet opiskeluprosessin eli kun nukumme.” Tämä auttaa meitä ratkaisemaan minkä vain mieltämme vaivaavan, hankalalta tuntuvan asian, kun siihen keskitytään ennen nukahtamista. Käytäntö antaa tähän selityksen: alitajuntamme työskentelee myös silloin, kun tietoisuutemme ”nukkuu”.

Aivomme pystyy unessa ottamaan vastaan ja ratkaisemaan matemaattisia tehtäviä. Olisi erehdys olettaa, että tietoisuus ja alitajunta olisivat psyykkisiä tasoja, jotka eivät olisi yhteydessä toisiinsa. Oikein olisi kuvitella, että ne olisivat kaksi tilaa, jotka on erotettu toisistaan taipuisalla ja helposti siirrettävällä väliseinällä. Tietoisuutta kuvaileva ilmaus ”kynnys” kuvaa varsin oikein tätä suhdetta, sillä jokainen ajatus voi täysin helposti siirtyä tietoisuudesta alitajuntaan. Joskus onnistumme itse kiskomaan ajatuksia ”kynnyksen” yli alitajunnasta tietoisuuteen. Jokainen on joskus kokenut tilanteen, että illalla jokin asia on tuntunut täysin mahdottomalta ratkaista. Sitä käy nukkumaan asian lannistamana ja nukkuu levottomasti, mutta aamulla taasen ongelma ei näytäkään niin vaikealta.

Selkounet

Nukahtamisen jälkeen alkavat unet, jotka virtaavat sisäisten silmien edessä elokuvien lailla. Kun unennäkijän edessä aukeaa kummalliset maisemat, kokee hän tilanteita, jotka ovat täysin luonnonlakien vastaisia. Siinä koetaan sekä onnellisia hetkiä, että kauhua ja paniikkia. Unessa voi joutua jahdatuksi, eikä kuitenkaan pysty liikkumaan paikoiltaan, siinä voi pudota kuiluun tai upota suohon. Unennäkijä on jotenkin mukana tapahtumissa ja osallistuu uniin. Hän on näyttelijä, joka tekevät roolityönsä itse kirjoittamassaan elokuvassa.

Olemme kuitenkin käytännöllisesti katsoen kaikissa unissa passiivisessa asemassa. Ei ole mahdollisuutta jatkaa nauttimista jostakin ihanasta hetkestä ja tunnemme itsemme avuttomiksi ja suojattomiksi jahtaajiemme edessä. Ei siis ole ihmeellistä, että joskus heräämme keskellä yötä tai aamulla hikisenä, keho raskaan tuntuisena ja täysin lyötynä, ikään kuin olisimme koko yön tehneet raskasta työtä.

Selkounien avulla meillä on mahdollisuus ohjailla aktiivisesti unien tapahtumia: ks. harjoitus 24.3: Selkounet.

Termin ”selkouni” keksi 1960-luvulla amerikkalainen psykologi Celia Grinn ja tarkoitti sillä, että ihminen on unessaan täysin tietoinen ja huolimatta siitä, että hän näkee unta, hän pystyy ohjaamaan sitä, mitä unessa tapahtuu. Selkounen tilassa on monia yhtäläisyyksiä muuntuneen tietoisuuden ominaisuuksien kanssa, sillä ihminen ei tällöin ole passiivinen tarkkailija unessa, vaan pystyy määräämään unen tapahtumien kulun.

Muuntunut tietoisuuden tila

Muuntunut tietoisuuden tila on määrätynlainen kytkeytyminen pois normaalitilasta, jolloin tapahtuu kommunikatiivinen informaation vaihto. Tietoisuuden tilaa muuttamalla informaation tulo ulkomaailmasta loppuu tai se muuttuu epäoleelliseksi. Tämän sijaan mietiskeltyjen ajatusten merkitys tietoisuudessa kasvaa, eikä ulkomaailma pysty vaikuttamaan niihin.

Muuntuneita tietoisuudentiloja ovat

-       kehonulkopuolinen tietoisuus

-       assosiatiivinen kokemus

-       huippukokemus

-       huumausainein aiheutettu hallusinaatio

-       mystinen katoaminen

-       transsendentaalinen meditaatio.

