Luku 8. Tähtiajan laskeminen

Alkusanat

Tähtikello

Planetaarinen avaruusenergia

Interferenssit

Planeettojen sijainnit

Paikallisen ajan synkronointi Greenwichin ajan kanssa

Aikavyöhykkeet

Planeettojen sijainnin määrittely

Alkusanat

Edellisellä luennolla tarkastellun harmonian saavuttaminen ihmisen ja maailmankaikkeuden välillä ei riipu vain henkilön paranormaalista kehittymisestä, vaan myös hänen ympärillään olevista kosmisista energiayhteyksistä.

Mitä enemmän vapaata avaruusenergiaa on saatavilla, sitä enemmän pystymme vastaanottamaan chakrojen kautta ja toimittamaan elämän energiaa materiaaliseen kehoomme tai säteilemään sitä ympärillemme tehdäksemme paranormaaleja toimia.

Suurin osa maan biosfäärin avaruusenergiasta - eli käytössämme olevan avaruusenergian kokonaismäärä - tulee aurinkokuntamme taivaankappaleista: kuten mikä tahansa muu orgaaninen tai epäorgaaninen kappale, nekin säteilevät jatkuvasti oman PSI-kenttänsä kautta avaruusenergiaa, joka leviää avaruudessa ja saavuttaa lopulta Maan biosfäärin.

Tämän säteilyn voimakkuus ei aina ole niin tasainen kuin haluttaisiin olettaa.

Voimakkuus riippuu paljon:

-       taivaankappaleen massasta

-       sen kulmasta ja etäisyydestä Maahan

-       sen kulmasta ja etäisyydestä muihin taivaankappaleisiin.

Näin ollen, avaruusenergian määrä, joka meillä on käytettävissämme, riippuu lähinnä aurinkokuntamme planeettojen sijainnista.

Astrologiassa on jo vuosituhansia sitten keksitty yhteydet planeettojen säteilyjen välillä ja todettu empiirisesti (kokemukseen perustuen) taivaankappaleiden aspektit, jotka vaikuttavat ihmisten elämään positiivisesti tai negatiivisesti. Uusimmat fysiikan alalla tehdyt tutkimukset (ks. luento 6) ovat vahvistaneet astrologien löydökset täysin.

Me käytämme niitä määritelläksemme ne ajankohdat, jolloin paranormaali toimintamme ”sädettyy” paremmaksi tai huonommaksi. Näin ollen, tällä luennolla opettelemme määrittelemään planeettojen sijainnit, ja seuraavalla luennolla opimme selvittämään planeettojen erilaisten mahdollisten sijaintien vaikutukset.

Harjoituksissa jatketaan harmonisointia, joka on luennon 9 harjoitusten aihe.

Magian historian tarkasteleminen jää tällä luennolla pois tilan puutteen vuoksi; jatkossa tutkimme, millaista magia oli Rooman imperiumin aikana.

Tähtikello

Maapallo kuuluu yhdessä kahdeksan muun planeetan ja niiden kiertolaisten kanssa planeettajärjestelmään, joka on Auringon ympärillä ja seuraa sen liikettä äärettömässä avaruudessa. Yhdeksän planeettaa kiertää keskustähteä, Aurinkoa hajallaan, pienissä kulmissa (Merkurius 7 astetta, Pluto 17), kukin omalla elliptisellä radallaan, joka voidaan kuvitella pyöreäksi levyksi. Jokainen planeetta kulkee omalla vauhdillaan ja omalla etäisyydellään. Vain kiertosuunta on sama kaikilla.

Voima, joka pitää planeetat järjestäytyneillä radoillaan, on vetovoima eli painovoima (ks. luento 1). Auringon lisäksi neljä suurinta planeettaa – Jupiter, Saturnus, Uranus ja Neptunus – säteilevät gravitoneja ja lämpöä sekä Aurinko lisäksi myös valohiukkasia, jotka heijastuvat muista itsenäisesti valoa säteilemättömistä taivaankappaleista. Maalla, Jupiterilla, Saturnuksella ja Uranuksella on lisäksi magneettikenttä ja Jupiter säteilee radioaaltoja.

Kaikki taivaankappaleet säteilevät jatkuvasti avaruusenergian hiukkasia massansa mukaan. Edellä mainitut säteilyt muodostavat energiakentän yhdessä avaruusenergian hiukkasten kanssa. Näin muodostuneen energiakentän, jossa Maan reitti kulkee, voimakkuus vaihtelee planeettojen sijaintien muuttuessa.

Astrologian tehtävänä on selvittää näiden vaihteluiden ja Maan päällisten elämänprosessien yhteyttä. Tämä on mukaansatempaava tieteenala, jossa planeettojen sijainteja tutkimalla (astrologisessa terminologiassa myös Aurinko ja Kuu lasketaan planeetoiksi) voidaan ennalta käsin luotettavasti sanoa, esim. ihmisen syntymähetken mukaan hänen luonteensa piirteistä ja elämän kulusta. Astrologia on itsenäinen tieteenala, johon tässä tehdään vain pintaraapaisu. Tässä meitä kiinnostavat vain planeettojen lähettämän kosmisen energiasäteilyn vaikutukset meidän paranormaaleihin kykyihimme.

