Luku 25. Materjalisointi ja teleportaatio

Alkusanat

Materialisointi

Verellä kirjoitetut vetoomukset

Erään opiskelijan kokemus

Materialisaatio ja teleportaatio

Schneiderin veljekset

Teleportaatio

Odysseija ajan virrassa?

Bermudan kolmio

Sisar Marian lento

Mystiset kaapparit

Philadelphian koe

”Jumalan” kuolema

Castaneda ja maagi

Teleportaatio tilassa ja ajassa?

Opiskelijan kokemus

Alkusanat

Tämän luennon ensimmäisenä aiheena on materialisointi, jolla tarkoitetaan materian eli esineiden sekä elävien organismien luomista. Materia siis ilmaantuu käytännössä tyhjästä tai aineksesta, jota parapsykologiassa sanotaan ektoplasmaksi ja joka syntyy meedion eli materialisoijan kehosta.

Parapsykologian historiassa on paljon esimerkkejä materialisoinnista, joista jotkut ovat osittain paljastuneet huijaukseksi. Tieteen piirissä tästä ollaan monta mieltä, mutta kuitenkin pohditaan vakavasti sitä, pystyvätkö elävät olennot vielä tuntemattomissa olosuhteissa tuottamaan neutroneita tai protoneita, jotka voivat järjestäytyä kehon ulkopuolella esineeksi. Materialisoinniksi lasketaan myös yhtäkkinen esineiden ilmestyminen.

Samanlainen arvoituksellinen parapsykologinen ilmiö on teleportaatio eli ihmisten tai esineiden siirtyminen tilassa ja joskus myös ajassa ”yliluonnollisesti”. Teleportaatio jaetaan spontaaniin ja tarkoitukselliseen teleportaatioon. Hyvin monien, luotettavien lähteiden mukaan ihminen on hävinnyt yhtäkkiä jälkiä jättämättä ja ilmestynyt sitten toisessa paikassa kaukana lähtöpaikastaan.

Yksi kohahduttavimmista teleportaatioista tapahtui lokakuussa 1943, jolloin USA:lainen hävittäjäalus ”Eldridge” hävisi muutamaksi minuutiksi laiturista Philadelphian satamassa ja ilmestyi sitten uudelleen.

Teleportaatio on näin ollen osoitus tähän mennessä käsittämättömistä, tuntemattomista voimista, jotka toisaalta ovat meissä piilossa ja toisaalta kuuluvat aistimaailman ulkopuolella olevaan ulottuvuuksien ja tietoisuuden maailmaan.

Näitä ilmiöistä voi käsitellä vain suhteellisesti, olemassa olevien fysiikan lakien ja päätelmien perusteella. Toisaalta ne antavat mahdollisuuden tiedostaa maailma, joka on tunteidemme ulkopuolella ja joka on ”parapsykologinen” sanan varsinaisessa merkityksessä.

Materialisointi

Materialisointi-ilmiö (lat. materia – aines, aineellistaminen) on yksi parapsykologian kiistellyimmistä ja arvoituksellisimmista, mutta myös mielenkiintoisimmista, asioista. Se on ”parafyysinen” prosessi, jolla tarkoitetaan paranormaalis-henkisesti alkavia tapahtumia, jotka toteutuvat fyysis-materiaalisella tasolla. Parafyysisen prosessin aikana muodostetaan orgaaninen tai epäorgaaninen aines, jota sanotaan ektoplasmaksi (kreikk. ektos- ulkoa, plasma – muodostunut aines) ja jonka voi nähdä, tuntea ja jopa valokuvata ja joka tulee ulos meedion eli materialisoijan suusta tai nenästä. Ektoplasmasta voi hetkessä muokata enemmän tai vähemmän täydellisen ihmisen mallin. Erittäin lahjakas meedio kykenee muodostamaan tällaisen käsin kosketeltavan, ”nestemäisen”, läpikuultavan olemuksen.

Aineksesta muodostetun hahmon elinaika voi olla sekunnista tuntiin, se voi ottaa kuolleen ihmisen hahmon, sitä voi koskettaa, sen pulssin ja hengityksen mitata lääketieteellisesti ja sen kanssa voi keskustella.

Kysymys ihmisen alkuperästä ja tarkoituksesta on keskeisellä sijalla parapsykologiassa kuin on myös se, onko kuolema todellakin elämän loppu laajemmassa merkityksessä.

Eräs kuuluisimmista ja taitavimmista materialisoinnin hallitsevista meedioista oli napolilainen Eusapia Palladino (1854 – 1918), jonka taitoja monet tiedemiehet tutkivat ja testasivat mm. Englannissa, Italiassa, Ranskassa, Saksassa ja USA:ssa. Joskus tämä talonpojan tyttären havaittiin huijaavan, kun hänen meediontaitonsa eivät riittäneet, mutta kuitenkin jopa kriittisimmät tutkijat todistivat hänen erityiset kykynsä. Eusapia tuotti kokeiden aikana koputuksen ääniä kalusteisiin tai seiniin, paikalla olevat tunsivat kosketuksen kehossaan tai näkivät esineiden liikkuvan hallitusti koetilassa (Eusapian kädet ja jalat sidottiin tai niitä pideltiin kokeen aikana).

Joskus verhot heiluivat, usein jotakin materialisoitui ja ilmestyi Eusapian luomia muotoja, jotka muuttuivat ihmisen kädeksi tai jalaksi.

Eusapian erikoiset kyvyt keksi italialainen parapsykologi Damiani vuonna 1872 Lontoossa, jolloin Eusapia oli vielä alle 20-vuotias. Damiani tuki tytön kykyjä ja soi hänelle mahdollisuudet kehittää niitä.

Tohtori Ercole Chiaia oli ensimmäinen tutkija, joka tunnusti Eusapian valtavat meedion kyvyt. Vuonna 1888 hän kirjoitti kirjeen Cesare Lombrosolle, kuuluisalle psykiatrille ja rikostutkijalle, joka oli ”spiritismin” eli parapsykologian suurin kriitikko, jossa hän suositteli tämän tutustuvan Eusapian kykyihin henkilökohtaisesti ja vakuuttuvan niistä.

”Kädet ja jalat sidottuina tai pideltyinä hän (Eusapia) pystyi vetämään luokseen ympärillään olevia kalusteita, nostamaan niitä ja leijuttamaan ilmassa. Sitten hän laski ne hiljalleen maahan pakottaen ne tottelemaan hänen tahtoaan. Pyynnöstä hän nosti yksittäisiä esineitä vielä korkeammalle ja pakotti ne laskeutumaan. Hän pystyi luomaan pehmeän, rytmikkään koputuksen seinään, lattiaan tai kattoon.

Tämä nainen pystyy nousemaan ilmaan vaikka hänet sitoisi kiinni millä. Näyttää siltä, että hän pysyy ilmassa kuin istuisi nojatuolissa kaikkien vetovoiman lakien vastaisesti. Hän soittaa soittimia koskettamatta niitä sormellaankaan. Näyttäisi siltä, että niitä soittaa näkymätön henki.

Kuinka paljon hänellä on käsiä ja jalkoja? Sitä emme tiedä. Samalla kun epäuskoiset todistajat pitivät häntä käsistä ja jaloista, ilmestyi eteemme käsiä, emmekä tiedä, mistä ne tulivat.”

Muutaman vuoden kuluttua Lombroso matkusti Napoliin ja osallistui meedion istuntoon, mikä teki häneen suuren vaikutuksen ja hän jatkoi parapsykologian tutkimista.

Eusapia esitteli kykyjään kaikkialla maailmassa. Hän kävi Puolassa, Ranskassa ja jopa USA:ssa. Cambridgessä, Englannissa hän piti 20 istuntoa. Yhteen viimeisistä istunnoista osallistui tohtori Richard Hodson USA:sta. Hän oli parailmiöiden tutkija, jota pidettiin oikeutetusti kaikkein parhaimpana huijauksen paljastajana.

Hodsonin onnistuikin saada Eusapia kiinni huijaamisesta. Hän huomasi, kuinka Eusapia vapautti huomaamatta montakin kertaa kätensä tai jalkansa ja loi tällä tavoin liikkuvan ilmiön. Meedio kutsuttiin Englantiin psyykkisiin tutkimuksiin. Henry Sidgwick, tutkija, mainitsi asiasta: ”Cambridgessä paljastetut toimet eivät jätä arvailun varaa siihen, että Eusapia on huijari.”