Itävaltalainen psykologi ja lääkäri Sigmund Freud (1856 – 1939), joka kehitti teoreettisen ja käytännöllisen psykoanalyysin, kirjoitti 17 kirjaa ja julkaisi noin 200 artikkelia. Freudin ansiosta uni sai sille kuuluvan aseman läntisessä maailmassa. Kirjassaan ”Unien tulkinta”, joka julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1900, hän avasi monille tutkijoille aivan uusia reittejä alitajuntaan.

Jos Freud tutki unia menneisyyden informaation säilyttäjinä, sveitsiläinen psykologi Carl Jung (1875 – 1961) antoi sille laajemman merkityksen. Tutkielmassaan ”Unen funktio” hän osoitti unen valtavat mahdollisuudet, jotka ulottuvat erilaisten ratkaisemattomien tilanteiden ulkopuolelle. Hänen mielestään unessa on yksilöllisen alitajunnan symbolien lisäksi myös kollektiivisen alitajunnan merkkejä: yksilön alitajunta tuo pinnalle tukahdutettuja asioita, kun taas kollektiivisen alitajunnan symbolit kantavat sisällään universaaleja merkityksiä. Nykypsykoanalyysi tunnustaa sekä Freudin että Jungin koulukunnat.

Palataan vielä selkouniin: Selkounen aikana tietoisuuden tila on samanlainen kuin hereillä, mutta unessa havaintoja tehdään merkittävästi enemmän symbolein. Tämä perustuu siihen, että subjektiivinen ehdollistuminen unen tasolla vaikuttaa suoremmin ja laajemmin, eikä taustalla ole jokapäiväinen materiaalinen todellisuus. Siksi kaikki ärsykkeet, ajatukset tai tunteet muuttuvat heti vastaaviksi kuviksi.

Kaksoskeho

Werner Zurfluh, joka on kirjoittanut kirjan ”Quellen der Nacht”, on sitä mieltä, että ihmisen kaksoskeho eli astraalikeho toimii kulkuneuvona astraalisiirtymissä. Kaksoskeholla on esoteriassa ja parapsykologiassa monia määritelmiä: elävä keho, astraalikeho, ylösnoussut keho, Ba, Bardo-keho, sähkökeho, voimia luova keho, timanttikeho, kaksonen, Aydon, todellinen keho, aito kaksonen, hienojakoinen keho (linga sarira), neliulotteinen keho, henkinen keho, terve keho, Ka, Kama Rupa, valokeho, hohtava keho, mentaalikeho, hermojen henki, parakeho, haamu, feeniks, plasma, pneuma, kehollinen kaksonen, spiritistinen keho, säteilevä keho, Tulpa, Tulku, kosmisen elämän kantaja, vitaalikeho, halukeho, kaksonen.

Hereillä olo ja tietoisuus

Hereillä olo ymmärretään niin, että ihminen on tietoinen. Puhekielessä ilmaisut ”olla hereillä” ja ”olla tietoinen” tarkoittavat lähes samaa. Hieman tosin häiritsee, kun ihminen on hereillä, muttei ilmennä tietoisuuden merkkejä. Selkounissa tilanne on päinvastainen: ihminen on tietoinen, muttei välttämättä hereillä. Vierestä katsottuna näyttää siltä, että ihminen todella nukkuu.

Jos yrittää puhua unissakävelijälle ja olettaa tämän olevan täysin tietoinen, voi ymmärtää, että vaikka keho on hereillä, nukkuu tietoisuus. Unissakävelijä ei vastaa kysymyksiin - ja jos vastaa, niin herättyään ei muista mitään.

Luultavasti jokaisella, joka on ajanut autoa, on ollut tällainen kokemus. Jos yhtäkkiä kesken ajamisen kuski säikähtää jotakin liikennetilannetta, hän ei pysty muistamaan mitään viimeisen kymmenen minuutin ajalta. Ponnisteluista huolimatta hän ei pysty muistamaan, mitä reittiä ajoi. Ja jos sinä aikana olisi sattunut onnettomuus, sanoisivat kaikki silminnäkijät, että kuski oli ratin takana täysin hereillä.