Kyvyt riippuvat – kuten tiedämme – kolmesta tekijästä:

1.     Käytössämme olevan vapaan avaruusenergian määrästä

2.     Moduloidun avaruusenergian vapaasta säteilystä

3.     Energeettisen avaruusinformaation vastaanottamisesta

Kaikki kolme edellytystä liittyvät vahvasti planeettojen astronomisiin sijainteihin aurinkokuntamme sisällä.

Planeettojen energiakehojen säteilemien energeettisten avaruusaaltokenttien päällekkäisyydestä johtuen kyvyt voivat vahvistua tai heikentyä. Riippuen planeetan kulloisestakin sijainnista aurinkokunnassamme tästä seuraa, että maahan tulee paljon tai vähän avaruusenergiaa.

Voimme ottaa käytössämme olevan avaruusenergian määrän mukaan energiaa hengityksen ja chakrojen kautta ja näin pystymme lisäämään materiaalisen kehon elämänenergiaa toimiaksemme paranormaalisti. Tämän perusteella on selvää, että planeettojen sijainnit vaikuttavat loppujen lopuksi siihen, onnistuuko paranormaali toiminta vai ei.

Koska planeettojen avaruuden energeettiset aaltokentät ovat päällekkäisiä Maan kenttien kanssa, voivat jälkimmäiset lisäksi vahvistua tai heiketä, jolloin myös paranormaali toiminta helpottuu tai vaikeutuu: mehän käytämme avaruusenergian aaltoja paranormaalin informaationvaihdon tai paranormaalin vaikuttamisen välittäjinä.

Ennen kuin tarkastelemme kunnolla energeettisesti positiivisia tai negatiivisia avaruushetkiä ja niiden määrittelemistä, tutkimme perusteellisesti aurinkokuntamme kosmisia energiayhteyksiä.

Planetaarinen avaruusenergia

Aurinkokuntamme taivaankappaleilla – kuten kaikilla muillakin orgaanisilla ja epäorgaanisilla kappaleilla – on materiaalisen rakenteensa lisäksi energiakeho, joka säteilee jatkuvasti avaruusenergiaa. Se, kuinka voimakasta niistä Maan pinnalle tuleva säteily on, riippuu seuraavista tekijöistä:

1.     Taivaankappaleen massasta

2.     Missä kulmassa ja millä etäisyydellä se sijaitsee Maahan nähden

3.     Missä kulmassa ja millä etäisyydellä se sijaitsee muihin taivaankappaleisiin nähden.

Koska säteillyn avaruusenergian määrä on suhteessa kunkin taivaankappaleen massaan, säteilevät suurimmat taivaankappaleet luonnollisestikin suurimman määrän avaruusenergiaa. Esim. Auringon massa on 1 971 750x1024 kg ja se säteilee avaruusenergiaa noin 19143 kertaa enemmän kuin Neptunus, jonka massa on 102,95x1024. Pluton 0,014x1024 kilon massoineen aikaansaama energeettinen avaruussäteily taasen on niin merkityksetön (1/143500000 auringon säteilystä), että sitä ei kannata edes ottaa huomioon. Tämän vuoksi Plutoa ei siis oteta huomioon tulevissa laskelmissa.

Kuvassa 2 on esitetty aurinkokunnan kappaleet niiden koon mukaan, taulukossa on niiden massat:

Taivaankappaleen etäisyydestä riippuu, mikä määrä sen lähettämästä säteilystä saavuttaa Maan. Energeettinen avaruussäteily käyttäytyy kuten valosäteily. Valon lähteen lähellä on erittäin valoisaa, mutta jo yhden tai kahden metrin päässä siitä tarvitaan jo ponnisteluja, että kirjaimet erottuvat kirjan sivuilla. Logiikan avulla käy ilmi hyvin yksinkertainen seikka: säteilyn lähde lähettää avaruudessa sekä valosäteilyä että energeettistä avaruussäteilyä tasapuolisesti. Jos säteilyn reitti ei muutu yksipuolisen suojauksen tai fokusoinnin takia tiettyyn suuntaan, leviää se avaruudessa ympyrän muotoisesti (kuten aallot veden pinnalla, mutta kolmiulotteisesti). Säteilyn etäisyyden kasvaessa lähteestä se levittäytyy yhä laajemmalle alueelle ja sen voimakkuus vähenee suhteessa etäisyyden neliöön.