Eusapia todellakin huijasi, mutta kuitenkaan eurooppalaiset tutkijat eivät muuttaneet mieltään hänen kyvyistään. He perustelivat mielipidettään sillä, että selvittääkseen Eusapian huijauksen Hodson provosoi tätä tietoisesti saaden Eusapian huijaamaan. Tutkijat olivat yhä vain vakuuttuneita siitä, että Eusapia oli erityinen ihminen. Eusapia ei koskaan kiistänyt, että hän olisi huijannut. Hän selitti, että hänen ollessaan transsissa skeptiset katselijat voivat suggeroida hänet tekemään ”temppuja”.

Muutaman vuoden kuluttua Hodson koki omakohtaisesti jotakin, mikä sai hänet mietteliääksi. Hän oli nuorena rakastunut Australiassa tyttöön, jonka vanhemmat vastustivat heidän liittoaan uskonnollisista syistä. Hodson lähti takaisin USA:han, eikä kuullut tytöstä enää sen jälkeen ja jäi poikamieheksi.

Kerran hän sai kutsun erään amerikkalaisen meedion istuntoon, jonka aikana hän kuuli tutun äänen. Ääni oli australialaisen tytön, jonka kanssa hän oli halunnut mennä naimisiin. Pian tämän jälkeen hän sai tietää, että tyttö oli kuollut muutama päivä ennen tätä tapausta.

Verellä kirjoitetut vetoomukset

Italialainen toimittaja Clara Micinelli etsi vuonna 1975 materiaalia 1700-luvulla kuolleesta San Severon herttuasta Raimondo di Sangrosta, jota historia on kohdellut kaltoin. Herttuan huhuttiin olevan okkultisti ja maagi, joka käytti mustaa magiaa ja tappoi saavuttaakseen päämääränsä ja voittaakseen vihollisensa. Toimittaja tutustui meedioon, joka halusi pysyä nimettömänä.

Herttua oli kääntynyt meedion puoleen saadakseen puhdistettua maineensa näin jälkikäteen. Meedio kertoi yhtäkkiä tyhjästä ilmaantuneista vanhoista asiakirjoista, jotka oli kirjoitettu osittain vielä märällä, verta muistuttavalla nesteellä. Asiakirjoissa oli herttuan allekirjoitus joko kokonaisena tai nimikirjaimin. Alle oli piirretty kolmio eli symboli, jota vapaamuurarit käyttävät.

Näissä asiakirjoissa herttua pyytää toistuvasti ”palauttamaan hänen nimensä ja kunniansa”.  Yhdessä niistä hän kirjoitti: ”Hän on oikea valo - valo, jollaista ihmiskunta ei edistyksissäänkään pysty ikinä luomaan”.

Kerran toimittaja sai olla meedion todistajana erikoisessa tilanteessa: Hänen edessään istuva meedio nosti yhtäkkiä oikean kätensä kämmen edellä ylöspäin, sulki ja avasi kättään jonkin aikaa. Yhtäkkiä hänen kämmenellään oli kimalteleva sydämen muotoinen, kynnen kokoinen kultakimpale.

Clara Micinelli keräsi valtavasti materiaalia tutkien asiaa lisää, selaillen arkistoja ja hyödyntäen kirjastoja. Materiaali oli perusta hänen kolmelle kirjalleen: San Severon herttua, San Severon aarre sekä Jumala loi ihmisen ja vapaamuurariuden (Suom. huom. Kirjojen nimien käännökset ovat suomentajan omat).

Erään opiskelijan kokemus

Rouva Andrea S. kertoi: ”Tulin sinä maanantaina kotiin kymmenen aikaan illalla. Olin ollut myöhään töissä valmistelemassa materiaalia tärkeälle asiakkaallemme. Olin erittäin väsynyt ja halusin vain käydä nukkumaan. Kun olin syönyt voileivän ja juonut lasillisen maitoa hunajan kera, menin kylpyhuoneeseen iltapesulle. Join sen jälkeen vielä lasillisen maitoa ja istuin lempinojatuoliini. Sytytin pikkulampun, josta tuli miellyttävä, pehmeä valo. Tuskin olin istuutunut, kun silmäni sulkeutuivat itsestään väsymyksestä. Jonkin ajan kuluttua heräsin ja avasin silmäni. Kuulin aivan selvästi raapimisen ääniä. Ääni kuului uudelleen ja sitten tuli taas hiljaista. En kiinnittänyt ääneen sen enempää huomiota ja päätin, että kuulin harhoja.

Hieman myöhemmin kuulin uudelleen: joku tai jokin raapii huoneen ovea. Nousin ja avasin oven, mutta siellä ei ollut ketään! Kun olin sulkemassa ovea, kuului juuri ja juuri hiljainen kopaus. Katsoin alas ja pelästyin melkein kuoliaaksi! Edessäni kynnyksellä istui Vakel, puoli vuotta sitten kuollut koirani.

Tunsin, kuinka veri pakeni kasvoiltani. ”Tämä ei voi olla totta!” tuli heti mieleeni.

Putosin polvilleni kuin transsissa ja halusin laittaa käteni Vakelin pään päälle, mutta se katosi.

Henkäisin syvään ja laitoin valon päälle. En nähnyt enää mitään erikoista. ”Ja mitä vielä” korjasin itseäni, sillä lattialla oli selvästi raapimisjälkiä, sellaisia kuin koiran kynsistä jää.

Palasin huoneeseen ja mietin kauan tätä tapausta… Yritin käsittää, mitä oli tapahtunut. Vasta muutaman viikon kuluttua minulle selvisi, että olin ollut todistamassa koirani Vakelin materialisaatiota”.

Materialisaatio ja teleportaatio

Kerrataan vielä, että sekä materialisaation että teleportaation taustalla ovat muutokset ajan ja tilan rakenteen sisällä. Tosin materialisaatiossa materia syntyy käytännössä ”tyhjästä”, kun taas teleportaatiossa ihmiset tai esineet siirtyvät selittämättömästi usein valtavien etäisyyksien päähän.

On tutkijoita, joiden joukossa mm. amerikkalainen fyysikko Carl Sagan, jotka ovat sitä mieltä, että ns. ”mustat aukot” ovat ”portteja tilaan ja aikaan” ja että korkeammalle kehittyneet sivilisaatiot käyttävät niitä galaktisessa matkustamisessaan pystyäkseen siirtymään nopeammin rajattomassa avaruudessa.

Miljardeja kilometrejä tunnissa kulkevalla avaruusaluksellahan menisi satoja vuosia saavuttaa lähin aurinkokunta ja liikkumattomat tähdet.

Mustien aukkojen löytämisen jälkeen jotkin luonnontieteilijät ehdottivat, että olisi mahdollista luoda ilmiö keinotekoisesti ja lyhentää näin planeettojen välistä matkaamista ihmiselämän mittaiseksi. Niin Sagan oletti, että ”mustat aukot voivat olla portteja kaukaisille ”linnunradoille” ja muihin aikakausiin”.

Mustan aukon luominen keinotekoisesti vaatisi enemmän energiaa kuin koko ihmiskunta pystyisi ikinä tuottamaan.

Fyysikot Albert Einstein ja Nathan Rosen kehittivät ns. Einstein-Rosen -sillan, yksinkertaisen mallin staattisesta mustasta aukosta. Einsteinin ja Rosenin teorian mukaan maailmankaikkeutemme tila-aika on taipunut niin, että esim. jos avaruusalus menee mustaan aukkoon aika-tilan yläpäästä ja ilmaantuu uudelleen sen alapäästä, siirtyy se toiseen aika-tilaan. Einstein-Rosen -silta näyttää madonreiältä.

Mustien ja valkoisten aukkojen välinen yhteys mahdollistaa hypoteettisen aikamatkailun (valkoiset aukot ovat mustien aukkojen vastakohtia ja ne lähettävät hiukkasia ja säteilyä, eikä sen sisään pääse mikään). Käsite ”musta aukko” syntyi siitä, että siinä on niin voimakas painovoima, etteivät edes valoaallot pysty pääsemään sieltä pois.

Esim. mustaan aukkoon lentävä avaruusalus lentää ajassa ”eteenpäin”, joten ”Einstein-Rosen -silta” on silloin valtava aikakone.