Edellä esitetyistä esimerkeistä voi tehdä johtopäätöksiä. Fyysisen kehon hereillä olo ei tarkoita sitä, että mieli on myös hereillä. Samoin fyysisen kehon nukkuminen ei tarkoita, että tietoisuus nukkuu. Kaikki, mitä selkounien aikana nähdään, voi vaikuttaa epäloogiselta sekamelskalta ja surrealistiselta, mutta selkounilla on omat erikoisuutensa. Unientuntijalle mikään uni ei ole epälooginen, sillä hän pystyy analysoimaan ja tulkitsemaan unta erityisten symbolien ja koodattujen merkkien avulla. Selkounessa nukkuja pystyy itse määrittelemään tapahtumien päämäärän ja merkityksen tulkitsemalla niitä. Lisäksi ihminen voi unitilassa määrätietoisesti ja tiedostaen puuttua tilanteisiin, jos katsoo sen tarpeelliseksi. Omia unia voi käyttää tietoisuuden laajentamiseen. Tässä tilassa voi toimia niin kuin on tarpeellista saavuttaakseen tietyt päämäärät.

Astraalitaso ja kuolema

Ammattilaisten keskuudessa kiistellään usein astraalitasosta ja siihen liittyvistä siirtymisistä. Onko elämän astraalitaso samanlainen kuin tuonpuoleinen astraalitaso? Tähän mennessä parapsykologit eivät ole päässeet asiasta yhteisymmärrykseen. Okkultistien mielestä kuolema on elämän loppu ja ikään kuin siirtymävaihe, jonka aikana astraalikeho irrottautuu fyysisestä ja siirtyy korkeammille tasoille. Spiritistit ajattelevat, että on mahdollista keskustella haudattujen kuolleiden henkien kanssa, jolloin kuolleet siis vierailevat läheistensä luona henkinä.

Tunnettujen oppien ja uskontojen mukaan kuolleiden henget elävät tuonpuoleisessa maailmassa. Tuonpuoleinen maailma on ikään kuin joen toisella rannalla (ks. luento 20) ja joki jakaa maailman kuolleiden ja elävien maailmoihin. Parapsykologi Karl Spitzenbergerin mukaan astraalikeho sisältää alitajunnan, jonka atomit kuuluvat astraalikenttään eli maailmaan, joka ympäröi meitä kuin ilma. Hänen mielestään me emme aisti tuota maailmaa siksi, että sen materia on niin uskomattoman hienojakoista. Kuitenkin astraaliolennoilla voi olla erilaisia tiheyksiä ja ne ovat kuin materia, voivat olla yhtä käsin kosketeltavia kuin esineet.

Tiedämme, ettei ole olemassa tämän- tai tuonpuoleista tietoisuuden maailmaa (luento 20). Kaikki tällaiset ajatukset kuuluvat erilaisten uskonnollisten virtausten piiriin, joissa kuvataan tarkasti hengen ja kehon eroaminen toisistaan kuoleman jälkeen. Ranskalainen ydinfyysikko Jean Charon käsittelee kirjassaan ”Henki ja materia” ykseyden teoriaa ja väittää, että juuri ihminen on maailman luomisen perusta. Antaen täysin toisenlaisen tulkinnan sellaisille käsitteille, kuten aika ja tila, hän väittää, että ihmisen sielu on ikuinen.

Charonin päätelmien mukaan jokaisessa kehon solussa on noin 100 miljardia elektronia, joissa on informaatio ihmisen henkisestä Minästä. Ja kaikkiaan ihmisessä on niin paljon Minää heijastavia elektroneja kuin on tähtiä ja planeettoja koko maailmankaikkeudessa. Tutkija puhuu niin sanotusta kosmisesta Minästä, johon on keskittynyt kaikki.