Tarkastelemme sitä tarkemmin kuvan 3 esimerkissä Neptunuksesta: planeetan säde on 50 000 km ja sen pinta-ala on 31 400 000 000 km2. Neptunuksen energiakehosta lähtevä avaruusenergian aaltorintama on kasvanut jo 50 000 km:n matkalla planeetan pinnasta nelinkertaiseksi (eli aaltorintaman pinta-ala on silloin 4 x 3,14 x 100000 x 100000 = 125600000000 km2) ja säteilyn voimakkuus on heikentynyt neljännekseen alkuperäisestä. Seuraavan 100 000 km:n jälkeen eli 150 000 km:n etäisyydellä Neptunuksen pinnasta aaltorintama jakautuu jo 502 400 000 000 neliökilometrin (4 x 3,14 x 200000 x 200000) alueelle ja säteilyn voimakkuus on enää 1/16 alkuperäisestä.

Näin selittyy siis yksinkertaisesti se, että aurinkokunnan uloimmista planeetoista Maahan tulee paljon vähemmän säteilyä kuin verrattain pienemmistä planeetoista, jotka sijaitsevat Maan lähellä. Kuusta tulee esim. 32 680 kertaa enemmän avaruusenergian säteilyä kuin Neptunuksesta, vaikka Neptunuksen massa on 1396 kertaa suurempi kuin Kuun.

Kuvassa 4 nähdään mittakaavassa aurinkokunnan planeettojen valtavat etäisyydet:

Koska kaikki aurinkokunnan planeetat kiertävät suurin piirtein ellipsin muotoista rataa keskustähden eli Auringon ympäri, ja Maa kiertää sitä melko lähellä, voidaan olettaa, että Maan pinnalle tulee lähes jatkuvasti avaruusenergian säteilyä, eli Maassa on koko ajan lähes samanlaiset energeettiset olosuhteet.

Astrologiassa on jo riittävästi todistettu, että asian laita ei ole näin, sillä tässä tapauksessa olisi mahdotonta kertoa ihmisen syntymäajan planeettojen sijainnin mukaan hänen luonteestaan ja elämänpolustaan. Maan biosfäärin energeettiset olosuhteet muuttuvat planeettojen sijainneista johtuvien värähtelyjen mukaan.

Esimerkkinä tästä on erilaisten aaltokenttien taipumus yhdistyä tai laantua osittain tai kokonaan niiden kohdatessa (mennessä päällekkäin, koskettaessaan toisiaan).

Interferenssit

Voimakkuuden kasvaminen (konstruktiivinen interferenssi), joka koostuu kahdesta tai useammasta aaltokentästä, tai sen vaimeneminen (destruktiivinen interferenssi) riippuvat erilaisista tekijöistä: säteilyn lähteiden etäisyydestä toisistaan, säteilyn taajuudesta ja amplitudista, aaltokenttien säteilyn voimakkuudesta niiden kohdatessa toisensa sekä myös siitä kohtaavatko positiiviset vai negatiiviset vaiheet.

Koko prosessi on niin monimutkainen, että vain muutamat fyysikot ymmärtävät sen täysin; siksi me rajoitamme tarkastelun siihen, että yritämme ymmärtää tämän kahden selkeän esimerkin kautta, joista toisessa tapahtuu kahdentuminen ja toisessa säteilyn voimakkuuden täydellinen sammuminen. Tähän auttaa kuva 5.

Tiedämme jo luennolta 5, että aallot ylittävät vuorotellen aallon harjan (myönteinen vaihe) ja aallon pohjan (kielteinen vaihe). Lähdettyään säteilyn lähteestä sekä aallon harja (a) että aallon pohja (b) leviävät avaruudessa samankeskisillä pallonmuotoisilla pinnoilla.

Tällaiset kolmiulotteiset pallomaiset pinnat, joilla on samanlainen vaihe, ovat nimeltään aaltorintamia. Jos kaksi aaltorintamaa kohtaa toisensa samanlaisessa vaiheessa (c), syntyy aaltokenttä, jolla on kahdentunut voimakkuus. Jos taas päinvastoin kaksi aaltorintamaa, joista toinen on positiivinen ja toinen negatiivinen (d), sammuttavat ne toisensa ja säteily katoaa jäljettömiin.

Vaiheesta riippuen interferenssi syntyy silloin, kun planeettojen aaltokentät kohtaavat. Voi käydä niin, että voimme vastaanottaa selvänäköistä informaatiota joko vahvistetusti tai heikennetysti tai ääritapauksessa emme pysty vastaanottamaan sitä ollenkaan. Tai lähettämämme moduloitu avaruusenergian säteily saavuttaa kohteensa vain heikkona tai ei ollenkaan.

Planeettojen sijainnit

Määritelläksemme Aurinkokunnan taivaankappaleiden kulmat suhteessa toisiinsa ja Maahan on ehdottomasti tiedettävä niiden tarkat sijainnit kulloisellakin hetkellä.