Palataan kuitenkin jo mainittuun materialisaatioon ja teleportaatioon.

Jos olisi olemassa tällaisia ”aukkoja”, olisi meillä siinä tapauksessa kiistämätön todiste mahdollisuudesta valloittaa tila ja aika.

Ihmiset ja esineet eivät materialisoituessaan koske aikaan, vaan se on valtava tilan muutos, kuten myös teleportaatio. Tarkoittaako tämä sitä, että maassa on tiettyjä paikkoja, joissa ei ole aika-tila –rakennetta ja joissa tavalliset luonnonlait eivät päde?

Tiedämme, että fyysinen maailmamme on vain osa ”korkeampaa” ajasta, tilasta ja materiaalista riippumatonta maailmaa ja että ihmisellä on tässä maailmassa monia valtavia kykyjä ja voimia, joita tällä hetkellä emme osaa ajatellakaan tahi pysty ymmärtämään elimistömme potentiaalia.

Teleportaatiokyvyn ansiosta ihminen kykenisi vähällä ajankäytöllä siirtymään maailman yhdestä kolkasta toiseen; se olisi käytännöllistä ja taloudellista, jos tämä pystyttäisiin toteuttamaan. Sitä ei voi jättää pois laskuista tai pitää mahdottomana.

Viimeisten vuosisatojen aikana tiede on tehnyt valtavan harppauksen eteenpäin, kun verrataan sitä siihen, kuinka kauan ihmiskunta on ollut olemassa. Esim. Damrstadtissa olevassa raskaiden ionien tutkimuskeskuksessa, joka on tunnettu kemiallisten elementtien tuottamisesta ja toteamisesta, onnistui luoda ”materiaa tyhjästä”.

Näiden ”alkemistien” onnistui luoda aineiden 107 ja 109 lisäksi aine 108, atomin ydin, joka hajosi kahden tuhannesosasekunnin kuluttua. Tätä varten oli ensin rakennettava erityinen laite.

Schneiderin veljekset

Itävallassa, Braunau am Innissä syntyivät myöhemmin kuuluisaksi tulleet veljekset Willi ja Rudi Schneider vuonna 1903 ja 1908. Heidän perheensä harrasti ”spiritistisiä pelejä”, joihin kuului mm. pöydän liikuttaminen tai automaattikirjoitus. Jo 16-vuotiaana Willillä oli erikoisia kykyjä: hänen ojentaessaan kättään kolmijalkaa kohti alkoi se yhtäkkiä liikkua ja siihen kiinnitetty kynä kirjoitti ”automaattikirjoituksella” nimen ”Olga”.

Pienen tauon pidettyään kynä jatkoi kirjoittamista ja selvitti, että Olga on ”Lola Montez” (1818 – 1861), Baijerin kuninkaan Ludwig I:n rakastajatar.

Siitä lähtien Olga oli Willin ”transsendentaalinen henki” ja Olga tai häneen liittyvä salainen voima sai aikaan hämmästyttäviä ilmiöitä: asunnon esineet liikkuivat, vaikka kukaan ei koskenut niihin, syntyi ektoplasma ja näkymätön pikkuruinen ”hengen käsi” alkoi kosketella ja silittää paikalla olijoita.

Tällaisen todistajana ollut kapteeni Kotelnik kertoi, miten kerran tuolilla ollut sängynpeite kohosi ja esiin tuli pikkuruinen käsi: ”Halusin tarttua siihen, mutta käteni hamusi tyhjää ja sain voimakkaan iskun”.

Tästä hetkestä lähtien kapteeni vieraili säännöllisesti Schneidereilla ja tarkkaili Williä erittäin tarkasti. Nuorukaisen kyvyt nousivat kaupungissa puheenaiheeksi ja pian hänet tunnettiin jo ulkomaillakin. Monet tutkijat alkoivat tulla Braunauhin vakuuttuakseen Willi Schneiderin erikoisista kyvyistä. Heidän joukossaan oli myös lääkäri ja parapsykologi Albert Freiherr (1862 – 1929), joka toimi samaan aikaan kuin Sigmund Freud.

Freiher teki kokeita Willi Schneiderille muutaman vuoden ajan vuoden 1921 lopusta lähtien ja istuntoja kertyi 14.

Ajan kuluessa kiinnostus Willi Schneiderin meedionkykyihin hiipui, kun Olga siirtyi toimimaan tämän veljen Rudin välityksellä. Rudi osoittautui olevan oikea meedio nuoresta, 11-vuoden iästään huolimatta.

Veljesten isä Josef Schneider kirjoitti ylös monet meedion kyvyt ja teot – onneksi, sillä pian häntä syytettiin huijaamisesta, mutta kirjaustensa ansiosta hän pystyi todistamaan, että kaikki on todella tapahtunut ja syytteistä luovuttiin.

Rudi Schneider, jonka meedion kyvyt myös vähenivät, eikä hän enää pitänyt istuntoja, työskenteli automekaanikkona ja ajo-opettajana. Hän kuoli 49-vuotiaana aivoverenvuotoon ja hänen veljensä Willi 10 vuotta sen jälkeen.

Vielä vuosia sen jälkeen veljeksiä yritettiin syyttää huijaamisesta, muttei kuitenkaan ollut epäilystäkään, että Schneidereilla todellakin oli erityisiä kykyjä. He siirtyivät parapsykologian historiaan merkittävinä meedioina, jotka osasivat materialisoida.

Vielä kerran esitetään yhteenveto materialisoinnista ja teleportaatiosta.

Materialisointiin kuuluvat:

-       aineeksi muuttaminen (ektoplasma)

-       astraalikehot

-       bilokaatio

-       apportti

-       tunkeutumien

-       aistiminen tapahtuu joko optisesti tai käsin kosketeltavasti.

Teleportaatio tarkoittaa ihmisen tai esineen siirtymistä tilassa itsestä tai vieraasta vaikutuksesta johtuen.

Haluamme luonnollisesti yrittää materialisoida, mitä voi opetella harjoitusten 25.1: Syvempi keskittyminen, 25.2: Aistimiskykyjen syventäminen ja harjoituksen 25.3: Materialisointi avulla.

Teleportaatio

Muinaisten kansojen tarinoissa kerrotaan usein siitä, miten ihmiset ovat yhtäkkiä kadonneet ilmaan ja ilmestyneet jonkin ajan kuluttua uudelleen joko samassa paikassa tai muualla.

Kaikkina aikoina ihmisiä on kadonnut mysteerisesti. Joskus loogisin selitys on se, että ihminen on joutunut onnettomuuteen ja häntä ei ole löydetty tai tämä on joutunut selvittämättömän rikoksen uhriksi. Kuitenkin epäilykselle jää aina tilaa myös tällaisissa tapauksissa ennen kaikkea silloin, kun mitään jälkiä ei ole löydetty.

Usein näille ei todellakaan ole luonnollista selitystä. Etteikö vain näissä tapauksissa olisi mukana ”yliaistillinen”? Onko ehkä olemassa toinen ulottuvuus, jonne tietyissä olosuhteissa

ihmiset tai eläimet voivat siirtyä?

Olettakaamme, että tämä on mielikuvituksen tuotetta. Mutta kuitenkin moni asia – jopa järkyttävän moni – puhuu toisen ulottuvuuden ja yliaistillisuuden puolesta.

Seuraavana tutustutaan lähemmin joihinkin kiinnostaviin teleportaatiotapauksiin (kreikk. tele – kauas, lat. portare – viedä).

Odysseija ajan virrassa?

Alla kerrotut tapaukset ovat todistettavasti tapahtuneet silminnäkijöiden läsnä ollessa. He ovat olleet asiallisia ihmisiä, jotka ovat vakuuttaneet, että kaikki tapaukset on kerrottu niin kuin ne ovat oikeasti tapahtuneet.

Juoksu tuntemattomaan

James Bern Worson otti osaa Coventryn maratoniin. Kolme miestä seurasi häntä autolla päästämättä katsettaan hänestä. Yhtäkkiä Worson alkoi horjua. Hän kirkaisi lujasti ja hävisi sitten jälkiä jättämättä. Hän ei edes koskenut maata ja vain katosi katsojien edessä, eikä enää koskaan palannut. Kukaan ei löytänyt hänestä sittemmin jälkeäkään.