Charonin mukaan tietyn ajan kuluttua jokaisesta maan kuutiosenttimetristä esivanhempiemme ”Minä” ja meidän jälkeläistemme ”Minä” löytävät toisensa. Tällaisia samanlaisia tapaamisia syntyy yleensä ihmisen fyysisen kuoleman jälkeen. Tämän perusteella hän päättelee, että ne ihmiset, jotka ovat fyysisessä elämässään eläneet yhdessä, eivät koskaan erkaannu toisistaan. Rudolf Steinerin antroposofisten (antroposophie – ihmisen viisaus: vastakohta theosophie – jumalan viisaus) oppien mukaan fyysinen keho liukenee kuoleman jälkeen Maan fyysiseen kehoon ja liittää siihen rakennehiukkasensa. Niin kauan kuin ihminen elää Maassa, hänen fyysinen mineraalikehonsa saa ”elämän voimaa” toisesta kehosta eli näkymättömästä eetterikehosta. Kukaan normaali ihminen ei kuitenkaan ymmärrä kuolemaa niin yksinkertaisesti kuin se esitetään paperilla. Ihmisen maailmankatsomuksesta huolimatta kuolema on jokaiselle ajattelevalle olennolle selittämätön ilmiö, tavallisen elämän hirvittävä loppuminen ja yhtäkkinen putoaminen tuntemattomalle alueelle, josta kukaan ei ole tähän mennessä palannut ja josta kukaan ei ole pystynyt kertomaan objektiivisesti.

Teologi, filosofi ja runoilija Johann Gottfried von Herder (1744 – 1803) lohduttaa kuitenkin kirjoittamalla: ”Se, mitä me sanomme kuolemaksi, on vain salattu käynti uuteen paluuseen elämään”.

On hämmästyttävää, että meidän aikanamme, kun ihmiskunta luulee pystyvänsä järjestämään elämänsä omien halujensa mukaan, kysymys tuonpuoleisesta elämästä on taas muuttunut niin ajankohtaiseksi. Luultavasti siksi, että ihminen on laittanut kaiken toivonsa nykytekniikkaan uskoen näin voivansa vastustaa viikatemiestä. Usko mahdollisuuteen voittaa kuolema ja jonkun pyhän odottaminen on tavallista melkein kaikilla korkeasti kehittyneillä kansoilla: shamanismissa, daoismissa, hindulaisuudessa, buddhalaisuudessa, shintolaisuudessa, islamissa, juutalaisuudessa, kristillisten uskontojen tuonpuoleisen ajatuksissa sekä joissakin eurooppalaisten kansojen kulttuureissa ja tavoissa. Miksi ihminen on aina epäillyt elämän loppumista ja kuoleman vääjäämättömyyttä? Onko tämä ollut kaiken loppumisen ja jonkin selittämättömän pelkoa, minkä edessä käsitteillä turva, jatkuvuus ja luottamus ei ole mitään merkitystä?

Kuolema ja uni

Ranskalaisilla on sanonta ”uni on kuoleman pikkuveli”. Päällisin puolin tarkasteltuna tämä vastaa todellisuutta, sillä joka yöhän unen aikana olemme lähes merkityksettömiä ympäröivälle maailmalle. Todellisuudessa olemme toisella tasolla ja täysin tuntemattomassa maailmassa, jossa toimimme ja liikumme.

Vuonna 1975 julkaistiin amerikkalaisen lääkärin Raymond Moodyn kirja ”Elämä elämän jälkeen” (Life after life). Kirjaan on koottu tulokset huomioista, joka on tehty 150 kliinisen kuoleman kokeneen potilaan kertomuksen perusteella. Herää kysymys, onko kliinisesti kuollut ihminen oikeasti käynyt tuonpuoleisessa maailmassa? Amerikkalainen psykologi Ronald Ziegel väittää, että kokemukset ovat johtuneet siitä, että aivot ovat hetkellisesti häiriintyneet ”kehon tuottamien narkoottisten aineiden” johdosta ja aiheuttaneet hallusinaatioita.