Valitettavasti ei ole olemassa taulukkoa, jossa olisi nämä tiedot minuutin tarkkuudella – sellainen luettelo olisi varmasti metrin paksuinen! Mutta ei ole syytä huoleen: on olemassa ns. efemeridi (almanakan kaltainen taulukko taivaankappaleiden liikkeistä), josta voidaan katsoa aurinkokunnan planeettojen sijainnit klo 00.00 tai 12.00 Greenwichin aikaa päivittäin (ajankohta on kerrottu jokaisen efemeridin alussa).

Planeetan sijainti pystytään helposti laskemaan millä tahansa hetkellä sen mukaan, paljonko planeetta on siirtynyt päivän aikana.

Viisi esimerkkiä ja viisi harjoitusta eri hetkien laskemiseen pitäisi auttaa tutustumaan tähän prosessiin. Tekstiin on liitetty otteita ”Saksalaisesta efemeridistä”, jossa on lueteltu tällaisia hetkiä.

Esim. Otto Wilhelm Bartin toimittamassa ”Saksalaisen efemeridin” seitsemännessä niteessä on tähtien päivittäiset sijainnit vuosilta 1981 – 2000.

Ennen kuin pystymme käyttämään hyväksemme efemeridissä esitettyjä planeettojen sijainteja, on vielä vaihdettava paikallinen aika koordinoituun yleisaikaan (UTC) tai Greenwichin aikaan: kaikki efemeridien tiedot perustuvat nollameridiaanin aikaan (Greenwichin aika).

Paikallisen ajan synkronointi Greenwichin ajan kanssa

Aikavyöhykkeet

Näihin aikavyöhykkeisiin on merkitty myös vastaavat maantieteelliset paikat. ”+” –merkki (Greenwichistä itään) tai ”-” –merkki (Greenwichistä länteen) näyttävät vyöhykkeen aikaeron verrattuna maailman aikaan. Esim. Saksassa käytetään Keski-Euroopan aikaa, joka on yhden tunnin edellä Greenwichin aikaa.

Suomessa on lisäksi tunti tähän (toim. huom. Neuvostoliitossa siirryttiin +2 –aikaan 29.9.1991). Gibraltarilla, Espanjassa ja Algeriassa kellot on siirretty tunnin eteenpäin, jotta ne olisivat Keski-Euroopan ajassa.

Vyöhykkeiden aikaa laskettaessa on muistettava ottaa huomioon muuttuvat kesäajat.

Aikavyöhykkeet

Aikavyöhykekartta jakaa maailman 24 aikavyöhykkeeseen. Yläosan luvut näyttävät vyöhykkeet, jotka ovat suhteessa Greenwichin aikaan (12 tuntia); alaosan luvut osoittavat sen määrän tunteja, joka pitää poistaa tai lisätä laskelmissa, jotta paikallinen aika saataisiin vastaamaan Greenwichin aikaa.

Maan kiertäminen akselinsa ympäri aiheuttaa sen, että kulminaatiopiste eli Auringon korkein sijainti kiertää päiväntasaajan 24:ssä tunnissa.

Koska Maa on jaettu 360 pituuspiiriin (meridiaaniin), siirtyy kulminaatiopiste joka tunti 15 astetta. Jotta puolipäivä olisi kaikissa maissa suurin piirtein silloin, kun aurinko on korkeimmassa asemassaan, on Maa jaettu 24 aikavyöhykkeeseen, jolloin naapurimaiden aikaero on yleensä yhden tunnin (poikkeuksena Uusi-Seelanti, Intia ja Sri Lanka, joissa eroa on puoli tuntia), Laskeminen aloitetaan nollameridiaanilta (joka kulkee Greenwichin kautta Englannissa).

Koska maa pyörii itään päin ja aurinko siirtyy siis taivaalla idästä länteen, siirtyy aika nollameridiaanin itäpuolella iltaan päin ja nollameridiaanin länsipuolella aamuun päin, aina tunnin kullakin vyöhykkeellä (tai ½ tuntia).

Esimerkki: jos Saksassa on Keski-Euroopan aikaa puolipäivä, on kello Englannissa vasta 11 (Länsi-Euroopan aikaa tai Greenwichin aikaa), ja Intiassa taasen 17.30.

Näin ollen, jotta voimme muuntaa paikallisen ajan Greenwichin ajaksi on tehtävä näin:

-       Greenwichin itäpuolella sijaitsevissa paikoissa vähennetään aina tunti jokaista Greenwichistä poispäin olevaa aikavyöhykettä kohti

-       Greenwichin länsipuolella sijaitsevissa paikoissa lisätään aina tunti jokaista Greenwichistä poispäin olevaa aikavyöhykettä kohti

-       Jos tuloksena on vähemmän kuin nolla, tarkoittaa se edellisen päivän aikaa (esim. klo 2.20 – 3 tuntia => edellisen päivän klo 23.20)

-       Vastaavasti, jos tuloksena saadaan enemmän kuin 24, tarkoittaa se seuraavan päivän aikaa (esim. 23.10 + 4 tuntia => seuraavan päivän klo 3.10).

Seuraavassa on esimerkkejä, miten paikallinen aika muutetaan Greenwichin ajaksi:

Esimerkki 1:

Paikka: Hamburg (Saksa)

Päivä: 5.6.1960

Paikallinen aika: 19.20

On vähennettävä aikaa, jotta saadaan Greenwichin aika: -1 tunti

Greenwichin aika: 5.6.1960, klo 18.20

Esimerkki 2:

Paikka: Wien (Itävalta)

Päivä: 10.10.1922

Paikallinen aika: 0.02

On vähennettävä aikaa, jotta saadaan Greenwichin aika: -1 tunti

Greenwichin aika: 9.10.1922, klo 23.02

Esimerkki 3:

Paikka: Pittsburgh (USA)

Päivä: 30.6.1948

Aika: 19.35

Paikallinen aika: 19.35

On lisättävä aikaa, jotta saadaan Greenwichin aika: +5 tuntia

Greenwichin aika: 1.7.1948, klo 0.35

Esimerkki 4:

Paikka: Melbourne (Australia)

Päivä: 20.2.1940

Aika: 07.00

Paikallinen aika: 07.00

On vähennettävä aikaa, jotta saadaan Greenwichin aika: -10 tuntia

Greenwichin aika: 19.2.1940, klo 21.00

Esimerkki 5:

Paikka: Montevideo (Uruguay)

Päivä: 18.3.1925

Aika: 08.20

Paikallinen aika: 08.20

On lisättävä aikaa, jotta saadaan Greenwichin aika: +3 tuntia

Greenwichin aika: 18.3.1925, klo 11.20

Planeettojen sijainnin määrittely

Yötaivaalla avautuu lukemattomien tähtien loiste. Jotkut tähdet muodostavat kuvioita, jotka muistuttavat maallisia muotoja: ne ovat tähdistöjä.

Suurin osa nykyään tunnetuista 88:sta tähdistöstä on saanut nimensä muinaisen kreikan mytologiasta. Joidenkin nimi juontaa juurensa vielä kauempaa – niiden, jotka babylonialaiset astrologit löysivät jo 2000 – 1000 vuotta eaa.

Tunnetuimmat ovat tähdistöt, jotka näkyvät ekliptikalla, taivaan isoympyrällä: Jos taivasta katsellaan Maan pohjoisella pallonpuoliskolla planeettojen kiertoratojen suuntaan (ja sen tason, jota pitkin Aurinko näyttää kiertävän), voidaan nähdä Kalojen, Oinaan, Härän, Kaksosten, Ravun ja Leijonan tähdistöt, jos taivasta tarkkaillaan eteläisellä pallonpuoliskolla, nähdään Neitsyen, Vaa’an, Skorpionin, Jousimiehen, Kauriin, Vesimiehen ja ainakin osittain Kalojen tähdistöt. Näitä kutsutaan eläinradan merkeiksi.

Kun tarkastellaan Maasta, liikkuvat Aurinko, Kuu ja aurinkokunnan Planeetat omilla radoillaan korkeintaan 16° levyisellä alueella ekliptikalla. Aurinko kulkee koko eläinradan läpi kerran vuodessa, sisäplaneetat muutaman kerran vuodessa, hitaasti liikkuvat ulkoplaneetat vain osittain.

Tämä tieto sai astrologit 2000 vuotta sitten valitsemaan eläinradan lähtökohdaksi taivaankappaleiden sijainnin määrittelemiseksi aurinkokunnassa. He jakoivat eläinradan 12:een yhtä suureen osaan, joista jokainen oli 30 astetta ja nimesivät ne tähdistöjen nimien mukaan.

Eläinradan aluksi (0 astetta) he valitsivat pisteen, jossa Aurinko oli 21.3. eli kevään alussa, kevätpäivän tasauksen aikaan. Siitä lähtien näkyvä auringon rata kulki Oinaan tähdistön ohi, 21.4 lähtien Härän tähdistön ohi, 21.5. lähtien Kaksosten tähdistön ohi jne., kunnes Kalojen tähdistön jälkeen tuli taas kevätpäivän tasaus.

Nykyään tähdistöjen sijainnit eivät enää ole samat kuin ne, jotka muinaiset astrologit näkivät. Syynä tähän on Maan presessio (siirtyminen eteenpäin).

Maan akseli ei ole suhteessa maan kiertorataan ja ekliptikaan, vaan tekee jatkuvasti kierteistä liikettä. Tämä 25800 vuotta (1 platoninen vuosi) kestävä maan akselin siirtymisen kestävä jakso johtaa siihen, että jokaisen päivän näkymä taivaalle muuttuu jatkuvasti.

Noin 2000 vuotta sitten Aurinko sijaitsi kevätpäivän tasauksen aikaan Oinaan tähdistön alussa (siksi myös nykyään tämä merkki on kevättasauspiste). Tällöin puhuttiin Aries-pisteestä, nykyään kevättasauspiste on siirtynyt melkein Kalojen tähdistön alkuun. Aurinko kulkee kevätpäivän tasauksen aikaan Kalojen tähdistön ohi. Ja n. 2000 vuoden kuluttua se kulkee silloin Vesimiehen tähdistön ohi.

Astrologian harjoittamiselle tai kosmisten energiayhteyksien laskemiselle tällä siirtymällä ei ole vähäisintäkään merkitystä: loppujen lopuksi erilaiset vaikutukset Maan biosfääriin eivät tule kaukana miljoonien valovuosien päässä olevista, liikkumattomista, eläinrataan kuuluvista tähdistä koostuvista tähdistöistä, vaan poikkeuksetta vain oman aurinkokuntamme taivaankappaleista. Niiden sijainnin määritteleminen eläinradan merkkien avulla ei riipu tähdistöjen todellisista sijainneista.

Kuvassa 7 nähdään eläinradan merkkien tähdistöjen todelliset sijainnit ekliptikalla suhteessa Auringon kiertorataan; alhaalla on esitetty tähtimerkit, jotka ovat horoskoopissa, siten kuin ne ovat nykyään suhteessa eläinradan merkkeihin.

Efemeridistä selviää, missä eläinradan merkissä - ja näin ollen horoskooppimerkissä - Aurinko, Kuu ja aurinkokunnan planeetat sijaitsevat tietyllä hetkellä. Tarkastelemme kuvassa 8 erästä kohtaa, joka on heinäkuulta 1960 (Esimerkki 1).

a). Tässä sarakkeessa on kuukauden päivä, johon seuraavissa sarakkeissa esitetyt aurinkokunnan taivaankappaleiden pituuspiirien sijainnit osuvat ekliptikalla 0.00 –aikaan (tai 12.00 – efemeridistä riippuen), kun katsotaan Maasta eläinradalle.

b) + c) Kaikki planeetat kiertävät Auringon ympäri samaan suuntaan. Ekliptikalta pohjoiseen oleva tarkkailija kokee niiden liikkuvan vastapäivään (siksi horoskoopissa kaikki sijainnit esitetään vastapäivään).

Liike ajatellaan oikeaan päin suuntautuneena liikkeenä ja toiseen suuntaan menevä on vastakkaista liikettä.

Tällä erolla on merkitystä, kun tarkastellaan planeettojen näennäistä liikettä. Nämä näennäiset kiertoradat, jotka jäljittelevät taivaankannen todellisia liikkeitä, syntyvät kahden liikkeen yhteistoiminnan ansiosta: Maassa oleva tarkkailupiste muuttuu jatkuvasti ja tarkkailtava planeettaa siirtyy jatkuvasti.

Planeetan näennäinen kiertorata voi tästä syystä olla joinakin aikoina vastakkainen. Kun planeetta on oppositiossa (samalla linjalla Auringon ja Maan kanssa) ja Maa ohittaa sen suurella kulmanopeudella, näyttää se tarkkailijasta vastakkaiselta liikkeeltä. Sama koskee sisäplaneettoja konjunktiossa (eli kun planeetta ja Maa ovat samalla puolella Aurinkoa ja planeetta ohittaa Maan).

Vastakkaisen liikkeen ilmiö on helppo ymmärtää, kun ajattelee urheiluautoa, joka ohittaa kadulla kuorma-auton. Tällöin näyttää siltä, että kuorma-auto ikään kuin siirtyy taaksepäin, vaikka se jatkaakin etenevää liikettään samaan suuntaan kuin urheiluautokin.

Niissä kohdissa, joissa planeetan oikean suuntainen liike muuttuu vastakkaiseksi, planeetan liike on muuttumaton.

Efemerideissä ajallinen hetki, josta alkaen planeetta liikkuu vastakkaisesti, on merkitty merkillä ”X”. Kun liike muuttuu uudelleen oikean suuntaiseksi, on se merkitty merkillä ”O”.

d) Näissä neljässä sarakkeessa nähdään Neptunuksen, Uranuksen, Saturnuksen ja Jupiterin pituuspiirien luvut.

Koska näiden ulkoplaneettojen kiertoaika auringon ympäri on 11,9 vuodesta (Jupiter) 247 vuotta (Saturnus), ne liikkuvat eläinradan merkissä vain muutaman asteen vuodessa. Siksi voimme jättää niiden minuutintarkan sijainnin määrittelemisen ja ottaa ne mukaan horoskooppiin niin, kuin ne on laskettu olevan harjoituspäivänä klo 0.00 tai 12.00.

Esimerkki: Neptunus sijaitsi 5.7.1960 Skorpionin tähdistön alueella 6 astetta ja 25 minuuttia. Piirretään siis karttaan pieni merkki asteiden 6 ja 7 väliin (lasketaan vastapäivään), ja näin se osoittaa planeetan tarkan sijainnin. Merkin viereen kirjataan tarkka sijainti tarkkoine asteineen. Lisäksi merkitään kirjain R osoittamaan sitä, että planeetta liikkuu vastakkaiseen suuntaan.

Muiden planeettojen sijainnit merkitään samalla tavoin.

e) Aurinkoa, Kuuta ja nopeita planeettoja (Mars, Venus ja Merkurius) varten tarvitaan aluksi lyijykynä ja lasketaan minuutin tarkasti niiden sijainnit, koska ne muuttuvat päivän aikana. Esimerkkien avulla opimme laskumenetelmän. Aluksi selvitetään valitun planeetan siirtyminen edellisestä päivästä kyseessä olevaan päivään verrattuna. Tämä on yksinkertainen laskuprosessi, koska on vain löydettävä planeettojen sijaintiero näiden kahden päivän välillä (riippumatta siitä, onko efemeridit laskettu puolenyön vai puolenpäivän mukaan). Merkuriuksen kohdalla laskelmat näyttävät tässä tapauksessa tältä:

Pituus (Longitude, merkitään Long)

Merkurius 5.7.60 -0° 10’

Long Merkurius 6.7.60-0° 01’

Liike yhden päivän aikana-0° 09’

Harjoittelija haluaa tehdä, näitä tietoja käyttäen, telekineesiharjoituksen klo 19.20 Keski-Euroopan aikaa eli 18.20 Greenwichin aikaa. (Greenwichin aika on meille perusaika, koska efemeridit perustuvat Greenwichin ajan mukaan tehtyihin laskelmiin.)

Jos efemeridi on laadittu klo 0.00 aikaan koordinoitua yleisaikaa (jokaisen taulukon ensimmäisellä sivulla on merkintä ’off’), on määriteltävä se liike, jonka planeetta on liikkunut klo 0.00 jälkeen (puolenyön jälkeen). Esimerkissämme tämä liike on tapahtunut siis klo 18.20. Tätä planeetan liikkeen väliä kutsutaan intervalliksi.

Jos efemeridi on laadittu klo 12.00 mukaan (keskipäivä), on puolenpäivän jälkeen tehtyihin harjoituksiin määriteltävä ero, joka alkaa klo 12:sta, sekä planeetan liike tänä aikana. Ennen puoltapäivää tehtäviin harjoituksiin määritellään ero klo 12:een asti ja sen jälkeen – siitä laskien – intervalli.

Tätä varten suhteellisten logaritmien taulukossa, joka on painettu kaikkiin efemerideihin, on planeetan vuorokauden aikana tekemän liikkumisen logaritmi (lyhennetty ’Log’). (Esimerkissämme Merkuriuksen vuorokauden aikana tekemän liikkumisen logaritmi on 0° 09’). Lisäksi kirjataan ajassa oleva ero (tässä esimerkissä 18.20).

Katso tarkasti kuvaa 10, jossa on selvästi esitetty, miten kuvaillut seikat tehdään.

Molemmat määreet lasketaan yhteen ja tulokseksi saadaan logaritmi planeetan liikkumisesta intervallissa (Log). (Esimerkissämme tämä tarkoittaa Merkuriuksen 5.7.1960 klo 18.20 tekemän liikkeen logaritmiä). Esimerkissämme laskutoimitus näyttää tältä:

Log 0° 09'              2,2041
lisätään Log 18.20 + .1170
Log liike klo 18.20 = 2,3211

Näin saatu Log-liike muutetaan uudelleen maantieteelliseksi liikkeeksi, jotta voidaan laskea planeettojen sijainti tarkasteltuna hetkenä. Tämän voi tehdä logaritmitaulukon avulla, josta etsitään päivämäärä, joka on lähimpänä tarvitsemaamme Log-aikaa.

Tällaiseksi luvuksi saadaan 2,3133. Katso sarakkeesta ”tunnit tai asteet”, josta saadaan määre 0° ja sarakkeesta ”minuutit” saadaan määre 7 minuuttia. Näin siis saimme planeetan liikkeen, joka esimerkissämme on Merkurius klo 18.20 ja se on 0° 7’ (Tätä liikettä sanotaan edempänä intervalliksi).

Nyt on enää vain lisättävä saatu intervalli efemeridissä esitettyyn planeetan sijainnin määreeseen tai laskea intervalli tästä määreestä:

Jos efemeridi on laadittu 0.00 koordinoidun yleisajan mukaan (kuten käyttämämme saksalainen efemeredi, alkaen kolmannesta niteestä), edetään näin:

Mikäli planeetta, jonka asema tarkastelun hetkellä halutaan selvittää, liikkuu vastakkaiseen suuntaan, (kuten esimerkissä Merkurius tekee 4.7. alkaen), niin otamme intervallin planeetan positiosta tarkasteltuna päivänä klo 0.00. Jos planeetta taasen liikkuu eteenpäin (kuten esimerkissämme tapahtuu Merkuriukselle taas 29.7. alkaen), lisäämme intervallin planeetan positioon klo 0.00.

Jos efemeridi on laadittu klo 12.00 mukaan (”Saksalaiset efemeridit”, niteet I ja II), määritellään planeettojen asento syntymähetkellä näin:

Jos planeetta on vastakkaisessa liikkeessä, lisätään ennen puoltapäivää olevaan hetkeen intervalli puoleen päivään ja puolenpäivän jälkeen poistamme intervallin puolesta päivästä.

Jos planeetta kulkee eteenpäin, poistetaan ennen puoltapäivää olevasta hetkestä intervalli puolenpäivän sijainnista ja puolenpäivän jälkeen lisätään intervalli puolenpäivän sijaintiin.

Esimerkissä tämä näyttää tältä:

Long-sijainti 5.7.60 klo 0.00: 0° 10’

poistetaan intervalli (liike klo 18.20) -0° 07’

sijainti harjoitushetkellä -0° 03’

Tämä positio kirjataan karttaan ja sitten toistetaan sama kaikkien nopeiden planeettojen osalta. Esimerkissä halutaan esittää prosessi yksityiskohtaisesti ja johdonmukaisesti. Aluksi opetellaan ulkoa planeettoja tarkoittavat merkit:

Aurinko

Maa

Kuu

Merkurius

Venus

Mars

Jupiter

Saturnus

Uranus

Neptunus

ESIMERKKI 1

Aluksi määritellään hitaiden planeettojen sijainnit:

Neptunus -06°25’ – vastakkainen liike

Uranus -19°02’- vastakkainen liike

Saturnus -15°17’- vastakkainen liike

Jupiter -26°53’- vastakkainen liike.

Nämä pituussijainnit kirjataan karttaan muutoksitta (ilman lisälaskelmia), sillä nämä planeetat muuttavat sijaintiaan tuskin lainkaan yhden päivän aikana.

(Ks. taulukko 1, jonka kaikki määreet on merkitty 0.00 UTC.)

Sitten lasketaan nopeiden planeettojen sijainnit harjoituksen aikana. Ennen kaikkea on tiedettävä syntymäajan ja efemeridin näyttämän luvun välinen Log-luku, koska Log-luku tarvitaan kaikissa laskelmissa.

Tässä harjoituksessa meitä kiinnostaa klo 18.20 Greenwichin aikaa ja efemeridi on laadittu 0.00 aikaan UTC, jolloin aikaero on tasan 18 t 20 min. Log-määre tällä erolla kirjataan logaritmitaulukkoon: 1170. Nyt voidaan laskea eri planeettojen sijainnit:

Aurinko:

Long 6.7.1960; 13°55’09”

Long 5.7.1960; -12°57’58”

Liike päivässä; -00°57’11”

Log 00°57’11”  1,4025

lisätään Log 18 t 20 min. +1170

intervallin Log-määre -1,5195

Intervalli -0°44’

Sijainti 5.6.60 klo 0.00  12°57’58”

lisätään intervalli +0°44’

Sijainti harjoituksen alussa -13°41’58”

Kuu:

Long 6.7.1960; 60°05’52”

Long 5.7.1960; -19°16’

Liike päivässä; -14°36’

Log 14°36’  ,2159

lisätään Log 18 t 20 min. +1170

intervallin Log-määre -,3329

Intervalli -11°09’

Sijainti 5.7.60 klo 0.00  19°16’

lisätään intervalli +11°09’

Kuun sijainti harjoituksen alussa -30°25’

Merkurius:

Merkuriuksen sijainti on laskettu jo yllä: 0°03’

Venus:

Long 6.7.1960  17°36’

Long 5.7.1960  -16°22’

Liike päivässä; -01°14’

Log 01°14’  1,2891

lisätään Log 18 t 20 min. +1170

intervallin Log-määre -1,4061

Intervalli -00°57’

Venuksen sijainti 5.7.60 klo 0.00  16°22’

lisätään intervalli +00°57’

Sijainti harjoituksen alussa -17°19’

Mars:

Long 6.7.1960; 11°16’

Long 5.7.1960; -10°33’

Liike päivässä; -00°43’

Log 0°43’  1,5249

lisätään Log 18 t 20 min. +1170

intervallin Log-määre -1,6419

Intervalli -0°33’

Sijainti 5.7.60 klo 0.00  10°33’

lisätään intervalli +0°33’

Marsin sijainti harjoituksen alussa -11°06’

Kirjataan laskelmat karttaan. Näin esimerkkimme planeettojen sijainnit on määritelty.

Katso harjoitukset

Sivun alkuun