Katoaminen pyörätuolista

Englantilainen Owen Parphytt, englantilaisesta Shepton Mallet’n kylästä katosi pyörätuolistaan siitä huolimatta, että hänen ympärillään oli ihmisiä. Kukaan ei voinut ymmärtää, miten tällaista voi tapahtua. Kaikki kuitenkin vahvistivat samalla tavalla, että muutama minuutti ennen tapausta he olivat kuulleet omituista paukuttavaa ääntä, jota eivät pystyneet kuvailemaan sen paremmin. Miten kävelemään kykenemätön ihminen voi kadota pyörätuolistaan? Ja vielä jäljettömiin? Ikuisiksi ajoiksi?

Mihin hävisi kolme majakanvartijaa?

Flannanin saarilta Eileen Mooren majakalta katosi kolme majakanvartijaa. Tapaus oli pitkään lehtien palstoilla ja on yhä yksi selittämättömimmistä.

Vain jälkiä lumessa

Charles Ashmore lähti eräänä talvisena iltana kotoaan hakeakseen vettä läheisestä kaivosta. Hän ei koskaan palannut takaisin. Hänen isänsä, veljensä ja sisarensa etsivät häntä, mutta löysivät hämmästyksekseen tuoreesta lumesta vain jälkiä, jotka loppuivat puolessa matkassa kaivolle. Charles ei enää palannut kotiin. Seuraavana kesänä juuri samassa paikassa, missä Charles oli kadonnut, monet hänet tunteneet ihmiset kuulivat toisistaan tietämättä hänen anelevan äänensä…

Ääni neljännestä ulottuvuudesta

Tuomari August Peck matkasi Gallatiniin (USA:han) vieraillakseen vanhan ystävänsä David Langin luona. Lang näki ikkunasta Peckin lähestyvän taloa ja lähti tätä vastaan. Yhtäkkiä, monien todistajien läsnä ollessa, Lang katosi. Ensin luultiin, että katoamiskohdassa olisi kuoppa tai halkeama. Ei ollut. Hänen etsintöjään jatkettiin ja 16 hehtaarin kokoinen niitty tutkittiin tarkasti. Turhaan, sillä David Lang oli kadonnut.

Muutaman vuoden kuluttua Davidin katoamisesta hänen lapsensa huomasivat, että kohdassa, jossa heidän isänsä oli kadonnut, kasvoi kasveja, joihin eläimet eivät koskeneet. Alue oli ympyrän muotoinen ja sen läpimitta oli noin kuusi metriä. Siellä kuultiin ihmisen ääni, joka pyysi apua. Ääni tuli jostakin syvältä.

Siitä päivästä lähtien arvoituksellinen ääni kuului joka päivä, mutta muuttui yhä syvemmäksi ja kaukaisemmaksi. Lopulta se lakkasi kuulumasta. Etsinnät aloitettiin uudelleen, mutta tälläkään kertaa ei saatu selvyyttä David Langin mystiseen katoamiseen.

Kolme teoriaa keskustelun aiheeksi

1.     Tunnettu yhdysvaltalainen kirjailija ja tutkija Ambrose Bierce (1842 – 1913), joka tutki edellä esitetyn kaltaisia tapauksia, oli sitä mieltä, että ihmisten katoaminen jälkiä jättämättä on niin mystistä, ettei niihin hänen mukaansa voinut liittyä mitään luonnollista syytä. Skeptikko kun oli, päätyi hän teoriaan, jonka mukaan näkyvässä maailmassa on jokin aukon tai tyhjän kohdan tapainen. Hän otaksui, että tällaisessa aukossa ei ole yhtään mitään ja sen läpi ei pääse valoa, sillä ei ole mitään, mikä kuljettaisi sitä. Siellä ”ei voi tuntea mitään, ei voi elää, eikä kuolla. Siellä voi vain olla”.

2.     Yritykset selittää ihmisten katoamiset muistuttavat tutkijoiden ajatuksia avaruuden ”mustien aukkojen” olemassaolosta. Ne ovat viimeisiä jäänteitä joskus olleista tähdistä eli auringoista. Ne muuttuvat yhä pienemmiksi ja tiheämmiksi ja muodostavat sanoinkuvaamattoman voimakkaan vetovoimakentän niin, että ne imevät kaiken materian ympäriltään ja nielevät sen ”painovoimakitaansa”. Olisiko tieteellinen versio ”mustista aukoista” selitys ihmisten ja materian salaperäisille katoamisille? Jokin todistaa tämän puolesta.

3.     Kolmas teoria on vielä kiinnostavampi. Sen mukaan meidän maallisen maailmamme lisäksi olisi toinen rinnakkaismaailma, joka läpäisee meidät ja käyttää samaa tilaa kuin kolmiulotteinen olemuksemme. Joskus tämä ”kuilu” tai aukko aukeaa. Elävät olemukset ja esineet voivat siirtyä sen läpi meidän maailmastamme rinnakkaismaailmaan.

On kamalaa, kun ihminen katoaa jäljettömiin. Siksi on vielä kamalampaa, että jopa kokonaiset ihmisryhmät voivat kadota samanaikaisesti kuin maan nielemänä. Näinkin on todistettavasti tapahtunut.

Kadonnut armeija

Yksi ensimmäisen maailmansodan verisimmistä taisteluista käytiin Gallipolissa turkkilaisten ja englantilaisten välillä paikassa, jota kutsutaan nimellä ”kukkula 60”. Rykmentti nimeltään ”First Forth Norfolk”, jossa oli 4000 sotilasta, nousi ylängölle 28.4.1915 vallatakseen itselleen uuden aseman. Kukkula 60 oli juuri tuolloin pilven sisässä ja sinne rykmentti vain marssi. Kun pilvi lopulta hälveni ja ilma kirkastui, hävisi koko rykmenttikin – joka ikinen mies, eikä heitä nähty sen jälkeen enää ikinä.

Voiko 4000 ihmistä kadota jäljettömiin niin, ettei ketään heistä löydetä? Loogisesti ajatellen ei! Mutta kuitenkin totuus on, että näin kävi. Kolme ”Division Field Co. N.Z.E.E:n” kolmannen osaston sotilasta olivat rykmentin katoamisen silminnäkijöitä.

3000 kadonnutta?

Kiina ja Japani olivat sodassa vuonna 1937. Japanilaiset lähestyivät kiinalaista Nanjingin kaupunkia. Vanhempi luutnantti Li Fu Sien pyysi 3000 miehen vahvistusta. Hän sai sen ja jakoi 3000 miestä linjaan 3 km:n matkalle joen rannalle. Seuraavana päivänä 3000 sotilasta oli kadonnut. Sillan lähellä olleet muut sotilaat eivät olleet kuulleet minkäänlaisia epäilyttäviä ääniä. Oliko kokonainen armeija karannut – vaikea toteuttaa? Vai olivatko kaikki antautuneet japanilaisille, vaikka nämä eivät pystyneet liikkumaan paikaltaan?

Mitään tällaista ei tapahtunut. Kuulostaa mielikuvituksen tuotteelta, mutta näin on kuitenkin käynyt: 3000 sotilasta katosi tuhkana tuuleen, eikä heistä ole löydetty sittemmin jälkeäkään.

Haamuarmeija

Brittiarmeijan komppania katosi Afganistanissa. Heti komppanian katoamisen jälkeen järjestettiin etsinnät. Heistä löytyi jälkiä: sotilaiden jalanjälkiä pehmeästä, mutta jo kuivuneesta liejusta. Ne päättyivät äkisti ja kaikki jäljet osoittivat samaan suuntaan. Mitkään eivät menneet oikealle tai vasemmalle tai takaisin. Ne vain loppuivat. Mitä oli tapahtunut? Olivatko sotilaat muuttuneet materiattomiksi? Mahdotonta! Vai onko?

”Pirujen hautausmaa”

Luonnontieteilijä ja erikoisten tapahtumien innokas keräilijä Ivan Sanderson totesi, että maan päällä on paikkoja, joissa vetovoiman ja magneettisen voiman lait eivät toimi niin kuin olemme tottuneet.