Sosiologi ja kuoleman tutkija, tohtori Kenneth Ring tutki 102 potilasta, jotka olivat kokeneet kliinisen kuoleman: 41 % heistä koki klassisen kuolemanlähikokemuksen. Lisätutkimuksissaan hän tuli siihen tulokseen, että potilaiden kuvailemat tuntemukset voi jakaa tiettyihin vaiheisiin:

1.     Syvän tyytyväisyyden tunne tilanteen alkamisesta.

2.     Tunne, jossa ihminen jättää kehonsa.

3.     Uskomaton pimeys.

4.     Säteilevän, valkoisen valon aistiminen.

5.     Palaaminen tähän maailmaan.

Raymond Moodyn potilaat kertoivat samanlaisista tuntemuksista: he pystyivät jättämään kehonsa ja saapuivat pian kirkkaaseen valoon, jonka intensiivisyys muuttui jonkin ajan kuluttua ylimaalliseksi. Kukaan potilaista ei epäröinyt, että ”kaukainen valo” ei olisi ollut säteilevä, elävä olento, joka kietoi kuolevan potilaan lämpöön sanoinkuvaamattomalla rakkaudella, myötätunnolla ja ymmärryksellä.

Lääkäreiden joukossa on myös tästä asiasta kriittisesti ajattelevia. He perustelevat kantaansa sillä, että kuolevan potilaan aivot kärsivät hapenpuutteesta, eikä aivoihin mene riittävästi verta ja siksi syntyy kuvailtuja kuolemanlähituntemuksia. Kalifornian yliopiston tohtori Ronald Ziegel huomasi, että kuolemanlähikokemukset muistuttivat erittäin paljon niitä tuntemuksia ja näkyjä, joita lääkkeistä ja huumeista riippuvaiset ihmiset kokevat. Denveriläisen St. Luken sairaalan kardiologi Fred Schummeiner on tutkinut kuolemanlähikokemuksia vuodesta 1961 lähtien. Vuoteen 1979 mennessä hän oli tutkinut 1000 kliinistä kuolemaa ja mainitsi, että 60 % ihmisistä, jotka olivat kokeneet sydämenpysähdyksen, kertoi kuolemanlähituntemuksista. Hän teki johtopäätöksen, että ihmisen tietoisuus jatkaa elämäänsä kehon kuoleman jälkeen.

Palatkaamme ”Elämä elämän jälkeen” –kirjan kirjoittajaan Raymond Moodyyn. Kirjassa on kappale Emmanuel Svedenborgista (1688 – 1772), tunnetusta ruotsalaisesta luonnontieteilijästä ja mystikosta: ”Svedenborgin kirjoituksissa - ja aiemmin myös Raamatussa, Platonin kirjoituksissa ja tiibetiläisessä kuoleman kirjassa ”Bardo Thodol” - on kirjoitettu ilmiöistä, joita me kutsumme kuolemanlähituntemuksiksi.

Muinaisten kansojen kirjaamat ja nykyihmisten kokemat tuntemukset ovat samanlaisia”. Moody yrittää todistaa sen, että kuoleman jälkeen elämä jatkuu. Joka tapauksessa hän antaa valtavasti tietoa siitä, minkä ympärillä kuoleman tutkijat ja tiedemiehet pyörivät, eivätkä pysty pääsemään yhteisymmärrykseen, mitä on kuolema: kehon kuolema vai piilossa olevan henkisen toiminnan alkaminen.

Unipäiväkirja

On erittäin tärkeää kirjoittaa unet ylös, vaikka niitä ei sen jälkeen enempää käsittelisikään. Joka tapauksessa saamme arvokasta materiaalia, jolla ymmärrämme paremmin itseämme.

Riittää, kun kirjaa unessa tapahtuneet asiat lyhyesti, vaikka ranskalaisin viivoin. Tärkeää on tallentaa unikuvat, sillä ne unohtuvat nopeasti. Heräämisen jälkeen on muutama minuutti, jolloin kuvat pystyy vielä palauttamaan mieleen. On erittäin tärkeää kirjata ylös usein esiintyvät symbolit, nimet ja luvut, jotta niitä voi myöhemmin vertailla ja tutkia. Toistuvat unet voivat olla erittäin hyödyllisiä. Myöhemmin voi tehdä oman symbolioppaan, sillä jokainen uni on yksilöllinen.