Sanderson kutsui näitä paikkoja ”pirujen hautausmaiksi”. Monet tapaukset, joissa ihmisiä on kadonnut juuri näillä alueilla, saivat hänet ajattelemaan, että maan päällä on 12 tällaista symmetrisesti sijaitsevaa aluetta tai epänormaalia paikkaa, jotka ovat sijoittuneet tasaisesti 72 pituuspiirille ja niiden keskustat ovat 32 astetta pohjoista tai eteläistä leveyttä. Hänen mukaansa näillä ”hautausmailla” on sähköpyörteitä, joiden välityksellä ihmiset ja esineet siirtyvät tästä tila-ajasta toiseen. Yksi näistä paikoista on Japanissa oleva ”Pirun saari”, joka on samanlainen paikka kuin Bermudan kolmio. Bermudan kolmio on tunnettu lähinnä siksi, että sinne matkataan useammin.

Bermudan kolmio

Selvänäkijät sanovat, että laivojen, lentokoneiden ja ihmisten katoamiset Bermudan kolmiossa ovat tositapahtumia. On vähemmän tunnettua, että selvänäkijöiltä on haettu apua, jotta Bermudan salaisuus saataisiin selvitettyä.

Floridalainen selvänäkijä Page Brynte lensi 25.1.1975 kokeneen lentäjän kanssa Cessna 172:lla pahamaineiseen kolmioon.

Brynte halusi yrittää selvittää lisää kolmion salaisuutta selvänäkökykynsä avulla. Hän vajosi transsiin ja siirtyi menneisyyteen. Hän sai yhteyden lentäjään, joka vähän aikaan sitten oli kadonnut ikiajoiksi lentokoneineen. Se, että Brynte pystyi kertomaan kontaktista lentäjän kanssa, oli todiste siitä, mitä siellä jatkuvasti tapahtuu jotain.

Toinen selvänäkijä George Harrison pystyi myös tietyissä tilanteissa saamaan kontaktin menneisyyden ihmisiin. Myös hän lensi kohtalokkaan kolmion yllä 21.1.1975 ja kertoi tapauksesta sensaatiomaisia asioita.

Atlantalainen lentäjä Jim Block koki siellä hämmästyttävän kokemuksen (USA:laisen National Enquirer –lehden mukaan). Hän lensi Cessnallaan pilveen ja koneen mittarit lakkasivat toimimasta. Kun hän vihdoin pääsi pois pilvestä, hän huomasi hämmästyksekseen, että oli siirtynyt 150 mailia vastakkaiseen suuntaan siitä, missä oli ollut, mitä ei pystynyt selittämään järjellä, eikä kuvitella lentovirheeksi.

Lentäjä Jack Wakely lensi yksin vuonna 1964 Nassausta Miamiin. Hän ilmoitti mystisestä tapauksesta, jolloin ”sähköinen voimanlähde tai näkymätön voima tuntui ottavan lentokoneen valtaansa”.

Ensin hän sokaistui, kun koneen pinnat loistivat niin kirkkaina, ja sitten mittarit lakkasivat toimimasta. Wakely on yksi niistä harvoista onnekkaista, jotka ovat selvinneet elävänä kuoleman kolmiosta.

Hainkalastusalaus ”Wild Goose” oli ”Caicos Traderin” hinauksessa. Wild Goosen kapteeni Joe Tully oli nukkumassa hytissään. Hän heräsi, kun voimakas vesipyörre nappasi hänet. Hän yritti päästä siitä, mutta joutui veden alle. Onneksi hän löysi köyden, jonka avulla hän pääsi pintaan - 20 mailin päässä siitä, missä hän oli meinannut hukkua. Alusta ei ollut näkyvissä. Hän oli pelastunut ihmeen kaupalla.

Myöhemmin hän sai tietää, mitä oli tapahtunut: Caicos Traderilta oli nähty, kuinka sumupilvi oli kietoutunut Wild Goosen ympärille ja voimakas pyörre alkoi vetää alusta pohjaan. Se oli niin voimakas, että se oli vetää myös Caicos Traderin mukanaan. Siksi hinausköysi oli katkaistu ja se pääsi pois vaarasta. Wild Goose katosi. Kapteeni Tully oli ainoa eloonjäänyt.

Kapteeni Don Henry oli matkalla 50 metrisellä, 2000 hevosvoimaisella hinaajallaan Fort Lauderdaleen. Yhtäkkiä outo pilvi kahmaisi hinattavan aluksen, joka oli 300 m:n pituisen köyden päässä. Taivas oli tuolloin täysin pilvetön. Näytti siltä, että horisontti, vesi ja taivas katoaisivat. Sähköt katkesivat ja kompassit sekosivat. Kapteenista tuntui, että jokin mystinen voima vetää hinaajaa eteenpäin, vaikkei kumminkaan käsittänyt, miten.

Hän kertoi myöhemmin: ”Käänsin kaasun pakkivaihteelle. En nähnyt, mihin olemme matkalla tai mikä meitä kiskoi. Halusin vain pian irtautua tämän kummallisen voiman piiristä”. Häntä onnisti: heidän onnistui päästä täysin ilman havereita lähimpään satamaan.

Toinen tapaus sattui 150 vuotta sitten, jolloin Benjamin Butthurst katosi. Hän työskenteli Ison-Britannian ulkopoliittisessa palvelussa ja 29.11.1809 ollessaan Berliinissä hotellissa, halusi lainata kulkuneuvon ja katosi, eikä häntä nähty sen koommin. Vaikka poliisi, etsintäpartiot ja vapaaehtoiset etsivät häntä, oli hän kadonnut kuin maan nielemänä.

Amerikkalainen eksentrikko ja kirjailija Charles Hoy Fort (1874 – 1932), joka keräsi vuosien aikana yli 100 000 artikkelia mystisistä, merkittävistä ja selvittämättömistä, usein sattumanvaraisista ja paranormaaleista ilmiöistä, kirjoitti niistä neljä kirjaa, joista myöhemmin käytettiin nimeä ”Charles Fortin kirjat” ja ne julkaistiin vuonna 1941 Fortialaisen seuran (Fortean Society ) toimesta. Nykyäänkin kirjat ovat jokaisen parapsykologin perusteokseia, jotka auttavat itsetutkiskelussa ja -tarkkailussa.

Charles Fort määritteli teleportaation näin: ”Se tarkoittaa ihmisten ja esineiden siirtymistä olinpaikastaan tunnettujen tai tuntemattomien voimien välityksellä”. Fort ei ottanut huomioon autoteleportaatiota, joka tapahtuu ilman vieraan psyyken osallisuutta.

Kirjassaan hän kuvailee sekä Benjamin Butthurstin että Sherman Churchin tapausta, joka sattui vuonna 1900, kun tämä seurasi puuvillan kehräämistä August Millsissä Michigan järvellä ja katosi.

Sisar Marian lento

Vuonna 1620 nuori nunna Maria Agredilainen sanoi kokevansa säännöllisesti ”lentoja” 3000 km etäisyydellä olevan meksikolaisen intiaaniheimon luo ja oli siksi täysin vakuuttunut, että maa on pallon muotoinen. Luostarin johtajattaret eivät uskoneet sanaakaan, sillä sisar Maria ei ollut ikinä poistunut hetkeksikään luostarista.

Johtajattaret alkoivat kuunnella tarkemmin hänen tarinoitaan sen jälkeen, kun paavin virallinen lähettiläs, isä Alonso de Benevidos valitti vuonna 1622 paaville, että intiaaneille, joita hän käännyttää katoliseen uskoon, saarnaa ”nainen sinisissään” ja jakaa heille krusifikseja ja ruususeppeleitä.

Isä Benevidos keskusteli yksityiskohtaisesti sisar Marian kanssa ja hämmästyi, kun tämä pystyi kertomaan paljon intiaaniheimon tavoista ja kielestä ja pystyi jopa kuvailemaan joitakin ihmisiä. Hän tarkasti huolellisesti sisar Marian kertomat asiat ja totesi, että tämä oli todellakin käynyt intiaaniheimon luona, sillä kaikki hänen sanomansa oli todellisuudessa juuri niin. Isä Benevidoksen oli siis uskottava sisar Marian kertomuksia, vaikka hän yhä vain suhtautui asiaan skeptisesti ja käski pitää sisar Mariaa silmällä.

Teleportaatio ja levitaatio, jossa henkilö on yhtäaikaisesti kahdessa paikassa, on bilokaatiota (ks. luento 23). Suljettuihin paikkoihin ilmestyvät esineet, kuten mainitut krusifiksi ja ruususeppele, tunnetaan parapsykologiassa sanalla ”apportti”.

Mystiset kaapparit

Ihmiskunnan historiassa on aina kerrottu selittämättömistä katoamisista ja ihmisen palaamisesta takaisin. Kaapattu on kokemuksestaan, koulutustasostaan ja uskonnollisesta vakaumuksestaan riippuen kuvaillut kaappaajiaan jumaliksi, hengiksi, keijuiksi tai uutena aikana avaruusolennoiksi.

Ihminen helposti siirtää toiselle olemisen alueelle kaiken, mitä ei ole mahdollista verrata totuttuihin, opittuihin tai perittyihin kokemuksiin. Tällainen käytös ei edistä asioiden arvioimista riittävän objektiivisesti.

Lontoossa British Museumissa on kopio tarinasta, jolla on kolme todistajaa. Se on niin merkillinen, että vaikuttaa keksityltä sadulta.

Vuonna 1678 tohtori Moor ja hänen kolme läheistä ystäväänsä olivat matkalla Irlannissa. He yöpyivät pienessä majatalossa maalaiskylässä, juhlivat ja keskustelivat erilaisista aiheista. Tohtori Moor kertoi lapsuudestaan, kuinka hän oli muutaman kerran joutunut ”keijujen” kaappaamaksi. Vain paikallisten ”noitien” taiat pelastivat hänet tuntemattomalta kohtalolta.

Hänen kertoessaan tarinaansa majataloon saapui yllättäen joukko miehiä, jotka tulivat Moorin luo ja tarttuivat häneen. Moor vastusteli kaikin voimin ja hänen ystävänsä auttoivat häntä, mutta turhaan. Tohtori Moor raahattiin pois huoneesta.

Taikuuteen perehtynyt isäntä, kuten muutkin irlantilaiset, kehotti kutsumaan paikallisen maagin, joka voisi ehkä auttaa. Tämä ilmoitti, että todennäköisimmin Moorin olivat vieneet ”keijut” ja hänet on vangittu johonkin. Maagi sanoi pystyvänsä vapauttamaan Moorin, mutta vain siinä tapauksessa, jos Moor ei koko yönä syö tai juo mitään. Sitten maagi vetäytyi omaan rauhaansa eli meditoimaan, kuten nykykielellä sanotaan. Joka tapauksessa seuraavana aamuna Moor palasi ystäviensä luo nälkäisenä ja janoisena, mutta vahingoittumattomana. Hän ei muistanut, mitä hänelle oli tapahtunut.

Palataan vielä oman aikamme Argentiinaan. Oli kaunis toukokuinen päivä vuonna 1968. Lääkäri Vidal ja hänen vaimonsa sekä heidän ystäväpariskuntansa ajoivat kahdella autolla tietä pitkin suureen, suosittuun juhlaan.

Ystävät ajoivat edellä, Vidalit heidän perässään syöden herkullista piirasta. Kahden tunnin kuluttua Vidalit eivät olleet vielä saapuneet juhlapaikkaan, mikä sai ystävät huolestumaan ja lähtemään etsimään heitä toisen ystäväpariskunnan kanssa. He eivät löytäneet jälkeäkään Vidaleista.

Kahden päivän kuluttua Vidalien sukulaisten luo Maipoon soitettiin Argentiinan suurlähetystöstä Meksikosta. Se oli herra Vidal, joka ilmoitti itsestään. Sukulaiset ympäröivät Vidalit, kun he saapuivat Buenos Airesin lentokentälle ja halusivat kuulla mysteerisen katoamisseikkailun yksityiskohtaisesti.

Herra Vidal kertoi, että sinä yönä matkalla juhlaan he joutuivat yhtäkkiä ilmestyneeseen ”hernerokkasumuun”.

Enempää Vidal ei muistanut. Ja kun pariskunta taas tuli tajuihinsa, heidän autonsa seisoi tien reunassa täysin vieraassa paikassa. Tarkistettuaan bensatankin he jatkoivat matkaansa täysin vailla tietoa olinpaikastaan. Kysyessään ohikulkijoilta sijaintiaan, he olivat täysin hämmästyneitä tiedosta, että olivat Meksikossa, 6000 km:n päässä Argentiinasta ja paikasta, jossa heidän piti olla.

Tohtori Vidal kertoi myöhemmin, että hän ja hänen vaimonsa olivat menettäneet tajuntansa joksikin aikaa, eivätkä muista kaikkia yksityiskohtia, eivätkä pysty selittämään tapahtunutta millään järkevällä perusteella.

Philadelphian koe

Onko mahdollista pakottaa ihminen tai esine katoamaan ”keinotekoisesti”? Maan rakenne ei ole niin muuttumaton kuin miltä näyttää. On varmasti mahdollista, että ihmiset ja esineet voivat tulla ”repäistyksi pois” meidän aika-tila -rakenteestamme. Mutta mihin? Onko olemassa sellaisia käsitteitä kuin siirtyminen, vääristymä ja ajan ja tilan repeämä? Kyllä se on mahdollista.

Jos on mahdollista olla olemassa luonnollisia tunkeutumisia meidän aika-tila -rakenteeseemme ja tämän ansiosta ihmisten ja esineiden siirtymisiä, niin jotakin samantapaista pitäisi pystyä tekemään myös tahdon voimalla ja keinotekoisesti.

Tällainen koe on uskallettu tehdä, mutta se on huippusalainen. USA:n merivoimat ei ole koskaan tunnustanut tehneensä ns. ”Philadelphian koetta”, mutta jotakin tästä ihmiskunnan historian hämmästyttävimmästä kokeesta on tihkunut ulkopuolelle. Tästä kertoi eräs Carlos Miguel Alende, joka oli kokeen tahaton todistaja.

Kaikki alkoi lokakuussa 1943 telakalla Philadelphiassa. Lähtökohtanaan Einsteinin ”kaiken teoria” USA:n laivasto yritti vaikuttaa sodan kulkuun kehittämällä uutta tekniikkaa, jota varten koe tehtiin. Hävittäjäalus ”Eldridge” ja sen miehistä altistettiin valtavan voimakkaalle sähkömagneettikentälle. Laivasta tuli näkymätön ja se siirrettiin teleportaatiolla eli ”dematerialisoitiin” sellaisenaan Newarkin satamaan, joka on 100 km päässä. Kun sähkömagneettinen kenttä sammutettiin, miinalaiva oli taas entisellä paikallaan.

Koe onnistui, mutta seuraukset olivat katastrofaaliset; satamassa olevat ihmiset joko kuolivat tai muuttuivat hirvittävästi. Todistaja Carlos Alende kertoi karmeista vaikutuksista: ”Heidän (miehistön) piirteensä olivat kuihtuneet, he olivat jähmettyneitä. Jotkut heistä vaipuivat syvään transsiin. He puhuivat outoja: ”olla virran vankeina” tai ”olla liimaantuneena siirappiin”. Tällä he tarkoittivat hyperkentän vaikutuksia.”

Alende kertoi myös, mitä tapahtui muutamalle ihmiselle: ”Yksi, joka näytti naiselta ja lapselta sekä kaksi muuta miehistön jäsentä menivät seinän läpi, eikä heitä koskaan enää nähty. Kaksi muuta miehistön jäsentä paloi poroksi. Toiset joutuivat ”Siemens Lounch” –baarissa tappeluun. Yhtäkkiä he kalpenivat ja katosivat ja ilmestyivät uudelleen kuin sumusta, mistä myös paikallinen lehdistö raportoi tarkasti”.

Tutkija tohtori Morris Jessop, joka sai kirjeen Alendelta, oli järkyttynyt tämän antamista tarkoista koetta koskevista tiedoista ja pyysi tätä kertomaan lisää. Alende pyysi hypnotisoimaan itsensä tai käyttämään häneen totuusseerumia, jotta olisi varmaa, että hänen kertomansa on totta. Tähän asti ei päästy, sillä asiat kehittyivät nopeasti. Tohtori Jessop kutsuttiin yhtäkkiä laivastohallinnon tutkintaosastolle (ONR). Siellä hänelle esitettiin hänen oma juuri ilmestynyt kirjansa, jonka johdosta Alende oli juuri kirjoittanut kirjeensä. Kirjassa oli käsinkirjoitettuja kommentteja ja merkintöjä. Jessop tunnisti Alenden käsialan. Hän oli kertonut lisää yksityiskohtia ”Philadelphian kokeesta”.

ONR:n kiinnostus tuntematonta tietä heidän käsiinsä joutuneen kirjan kommentteihin oli erittäin suuri. He julkaisivat kirjan merkintöineen, minkä ansiosta se levisi armeijan ylemmissä piireissä. Tällainen todellinen kiinnostus armeijan piirissä oli epätavallista, varsinkin kun kyse oli kokeesta, jota ONR:n vahvistuksen mukaan ”ei koskaan tehty…”

Vielä tähän päivään asti on epäselvää, jatkettiinko koetta vai ei – katastrofaalisista seurauksista ja vaikutuksista huolimatta.

Alende katosi jäljettömiin, tohtori Jessop kuoli luonnollisen kuoleman vuonna 1959.

”Jumalan” kuolema

Vuonna 1844 persialaisessa Shirazin kaupungissa asui Mirza Ali Muhammed Bab (”portti”), joka sanoi olevansa Johannes Kastajan sukua. Tässä roolissa hän valmisteli tietä jumalan, Baha’ullahin, jonka edeltäjä hän oli, tuloa varten, koska vaati ”jumaluutta” itselleen.

Jumaluus ei kuitenkaan pelastanut häntä karmealta kuolemalta: vuonna 1850 Persian shaahi tuomitsi hänet rangaistukseen, minkä jälkeen muslimit alkoivat vainota hänen kannattajiaan.

Hänen rangaistuksestaan on monia tarinoita. Kun sotilaan halusivat tuoda hänet pois huoneesta, Bab puhui sihteerinsä kanssa ja sanoi kääntyen häntä hakemaan tulleisiin sotilaisiin päin: ”Mikään maallinen valta ei pysty saamaan minua hiljaiseksi! Puhun keskusteluni Said Husseinin kanssa loppuun!”

Sotilaat kuitenkin tarttuivat häneen ja veivät rangaistuspaikalle. Siellä hänet ja yksi hänen kannattajistaan, joka halusi seurata häntä kuolemaan asti, ammuttiin kuoliaaksi.

Kaikkien hämmästykseksi kuolettavien laukausten jälkeen Babin kannattaja seisoi elävänä kiviseinän edessä, Babin vaatteet olivat maassa, mutta itse Bab oli kadonnut jäljettömiin.

Kasarmialue suljettiin saman tien ja jokainen kolkka tarkastettiin. Lopulta hänet löydettiin huoneesta, jossa hän istui kuin ennen rangaistusta sihteerinsä kanssa uppoutuneena keskusteluun.

Hänet vietiin toisen kerran ja hän sanoi arvokkaasti: ”Minä sanoin vielä sen, mitä piti sanoa!”

Hänet ammuttiin siihen paikkaan. Tarina kertoo, että hänen kuolemansa jälkeen kaupungissa riehui hurrikaani koko päivän.

Tämä olisi siis teleportaatiotapaus, vaikka tällaista tarinaa ei pystytäkään tarkistamaan.

Castaneda ja maagi

Brasilialainen etnografi ja kirjailija Carlos Castaneda, joka opiskeli USA:ssa, tutustui siellä Don Juan Matus nimiseen meksikolaiseen intiaaniin. Tästä tuli hänen opettajansa, joka opetti hänelle ”magiaa”.

Castaneda kertoo eräästä arvoituksellisesta tapauksesta, joka tapahtui hänelle ja Donille Meksikossa. Tapaus teki häneen uskomattoman vaikutuksen, sillä hän koki ensimmäisen kerran elämässään teleportaation.

Tämä tapahtui keskiviikkoaamuna, kun Castaneda ja Don Juan olivat sopineet tapaavansa erään lentoyhtiön toimiston edessä.

Castaneda huomasi, että ystävä, jonka kanssa hän oli keskustellut vähän aikaa sitten, seurasi heitä jonkun matkan päästä.

Castaneda suuttui ja kertoi tästä Don Juanille. Intiaanimaagi ehdotti, että Castaneda kääntyisi pienelle sivukujalle päästäkseen siten lentoyhtiön toimistolle.

Ystävä seurasi heitä vieläkin. Suuttuneena Castaneda kääntyi Don Juaniin päin, veti henkeä ja samalla hetkellä intiaani tönäisi häntä voimakkaasti selkään, minkä tuloksena hän joutui lentoyhtiön toimistoon.

Castaneda pysyi tuskin jaloillaan ja pyöri muutaman kerran ympäri. Hän näki kaiken kuin verhon läpi, astui epävarmasti eteenpäin ja tuli vastapäätä olevalle, Paseo de la Reforma valtakadulle johtavalle ovelle kuin nopeutetussa filmissä.

Oven edessä kadulla hän pääsi vaivoin jähmetyksestään. Rauhoituttuaan lisää hän näki lopultakin selvästi ympärilleen. Hämmästyksekseen hän huomasi olevansa kahden kilometrin päässä siitä basaarista, missä hän oli ollut.

Se oli sama paikka, josta hän oli löytänyt ystävänsä Don Juanin muutamaa päivää aiemmin. Täysin hämillään Castaneda yritti päästä takaisin lentoyhtiön toimistoon.

Sen paikalla olikin vain rivi laareja ja hämmästystä lisäsi se, että siitä oikealle seisoi hänen ystävänsä Don Juan hymyillen suopeasti.

Intiaani tarttui hänen käteensä ja vei häntä kauemmaksi puhuen rauhoittavasti. Castanedan jalkapohjat tuntuivat huokoisilta ja hänestä tuntui kuin hän kävelisi kumin päällä. Samalla hänen kämmenensä ja jalkapohjansa olivat tulikuumat kuin myös sieraimet ja silmäluomet.

Don Juan piti häntä yhä vain tiukasti, sillä hän halusi tietää, mitä ystävälle tapahtui.

”Mitä tapahtui?” Castaneda kysyi. Intiaani ei kertonut muuta kuin, että Castanedan pitäisi unohtaa pyrkimykset selittää kaikki järjellä.

Tämän seurauksena Castaneda ja hänen ystävänsä tulivat siihen tulokseen, että hän oli selittämättömästi siirtynyt kaksi kilometriä alkuperäisestä paikastaan, mutta lisäksi hän oli siirtynyt myös ajassa muutaman päivän.

Don Juan selitti ystävälleen, miksi hän oli töytäissyt tämän lentoyhtiön toimistoon. Aika ja mahdollisuus olivat tuona hetkenä erittäin otolliset ja hän selitti myös, ettei itse ollut fyysisesti lainkaan torilla.

Philadelphian kokeessa hävittäjäaluksen toinen siirtäminen tapahtui teknisin apuvoimin, mikä tarkoittaa, että siirtyminen oli tahaton sivuvaikutus, sillä merivoimat suunnitteli ensisijassa tekevänsä aluksen näkymättömäksi magneettikentän avulla. Emme käy tässä yksityiskohtiin, sillä parapsykologeina meitä kiinnostaa enemmän ilmiön psykoesoteerinen näkökulma.

Otetaan esimerkiksi tohtori Vidalin tapaus, kun hän siirtyi vaimonsa kanssa yhtäkkiä 6000 km. Kaikki tapahtui ilman tahdon ilmaisua, niin kuin asian laita on suurimmassa osassa teleportaatioista. Tätä kutsutaan ”spontaaniksi teleportaatioksi”.

Carlos Castanedan tapauksessa kaikki tapahtui intiaanimaagi Don Juanin tahdonvoiman ansiosta; samoin kuin Babin teleportaatio, mitä kutsutaan ”tietoiseksi teleportaatioksi”.

Teleportaatio tilassa ja ajassa?

Kun ihminen siirtyy paikasta toiseen ”tuntemattomien voimien” avulla, kutustaan sitä teleportaatioksi. Kun ”siirretään” esinettä, puhtaan parapsykologiassa apportista (ks. luento 22 psykokineesi); kun taas siirrytään kiinteän materian, esim. seinän, läpi, puhutaan penetraatiosta.

Kuten alussa kerrottiin, ihmisten siirtyminen paikasta toiseen tapahtui hyvin nopeasti. Joskus siirtyminen lähtöpaikasta toiseen paikkaan kestää muutaman minuutin.

Mitä tämän ilmiön takana on? Ulkoa päin tuleva salainen voima, joka ”ohjaa” vastaantulijoita matkaan? Vai onko teleportaatio tulosta kaikkien psyykkisten voimien keskittämisestä sisäisesti, minkä jälkeen ne on alitajuisesti ohjattu tiettyyn määränpäähän varta vasten ajan ja tilan valloittamista varten?

Kuten aina, harjoittelun avulla opitaan siirtämään oma keho PSI-tietoisuuden tilassa tarkoituksella paikasta toiseen harjoituksella 25.4: Teleportaatio.

Viitaten Charles Berliniin, joka kirjoittaa kirjassaan ”Bermudan kolmio” amerikkalaisen National Airlines -lentoyhtiön koneelle sattuneesta tapauksesta. Lentokone matkustajineen oli laskeutumassa Miamin lentokentälle. Yhtäkkiä Boeing katosi lennonjohtotornin tutkasta, mutta ilmestyi sinne täysin yllättäen uudelleen n. 10 minuutin kuluttua.

Kun kone oli laskeutunut, kapteeni ja miehistö eivät voineet ymmärtää, miksi maassa oleva henkilökunta oli niin huolissaan. He kertoivat, että konetta ja matkustajia ei ollut olemassa kymmeneen minuuttiin. Miehistö tarkasti heti koneen kellot ja rannekellonsa ja vertasi niitä maassa olleen henkilökunnan kelloihin. Selvisi, että koneessa olleiden kellot olivat kymmenen minuuttia jäljessä!

Tämä oli erittäin hämmästyttävää, sillä noin 20 minuuttia ennen katoamista koneen kellot tarkistettiin ja ne olivat oikeassa, kuten olivat myös kaikkien rannekellot koneessa.

Vielä yksi huomio kokeesta, jonka avulla suhteellisuusteoria olisi pitänyt tarkistaa käytännössä. Yhteen lentokoneeseen laitettiin täysin tarkat atomikvartsikello ja maahan jätettiin kontrollikello.

Jos otetaan kymmenen minuutin aikaväli, olisi koneen pitänyt olla fyysisen todellisuuden ulkopuolella, toisessa ulottuvuudessa, toisessa ajassa. Miten kone joutui tähän toiseen ulottuvuuteen? Luultavasti ei ainakaan oman energiansa avulla, sillä neljä turbiinimoottoria eivät riitä liikuttamaan konetta Maan kiertoradalle.

Einsteinin suhteellisuusteoriassa neljäs ulottuvuus on kuvattu niin, että geometriset tilamitat – korkeus, leveys ja syvyys – yhdistetään aikaan yhtenäisellä tila-aika-jatkumolla. Näin ollen aika on neljäs tilaulottuvuus.

Tila voidaan jakaa ulottuvuuksien määrän perusteella:

1.     yksiulotteinen: piste tai viiva

2.     kaksiulotteinen: pituus ja leveys muodostavat alan

3.     kolmiulotteinen: kun alaan lisätään korkeus, saadaan tila, jossa me liikumme

4.     neliulotteinen: tekijä t (aika) johtaa kolmiulotteisen tilan neliulotteiseen tila-aika-jatkumoon.

Opiskelijan kokemus

Lähes jokainen meistä on ollut ainakin kerran tilanteessa, jossa tekisi kovasti mieli olla näkymätön tai sekunnin murto-osan jossakin kaukaisessa paikassa. Syy tähän on suurimmalta osaltaan arkuus tai pelko kohdata epämiellyttävä tilanne tai tapaaminen, jossa on todellinen tai kuviteltu vaara. Todellisuudessa myös muut, erittäin mystiset ”voimat” voivat ottaa osaa näihin toiveisiin.

Opiskelijamme Ralf S. kertoo yhdestä tällaisesta tapauksesta, joka sattui pienessä kylässä maanantaiaamuna, kun hän oli menossa tenttiin.

Ralf hermoili kovin, sillä hän ei osannut tenttialuetta täysin, eikä tiennyt kaikkea, mitä piti tietää ja oli erittäin masentunut. Mutta antaa hänen itsensä kertoa:

”Voimakas liike pakotti minut pitämään katseeni kadussa, vaikka tentti oli mielessäni joka ikinen sekunti. Kaiken lisäksi harmaalta taivaalta satoi vettä kaatamalla, mikä vain voimisti jo valmiiksi huonoa tuultani.

Kuljin eteenpäin purren kieltäni huolissani ja kirosin äänekkäästi röyhkeitä autoilijoita. Vähän myöhemmin kaikki minut vallanneet mielikuvat painuivat taka-alalle ja tunsin omituisen tuntemuksen kehossani – määrittelemätön lämpö täytti minut ja hetken ajan minusta tuntui, etten minä ole minä.

En tuntenut kehoani ja vaikutti siltä, ettei se totellut käskyjäni. En pystynyt liikuttamaan käsiäni enkä jalkojani, mutta hengitin kuitenkin vaivattomasti, jopa vapautuneemmin kuin yleensä.

Korvissani ja päässäni alkoi surista ja kuulua koputusta, mutten kiinnittänyt siihen sen enempää huomiota.

Silmieni – tai niiden, joiden ajattelin olevan silmät – edessä alkoi muodostua punaisia ympyröitä, jotka pyörivät hurjaa vauhtia täysin äänettömästi. Pelkäsin, mutta samalla olin kuitenkin itsevarma.

Kun taas pystyin ajattelemaan selkeästi, olin autossani rakennuksen pihalla paikassa, jossa tenttini piti olla.

Nousin hämmästyneenä autosta, sillä minulla ei ollut vähäisintäkään muistikuvaa, miten oli päässyt sinne. Muistan vain ajaneeni pääkatua, pysähtyneeni risteyksessä ja jatkaneeni matkaa ja siihen muistikuva päättyikin.

Oli jotenkin täysin irtaantunut olo. Nyt olin todella huolissani ja kuvittelin menettäneeni muistini. Käteni tärisivät ja sain vaivoin kirjoitettua nimeni läsnäololistaan.

Livuin luentosaliin, jossa tentti pidettiin ja odotin, mitä seuraavaksi tapahtuu. Tuskin ehdin istua, kun minut valtasi valtava itsevarmuuden tunne. Täytin paperin nopeasti ja luovutin sen tentaattorille. Kymmenen päivän kuluttua sain tietää, että tentti oli mennyt epätavallisen hyvin.

Tähän päivään mennessä en tiedä, mitä tuolloin tapahtui. Puhuin siitä parapsykologiaa tuntevan ystäväni kanssa. Hänen mielestään tämä oli teleportaatiota ja minun pitäisi olla iloinen, että olen saanut kokea sellaisen edes kerran.

Ensin olisi voinut olettaa, että muistini oli erittäin kuormitettu ja pätki, mutta tarkastettuani monta kertaa matkani ja siihen kuluneen ajan, oli tämä mahdollisuus pois suljettu. Mitä oikeastaan tapahtui?

Muutaman päivän kuluttua tapauksesta kirjoitin ylös kaiken, minkä tiedostin ja koin tuon oudon kokemuksen aikana. Ehkä voin kokea teleportaation vielä uudelleen.

Siihen asti olin suhtautunut ”sellaisiin asioihin” erittäin skeptisesti ja aikaisempi tuomitsevaisuuteni on muuttunut kiinnostukseksi tätä selittämätöntä ilmiötä kohtaan.

Aloin lukea kaikkea, mikä liittyi parapsykologiaan. Pääsin todellakin vauhtiin. Se, mitä koin, ei voinut tapahtua luonnonlakien mukaan – mutta koin sen silti ja juuri omassa kehossani.

Ajan kuluessa olen törmännyt moniin tosikertomuksiin, joita ihmiset ovat kertoneet ympäri maailman, mutta ovat uskaltaneet puhua (silloinkin yleensä vain ystävien kesken) tai kirjoittaa sen ylös vasta pitkän ajan kuluttua.

Tämän perusteella aloitin Parapsykologian opinnot ja olen saanut paljon tietoja ja taitoja, mistä on minulle erittäin suurta hyötyä”.

Katso harjoituksia

Sivun alkuun