Olisi hyvä silloin tällöin piirtää unia, sillä näin ne jäävät helpoiten mieleen. On ehdottomasti merkittävä päivämäärä, jotta voi seurata, millaisina hetkinä on nähty samanlaisia unia.

Joskus herätessä tuntuu, ettei ole nähnyt unta ollenkaan, mikä ei pidä paikkaansa. Sitä ei vain pysty muistamaan. Jokainen näkee unta viidestä seitsemään kertaa yössä. Joskus unet kestävät tunnin, jolloin kanava alitajuntaan on täysin auki ja vapaa.

Näin autamme itseämme neuvomalla ja auttamalla itse ja parannamme mahdollisuuksia itsetuntemukseen. Pidä unipäiväkirjaa, johon lisäät jatkossa aina unesi ja tarkennat nähtyjä unia. Unet hahmottuvat myös, vaikka ne ensin vaikuttavat täysin järjettömiltä.

Jos esim. näet unta, että lamppu syttyy, kuvittelet tällöin heti valon, vaikka pitäisi huomioida lampun sytyttämiseen liittyvät muutkin tapahtumat.

Jatkossa on seurattavat täysin realistisesti unen viittauksia. Oletetaan vaikka, että olet nähnyt unen, jossa hävitit avainnipun. Tästä seuraa, että on pidettävä parempi huoli avaimista. Jos taas unessa ei ole mitään jokapäiväiseen elämään liittyvää, on silloin löydettävä kuvainnollinen merkitys. Kaikkien unien perustana on todellisuus. Ennen kuin kirjaat unen ylös, anna sille nimi, joka kuvailee sisältöä ja josta on helppo ymmärtää unen merkitys, esim.: ”Myöhästyin junasta - menetin mahdollisuuden - olen jämähtänyt paikoilleni”. Tämän jälkeen voi alkaa kirjoittaa yksityiskohtia unohtamatta yksityiskohtia tai pikkuseikkoja, jotka tuntuvat merkityksettömiltä.

Vertaile uniasi, etsi samankaltaisuuksia, muistele, millaisessa tilanteessa olit, näitkö unta rautatiestä, kirjavasta niitystä vai tulivuorenpurkauksesta. Vertaile unia todellisuuteen ja huomaat, kuinka helposti saat niistä avun ja minkälaiset mahdollisuudet ne avaavat.

Jos näet unessa jotakin ihanaa, yritä tuoda se jokapäiväiseen elämääsi: piirrä kuva, kuvittele huonekalu… Mitä rutinoituneemmin käytät unien luomisvoimaa, sitä enemmän ideoita saat ja toteutat todellisessa elämässäsi.

Jos et onnistu selvittämään unta, yritä seuraavalla kerralla ennen nukahtamista keskittyä siihen, että selvittämättömän unen sisältö ilmestyisi toisessa muodossa uneen. Uni voi liittyä tiettyyn henkilöön tai esineeseen. On ehdottomasti opittava lähestymään unia leikkimielellä. Kaikkeen ei tarvitse suhtautua vakavasti.

UNIPÄIVÄKIRJAN MERKINNÄT

 

Etu- ja sukunimi

Paikka

Yö: _____ (päivästä) - _____ (päivään)

Unennäkemisaika suurin piirtein:

                                 Heti nukahtamisen jälkeen

                                 Myöhään yöllä

                                 Ennen heräämistä aamulla

Omat tuntemukset:

Mitä söin tai join (alkoholi, kahvi, tee…) ennen nukkumaan menoa:

Unen kuvailu (toiminta):

Unessa nähdyt esineet, ihmiset, värit, luvut ja symbolit:

Unen tulkinta:

(Muistuttaako uni jotakin tiettyä ja oleellista? Mikä yhteys unen ja siitä syntyvän mielleyhtymän välillä on?)

Miten selitän uneni:

Olenko nähnyt tämän unen ennen:

Milloin ja missä yhteydessä:

Mihin kategoriaan uneni kuuluu:

Minkälainen oloni oli unen aikana:

Mikä uni tuntui mieluisimmalta herättyäni ja keskityttyäni:

Mitkä ajatukset ja ohjeet vaikuttivat minuun erityisesti: