Luku 10. Biorytmit
Alkusanat
Ihmisen elämään eivät vaikuta vain kausittain vaihtelevat aurinkojärjestelmän taivaankappaleiden kosmoenergeettiset vaikutukset, mitkä opittiin määrittelemään kahdessa edellisessä luennossa. Myös muut kausittain ilmenevät maailmankaikkeuden, ympäristön ja ihmiskehon vaikutukset ilmenevät vaihtelevissa määrin ihmisen yksilöllisyydessä ja ulkoisessa olemuksessa määritellen näin myös hänen elämäntapansa.
Tämän luennon aiheena onkin se, kuinka syvästi nämä biologisiksi rytmeiksi kutsut ulkoiset ja sisäiset vaikutukset voivat vaikuttaa ihmisen elämään ja mitkä ovat ihmisen mahdollisuudet vastustaa näitä rytmejä.
Onko olemassa kohtalo, johon jokaisen ihmisen on alistuttava ja joka näin siis olisi väistämätön? Vai onko ihminen tahtonsa ansiosta kykenevä määrittelemään itsenäisesti elämänsä, tietenkin vain niin halutessaan?
Myös näihin kysymyksiin saadaan vastaus ja samalla esitellään niitä valtavia mahdollisuuksia, joita parapsykologeilla asiaan liittyen on.
Biologiset rytmit
Ihmiselämä ja luonnollisesti myös eläinten ja kasvien elämä ovat alttiina sekä maan biosfäärin muuttuville kosmoenergeettisille olosuhteille, mistä puhuttiin kahdessa edellisessä luennossa, sekä mitä erilaisimmille ulkoisille (ympäristöstä tuleville) ja sisäisille (omasta kehosta tuleville) fyysisille ärsykkeille. Magneettiset aallot, vetovoiman aallot (gravitonit), valoaallot (fotonit), kosminen säteily (85 % protoneita, 14 % alfa-hiukkasia, 1 % elektroneja ja atomin ytimiä eli täysin ionisoituneita atomeja, jotka ovat painavampia kuin heliumin ydin), röntgenaallot, ultraviolettisäteily, radioaktiivinen säteily (alfa-, beta- ja gammahiukkaset) ja muu korkeaenerginen säteily ympäristöstä sekä myös aivojen motoristen keskusten sähkökemialliset impulssit vaikuttavat vaihtelevassa määrin kaiken olevaisen biologisiin rytmeihin. Biologisesti tärkeät ilmiöt voivat vaikuttaa joko jatkuvasti tai ajoittaisesti. Jos niiden voima muuttuu vahvemmaksi tai heikommaksi jaksonpituuden pysyessä samana, on kyse biologisesta rytmistä.
Rytminen rakenne - saman toistuminen samanlaisena ajanjaksona – on tyypillistä kaikille elämän prosesseille, joihin kuuluvat sellaiset elämän perusilmiöt, kuten aineenvaihdunta, herkkyys ärsykkeille, uusiutuminen jne. Rytmit on havaittu niin primitiivisillä kuin korkeasti kehittyneilläkin eliöillä. Poikkeuksen muodostavat vain bakteerit ja virukset, joilla ei vielä ole todettu rytmiä.
Ilmeisempiä biologiset rytmit ovat, kun ne riippuvat geologisista tai kosmisista prosesseista (esim. vuorovesi, vuorokausirytmi, kuurytmi ja vuosirytmi) tai kun ne voidaan aistia välittömästi tuntoelimillä (esim. liikerytmi, sydämenlyönnin rytmi ja hengitys). Tästä voi saada käsityksen, että koko elämä riippuisi biologista rytmeistä ja olisi näin ollen täysin ennalta määrätty. Tällä luennolla selviää, vastaako tämä totuutta, ja tutustutaan kaikkiin biologisiin rytmeihin, jotka vaikuttavat elämäämme ja persoonaamme.
Toistaiseksi pitäydytään vielä johtopäätöksessä, että paranormaaleihin kykyihin eivät voi vaikuttaa ne ulkoiset tai sisäiset tekijät ja rajoitukset, joiden syysuhteen ja luonteen ymmärrämme täysin selkeästi.
Rytmien kirjo
Kaikkein selkein biologinen rytmi on 24-tuntinen yön ja päivän vaihtelu, joka syntyy Maan pyörähtäessä akselinsa ympäri. Vähemmän tunnettuja ovat ympäristön muut jaksottaiset ilmiöt, joiden myötä biologiset rytmit voidaan huomata määrätyllä tavalla.
Joihinkin niistä (ns. ulkoisiin rytmeihin l. eksogeenisiin rytmeihin) tutustuttiin jo luennolla 2, muita tutkitaan tämän luennon seuraavassa kappaleessa.
Mutta myös ajoittaiset impulssit ovat tekijöitä, jotka itse elimistö kehittää ja jotka ohjaavat motorisesti (eli tietyssä määrin itsenäisesti) kehon eri prosesseja, kuten esim. hengitystä ja sydämenlyöntiä (ne syntyvät automaattisen refleksireaktion alueella l. vaistokeskuksessa – ks. luento 2). Näitä sanotaan sisäisiksi rytmeiksi eli endorytmeiksi. Ulkoiset tekijät voivat vaikuttaa niihin väliaikaisesti ja ne voivat tietyssä määrin synkronisoitua näiden ulkoisten tekijöiden rytmeihin. Tällöin puhutaan eksoendorytmeistä.
Kaikilla rytmeillä on eri jaksonpituus, mikä on esitetty ”Biologiset rytmit” –taulukossa. Suurin aallonpituus on puhtaasti ulkoisilla rytmeillä (eksorytmeillä), sillä Aurinkokuntamme jaksottaiset prosessit toistuvat verrattain pitkien ajanjaksojen kuluessa – esim. auringonpilkut kasvavat 11,2 vuoden jaksoissa (ks. luento 2).
BIOLOGISET RYTMIT | |||
Jakson pituus | Rytmit | Toiminta | |
Vuosi Kuukausi Viikko | Monivuotiset rytmit Vuosirytmi Kuukausirytmi Viikkorytmi | Pitkäaaltoiset rytmit | Planeettojen kehittyminen, populaation vaihtelut, kasvu, uuden luominen Hedelmällisyys – hedelmättömyys, Uusiutuminen, tervehtyminen |
Päivä Tunti Minuutti | Päivärytmi Vuorovesirytmi Monituntinen rytmi Tuntirytmi Minuuttirytmi | Rytmit, joilla on keskimittainen aallonpituus | Yhtäläistymien (assimilaatio) – erilaistuminen (dissimilaatio) Uni – valvetila Kerääntyminen – jakautuminen Aktivoituminen – passivoituminen, vireystilan kasvaminen tai väheneminen Sileät lihakset, verenkierto, peristaltiikka |
Sekunti 0,001 sekuntia | Kymmenen sekunnin rytmi Sekuntirytmi | Lyhytaaltoiset rytmit | Hengitys (sisään- ja uloshengitys), motoriikka, liikkuminen Sydämen lyönti, aivojen toiminta, elimet, joiden lihakset voivat väristä Hermotoiminnat (solukalvojen ärsytys, depolarisaatio, rentoutuminen ja polarisaatio) |
Keskimääräistä aallonpituuden alueella ovat lähinnä eksoendorytmit.
Ympäriltä tulevat ärsykkeet, jotka ovat kestoltaan muutamasta päivästä muutamaan tuntiin, vaikuttavat biologisiin rytmeihin niin, että näiden pituus samaistuu kyseisiin rytmeihin. Merkittävää on se, että rytmien suhde keskimääräiseen aallonpituuteen ilmaistaan kokonaislukuina.
Lyhytaaltoisten rytmien vaikutus yksittäisiin rytmeihin ilmenee heikoimmin, sillä niiden taajuudet muotoutuvat voimakkaammin sisäisten ja ulkoisten kuormien mukaan. Äärimmäisessä tapauksessa erilaiset sisäeritysrytmit voivat tulla täysin riippuvaisiksi toisistaan. Tämä yritetään saavuttaa kurssin harjoitusten avulla, mikä antaa mahdollisuuden esim. ohjata joitakin kehon toimintoja tahdon voimalla.
Ulkoiset rytmit eli eksorytmit
Jaksoittain toistuvat kosmisten, geologisten ja muiden ympäristön ilmiöiden värähtelyt – ns. eksorytmit – saavat monesti kasvien, eläinten ja ihmisten biologiset toiminnot värähtelemään rytmisesti. Näin biologiset järjestelmät ovat täysin riippuvaisia ulkoisista tekijöistä, mikä on biologisen rytmiikan alin kehitysaste.
Eksogeeninen elämän prosessien ohjautuminen
Geologisten tekijöiden värähtelyn aiheuttamat rytmiset elämän prosessit ovat pääasiassa pitkäaaltoisia. Niihin kuuluvat mm. eläinten ja ihmisten populaation rytmit, jotka ovat riippuvaisia auringon purkauksista ja auringonpilkkujen 11,2-vuotisesta rytmistä (ks. luento 2). Erittäin selkeitä esimerkkejä ovat kasvit, jotka suuntaavat lehtensä aurinkoon päin, ja myös auringonkukat, jotka kääntävät kukkansa auringon mukaan. Eläinmaailmassa tämä ilmenee selkeimmin lintujen laulun alkamisena ja loppumisena valon määrän mukaan.
Suuri merkitys on biologisten prosessien ulkoisella (eksogeenisellä) ohjautumisella valojaksojen mukaan, eli vuosirytmin tahdissa vaihtuvalla vuorokauden valoajan pituudella. Niinpä esim. kasvien kukinnan ja kasvunopeuden pitkä tai lyhyt päivärytmi riippuu päivittäisestä valoajan pituudesta. Myös eläinmaailmassa lisääntymisaktiivisuus voi ohjautua valon mukaan. Testeissä on todettu, että säätelemällä valaistusta kaskaat munivat suurempia munia koko vuoden. Tällaiseen ohjaukseen tarvittava ajan mittaaminen tapahtuu kasvi- ja eläinmaailmassa sisäisen päivärytmin perusteella.
Kuivien alueiden harvinaiset sadekaudet saavat kasvit kasvamaan. Tämän lisäksi suoria ulkoisia vaikutuksia elämänprosessien ohjaukseen ovat myös ulkoiset lämpötilan syklit.
Meihin vaikuttavat ulkoisten taivaankappaleiden planetaariset, kosmoenergeettiset säteilyt ovat pitkäaaltoista värähtelyä, koska näiden taivaankappaleiden matka auringon ympäri kestää 11,9 – 247,7 vuotta. Tästä johtuen positiiviset ja negatiiviset planeettojen sijainnit vaikuttavat huomattavasti maan kosmoenergeettiseen kenttään ja sen seurauksena paranormaaleihin kykyihimme merkittävien aikajaksojen kuluessa.
Pisimmille värähtelyrytmeille on alttiina maan magneettikentän polaarisuus. Intialaiset tutkijat I. G. Negi ja R. K. Tiwari Hyderabadin geologisesta tutkimuslaitoksesta (Intiassa) saivat jokin aikaa sitten päätökseen tutkimukset maan magneettikenttien kääntymisistä ja pystyivät määrittelemään 36, 74, 64, 114 ja 285 miljoonan vuoden jaksot. Suurimman voiman aiheuttava jakso – n. 285 milj. vuotta – on sama kuin se aika, mikä Aurinkokunnalta kuluu galaksin keskuksen ympäri kiertämiseen, mikä on siis yksi galaktinen vuosi.
Magneettikentän vaihtuminen (magneettinen pohjoisnapa liikkuu etelään ja etelänapa pohjoiseen) tapahtuu huomattavasti nopeammin ja kestää vain muutama sata vuotta (Pitkien mittausten ja syväporausten avulla on todettu, että nykyään Maan magneettikentän jännitteisyys on vähenemässä).
Auringon magneettikentän ja galaksin tähtienvälisen magneettikentän ohella Maan magneettikenttä suojaa maata suurimmalta osalta auringon ja muulta kosmiselta korkeaenergiseltä säteilyltä. 2000 – 4000 km sekä 10000 – 20000 km korkeudella maan pinnasta on ns. Van Allenin vyöhyke, joka muodostuu Maan magneettikenttään osuvista hiukkasista. Van Allenin vyöhyke päästää lävitseen säteilyä vain magneettisten napojen lähellä.
Jos tämä säteilysuoja katoaa maan magneettisten napojen vähenemisen (tai jopa kokonaan katoamisen) vuoksi, pääsee korkeaenerginen säteily esteettä vaikuttamaan elämään Maassa aiheuttaen kehomuutosten lisäksi myös perinnöllisiä muutoksia.
Sisäiset rytmit eli endorytmit
Suoraan elimistöön vaikuttavien ulkoisten rytmien lisäksi on myös sisäiset eli endogeeniset rytmit (endorytmit). Endorytmit kehittyvät itse elimien sisällä, toimivat synkronisesti tiettyjen ympäriltä tulevien ärsykkeiden (ulkoiset l. eksorytmit) mukaan ja ovat sen ansiosta tietynlaisessa vaiheittaisessa yhteydessä niihin.
Tällä tarkoitetaan sitä, että tietyn jaksonpituuden omaavat ulkoiset ärsykkeet aiheuttavat elimissä tiettyjä prosesseja, joilla on sama jaksonpituus. Tämä on todistettu monta kertaa, kun on tehty kokeita eristäen elimistö ympäristöstä esim. äänieristettyyn tilaan, pimeään tai sähköä läpäisemättömään tilaan (Faradayn häkki): biologiset rytmit ovat pysyneet toiminnassa ja muuttuneet vain hieman.
Muodostamalla sisäisiä rytmejä, jotka ovat yhteydessä ympäristön rytmeihin, elimistöllä on korkea mukautumiskyky ja se osaa näin valmistautua oikea-aikaisesti ympäristön muutoksiin (adaptaatiorytmi) ja näin ollen elimistö on siis itsenäinen.
Ulkoiset, jaksoittaiset värähtely, jotka ovat yhteydessä päivän ja yön sekä vuodenaikojen vaihteluun ja joillakin elimillä kuun liikkeisiin, vaikuttavat olennaisesti elämän prosessien tilapäiseen järjestäytymiseen.
Siksi mukautuminen synkronisoitumalla jaksoittain vaikuttavien ympäristötekijöiden kanssa on elimistön tärkeä ominaisuus. Koska pitkäaaltoisilla rytmeillä tarkoitetaan monimutkaisia prosesseja, jotka yhdistävät monet yksittäiset prosessit tietyssä järjestyksessä, mahdollistaa niiden tekijöiden vaikutus myös elimistön eri toimintojen sisäisen synkronisoinnin.
Pitkäaaltoisia, synkronisoituja rytmejä on havaittu kasveilla, eläimillä ja ihmisillä monia erilaisia.
- Vuosirytmit
- Kuurytmit sekä vuorovesirytmit
- Päivärytmit
Vuosirytmit
Auringon sijainnin muuttuminen aiheuttaa leveysasteesta ja vuodenajasta riippuen maantieteellisten suureiden - ennen kaikkea valon ja ultraviolettisäteilyn intensiivisyyden sekä lämpötilan - muuttumisen
Vastaavia biologisia vuosirytmejä syntyy osittain myös ulkoisten värähtelyjen (rytmien) vaikutuksesta. Ei ole epäilystäkään, etteikö myös elimistö olisi kykenevä kehittämään sisäistä vuosirytmiä.
Hallitsevaa biologisten vuosirytmien vaikutus on kasvimaailmassa, ennen kaikkea mikä koskee kasvukautta napa-alueilla ja lauhkealla vyöhykkeellä. Kasvit ja jopa jotkut niiden osat säilyttävät vuosirytminsä vakaissa ympäristöoloissa ja vaihdettuaan pallonpuoliskoa, mutta eri tarkkuudella. Siemenillä tehdyillä kokeilla (lämpötilan vaihtelut, veden puute) on todistettu, että itämiskyvyn, silmujen puhkeamisen ja entsyymien aktiivisuuden vuosirytmit pysyvät melko tarkkoina ja stabiileina. Vuosirytmin valojaksot ohjaavat kasvien reaktioita ja myös päivän pituutta.
Eläinmaailman ilmiöt, kuten talviuni, lintujen muutto, kiima, diapaussi ja hyönteisten sukupolvenvaihdos ovat tavallisia vuosirytmi-ilmiöitä, jotka tapahtuvat eteläisellä ja pohjoisella pallonpuoliskolla vastakkaisina vuodenaikoina. Päiväntasaajan alueella nämä prosessit toimivat tasaisesti.
Eläimillä tehdyt kokeet (monivuotinen eristäminen ympäristöstä, pallonpuoliskojen vaihto elinpaikkana) todistivat, että niiden elimistöllä on sisäinen vuosirytmi.
Jakson pituus synkronisoituu yleensä ulkoisen tekijän eli vuodenaikojen vaihtelun mukaan. Valon määrän jaksottaisuus on hallitseva ulkoinen tekijä, joka vaikuttaa eläinkuntaan. Valo vaikuttaa limbiseen järjestelmään osuessaan kallon läpi, ei verkkokalvon kautta, ja aiheuttaa ensisijassa hormonaalisia muutoksia (ks. luento 2). Lintujen muuttolennot, sukurauhasten kasvu, kierrot, kiimat, turkin kasvu ja talviuni ohjautuvat samanaikaisesti ulkoisten vuosirytmien, päivän pituuden tai lämpötilan vaihtelun mukaan.
Vuosirytmin vaihtelu ei rajoitu vaikuttamaan vain tiettyihin toimintoihin vaan se vaikuttaa koko elimistöön. Tämä on todettu monissa ihmisillä tehdyissä kokeissa. Havaittiin, että hormonaalisten muutosten lisäksi ilmenee muutoksia myös aineenvaihdunnassa, lämpötilansäätelyssä, verenkierrossa, verenmuodostuksessa, sensomotoriikassa jne. Kokonaisuudessaan vuosittaiset rytmin muutokset ovat samanlaisia kuin eläinten talviunirytmi, joka johtuu vegetatiivisten toimintojen muuttumisesta joko nousevan vuosipuoliskon mukaan liikkeellepanevaksi tai laskevan vuosipuoliskon mukaan ylläpitäväksi vaiheeksi. Näiden vaiheiden käännekohdat ovat helmikuussa ja elokuussa (biologinen vuosi).
Elimistön monimutkaiset vaihtelut vuosirytmin mukaan tapahtuvat yhtäaikaisesti työkyvyn, reaktiovalmiuden, mukautumiskyvyn, sairastumisherkkyyden ja suojautumistoimintojen vaihtelujen kanssa. Ihmiseen vaikuttavat ulkoiset tekijät ovat valaistuksen jatkuvuus ja intensiivisyys, ultraviolettisäteilyn fotokemialliset ärsykkeet sekä lämpötilan vaihtelut.
Niinpä esim. keväällä ihmiset ovat alttiimpia sairastumaan ja joutuvat herkemmin henkisiin kriiseihin, mikä näkyy lisääntyneinä itsemurhina, rikoksina ja henkisenä epätasapainoisuutena. Tilastojen mukaan keväisin ilmenee pyrkimystä aktiivisempaan fyysiseen toimintaan (psykosomaattinen kasvu), samalla kun opiskelukyky, keskittyminen ja huolellisuus heikkenevät. Usein myös seksuaalinen aktiivisuus kasvaa, mikä monesti johtaa harkitsemattomiin tekoihin.
Myös syksyllä on kriisin paikka, mutta ei niin ilmeinen: ihmiset ovat tasapainoisempia, keskittyvät kotiinsa – omaan ”pesäänsä” ja ovat suuressa määrin taipuvaisia henkiseen aktiivisuuteen fyysisen sijaan. Mutta myös syksyllä on havaittu itsemurhien määrän nousevan hieman.
Kuu- ja vuorovesirytmit
Kuun synodisen jakson rytmi (kahden samanlaisen kuun välinen aika – 29,53 vuorokautta) toimii monien geologisten muutosten ulkoisena vaikutustekijänä: sillä on vaikutusta esim. yön valoisuuteen, ilmanpaineeseen, lämpötilaan, tuuleen ja maan magneettikenttään.
Selkeimmin kuun rytmin vaikutuksen elämän prosesseihin voi havaita meressä elävistä eliöistä. Esim. palolo-sukuinen mato (Palola viridis), joka elää Tyynenmeren eteläisillä koralliriutoilla, työntää veteen liikkuvan takaosansa, joka on täynnä siemennestettä loka- ja marraskuussa kuun neljänneksen viimeisenä päivänä tiettynä aikana. Kuun jaksoista riippuvaisen, kehityskiertojen ulkoisen synkronisaation tarkkuus näkyy selkeästi siinä, kun matojen kutemiseen menee niiden elämästä vain tietty 20-minuuttinen. Lisääntymisen rytmit määräytyvät synodisen kuunkierron lisäksi myös tulvavuoksen, jonka jakso on 14,7 vuorokautta, mukaan. Tyynessämeressä Kalifornian rannikolla elävä kalalaji grunion (Leuresthes tenuis) laskee mätinsä hiekkarannalle uudenkuun tai täysikuun aiheuttaman tulvavuoksen aikana. Munat kehittyvät hiekalla 14 päivää ja huuhtoutuvat takaisin mereen seuraavan tulvavuoksen aikana. Laboratoriokokeissa on kuun valon avulla havaittu, että se vaikuttaa joihinkin sisäisiin kuun mukaan toimiviin rytmeihin.
Maalla elävät eläimet, joiden aktiivisuus on korkeimmillaan aamuhämärässä tai yöllä, muuttavat käytöstään riippuen kuun luomasta valaistuksesta.
Koska erilaiset, kuun jaksojen mukaan kehittyvät prosessit säilyttävät jaksonpituuden jopa laboratoriokokeissa, eristyksissä kuun valosta, on ajateltu, että ohjaus tai synkronointi syntyy muista kuusta riippuvista tekijöistä, kuten esim. maan magneettikentän vaihteluista.
Tällaisia ilmiöitä on mm. silmän väriherkkyys. Ääripäänä on esim. miljoonakala (Poecilia reticulata), joka liikkuu täydenkuun aikaan violettia väriä kohti ja uudenkuun aikaan kohti keltaista.
Myös ihmisten on havaittu toimivan väriherkkyyden mukaan. Usein on todettu, että kuun rytmi aiheuttaa vaihtelua ihmisen virtsahapon erityksessä. Vaikka samanlaisten ilmiöiden yhteyttä kuun vaiheisiin ei ole vielä riittävästi selvitetty, voidaan varmasti sanoa, että naisen kuukautiskierto on täysin sisäinen rytmi huolimatta yhteneväisestä jaksonpituudesta kuun kierron kanssa. Päiväntasaajan alueella asuvien apinoiden ovulaatiokierto voi myös olla yhtäläinen kuun kierron kanssa.
Sideerinen kuukausi (Kuun kiertoaika Maan ympäri kiintotähtien suhteen, ja sen pituus on 27,32 vuorokautta) vaikuttaa voimakkaasti kasvien kasvuun. Merkittävimmin se on havaittavissa perunan, retiisin ja papujen sadossa.
Maan vuorokauden mittainen pyörähdys ja kuun vetovoima aiheuttavat myös jaksomuutoksia. Esim. ilmanpaine muuttuu 24,8 tunnin rytmissä (kuun rytmi) ja samassa rytmissä nousee ja laskee meren pinta ja jopa kovan maan pinta.
Nousu- ja laskuveden rytmi on puolet kuun rytmistä – 12,4 tuntia. Tämä rytmi (jota myös vuorovedeksi kutsutaan) vaikuttaa monien meren elävien sekä joidenkin kuivalla maalla asuvien eläinten kaikkiin elämän sykleihin. Mielenkiintoista on se, että nämä elämän syklit säilyvät myös laboratorio-oloissa eli niiden luonnollisen elinympäristön ulkopuolella. Laboratorio-oloissa äyriäisten uintiaktiivisuus on samanlainen kuin niiden vapaudessa elävien lajitoverienkin.
Päivärytmit
Kehittämällä sisäisen päivärytmin, johon osallistuu käytännössä kaikki elimistön toiminnot, ovat kaikki eliöt sopeutuneet päivän ja yön vaihteluun (paitsi bakteerit ja virukset). Elimistön jokaisen solun biokemiallisen toiminnan rytmi vaihtelee päivittäin ja niin myös siihen liittyvät rakenteelliset muutokset, kuten mitokondrion rakenne, energian kerääminen ja eritys.
Kasveilla on havaittu ensisijaisesti päivärytmin mukaista assimilaatiota ja dissimlaatiota (kasvi vähentää assimilaation kautta omien aineiden kanssa kudokseen tulleita aineenvaihduntatuotteita, jolloin vapautuu myös energiaa), lehtien asennon muutoksia, kukintaa ja pölytystä.
Eläinten aktiivisuus ja lepo, ravinnon syöminen, hedelmöitys ja laumakäyttäytyminen ovat tiukasti sidoksissa päivärytmiin sekä kaikki vastaavat toiminnot (aineenvaihdunta, energiantuotanto, hengitys, verenkierto, hermojen ja hormonien ohjaus) määräytyvät vuorokausirytmin muutosten mukaan. Tämä koskee myös ihmistä, joskaan ihmisen käytös ei ole niin tiukasti riippuvainen vuorokausirytmin vaiheista.
Kasveihin ja eläimiin hallitsevimmin vaikuttava ulkoinen tekijä on valon ja pimeän vuorottelu vuorokauden ajan mukaan. Vähemmän hallitsevia ovat lämpötilan syklit, kosteus, ravinnon saanti ja valikoima, äänet, maan magneettikentän vaihtelut sekä muut sähkömagneettiset vaihtelut. Vuorokausirytmi toimii suurimmalla osalla eliöistä ”sisäisenä kellona”, mutta myös Auringon ja kuun valo vaikuttavat rytmiin.
Tarkka aika on tärkeää, kun esim. haetaan saalista tai etsitään kumppania.
Myös ihminen pystyy heräämään tarkalleen määrättynä aikana tai pysymään päivän aikataulussa ilman kelloa, mikä saavutetaan hypnoosin tai itsesuggestion avulla (esim. jälkihypnoosissa voidaan antaa käsky tehdä jokin asia tasan 14321 minuutin kuluttua). Harjoituksella 10.1 Sisäinen kello opetellaan heräämään minuutin tarkkuudella ja muistamaan päivän sovitut aikataulut.
Sisäinen kello toimii jokaisella ihmisellä ja se on tunnettu jo muinaisina aikoina: herätäkseen tiettyyn aikaan, ihminen vain osoitti pyyntönsä ”sieluparoille”, joilta odotti herätysapua.
Eksoendorytmit
Tällä tarkoitetaan puhtaasti sisäisiä, spontaaneja rytmejä, jotka toimivat samassa tahdissa sekä ulkoa, ympäristöstä tulleiden tekijöiden että myös muiden elimistön sisällä olevien spontaanien rytmien kanssa. Siksi tietyt taajuuden ja vaiheiden suhteet ovat riippuvaisia toisistaan.
Puhtaasti endogeeniset (sisäiset) rytmit voidaan jakaa kahteen ryhmään:
- Autonomiset keski- ja lyhytaaltoiset rytmit
- Taajuuden mukaan moduloituneet lyhytaaltoiset rytmit.
Autonomiset rytmit
Autonomisilla (kreikk. itsenäisillä) rytmeillä tarkoitetaan jaksoittaisia elintoimintoja, jotka toimivat omien sääntöjensä mukaan tahdosta ja ympäristön vaikutuksista riippumatta. Kasveilla keskipitkien aaltojen alueella on vain joitakin rytmejä (lehtien liike, kasvutahti), mutta ihmisillä ja eläimillä sillä alueella on paljon enemmän toimintoja. Sen sijaan, että laajempien toiminnallisten kokonaisuuksien ja elinten rytmit ohjautuisivat ulkoisen synkronisoinnin mukaan, on osoittautunut, että ne toimivatkin keskenään harmonisesti taajuuden mukaan.
Tällainen koordinaatio on mahdollista heijasteiden yhteistyön tai keskushermostossa olevien rytmikeskusten välisen magneettisen vaikutuksen avulla. Ne voivat olla ohjelmoituna geeneihin. Ihmisellä ja eläimellä on koko joukko monituntisia elinten toimintarytmejä, jotka määräävät kaikkien elimistön toimintojen vuorokausirytmin, ja ne ovat suhteessa 24-tunnin jaksoon.
Erityisen tyypillistä rytmien luonteelle keskipitkien aaltojen alueella on kaikkien onteloelinten jäntevyyttä ja liikkeitä ohjaavien sekä ihon ja limakalvojen jäntevyyden määrittelevien sileiden lihasjärjestelmien rytminen, toiminnallinen järjestäytyminen.
Yleinen perusrytmi on minuutin mittainen, mitä ohjaa keskushermosto lähinnä verisuonten välityksellä.
Lisäksi on hitaita elimistön jäntevyyden vaihteluja, joiden jakso on noin yksi tunti.
Kaikki elimet, joissa on sileitä lihaksia, kehittävät nopeampia toimintarytmejä, joiden jaksonpituus pysyy yleensä yksiminuuttisina perusrytmeinä ja jotka ovat erityyppisiä kunkin elimen mukaan. Ihmisellä esim. vatsalaukun peristaltiikan rytmi suhtautuu minuuttirytmiin jaksoissa 3 : 1 ja pohjakaissuolen supistukset suhteessa vatsalaukun peristaltiikkaan 4 : 1. Näin siis on olemassa järjestys vallitsevien jaksonpituuksien välillä.
Erilaisilla verenkierron ja hengityksen rytmisillä toiminnoilla on olemassa vastaava taajuusjärjestys. Yhtenä esimerkkinä voi mainita, että terveen unen aikana yhden hengityksen kuluessa sydän lyö neljä kertaa, yksi verenpainejakso kestää neljän hengityksen ajan, neljän verenpainejakson aikana on yksi veren jakautumisen jakso. Tällainen rytmien samanaikaisuuden johdosta elimistö pystyy toimimaan taloudellisesti.
Tämä koskee myös vegetatiivisten ja motoristen rytmien välistä samanaikaisuutta, esim. hengityksen ja kävelyn välistä rytmiä. Erityisen tärkeää seuraussuhteille (sellaisille kuten hengitys – verenkierto, ruuansulatuselimistön osat) on taajuusjärjestys. Myös liikkumisrytmissä tietyt vaiheittaiset yhteydet (vaiheittainen samanaikaisuus) ovat tärkeitä.
Rytmit voidaan jakaa niihin, joilla on samanlainen taajuus ja niihin, joilla on erilainen taajuus, jotta ne voivat toimia yhdessä taloudellisesti.
Kalojen evien motoriikka, nelijalkaisten eläinten liikkuminen, sydämen ja hengityksen sekä ruuansulatusjärjestelmän eri osien yhteinen rytmi ja sydämen rytmin ja valtimoiden toiminnan sopusointuisuus ovat tunnettuja erimerkkejä vaiheittaisesta samanaikaisuudesta eläimillä ja ihmisillä. Ihmisellä on todettu lisäksi vaiheittaisia yhteyksiä liikunta-, silmien räpäytys- sekä nielemisrytmien ja vegetatiivisten rytmien välillä ja lisäksi viime aikoina on todettu myös rytmi äidin ja sikiön sydämenlyöntien tahdin välillä.
Autonomisten rytmien epäsointuisuus voi aiheuttaa psyykkisiä ja fyysisiä sairauksia. Stressaavat tilanteet, monotoninen, luonnoton työ (esim. liukuhihnalla), jotka rasittavat kehoa luonnottomasti ja yksipuolisesti, johtavat jaksonpituuksien muuttumiseen ja aiheuttavat näin epätasapainoa.
Vain rauhallisessa olotilassa – lähinnä unessa – alkuperäinen synkronisaatio palautuu. Muttei aina, sillä tarvitaan tunteja, jotta harmonia palautuu ja aikaa palautumiseen tarvitaan sitä enemmän, mitä kovempi on sitä edeltävä rasitus ollut.
Rytmit palautuvat vasta unen viimeisten tuntien aikana. Jotkut ihmiset ovat nukkumaan mennessään niin uupuneita, että unen pituus ei riitä täydelliseen palautumiseen. Tällöin ihminen nukkuu sanan mukaisesti ”uupuneina” ja jatkaa itsensä tuhoamista. Myöskään usein katkeava uni ei tuo tarpeellista lepoa, sillä silloin keho ei pysty harmonisoitumaan.
Häiriytyneet biologiset rytmit voi palauttaa normaaleiksi tarpeeksi pitkän yöunen lisäksi terveellä rasituksella, kuten kävelylenkillä tai kevyellä urheilutuokiolla raikkaassa ilmassa (urheilu ei saa olla voimaharjoittelua, vaan koordinaation ja verenkierron kehittämistä).
Jos omat rytmit ovat olleet kauan epätasapainossa (mikä on syntynyt yleisestä heikkouden tunteesta, lihasheikkoudesta, masennuksesta tai ilmenee ruuansulatuksen, verenkierron, sydämenrytmin tms. häiriöinä), voidaan harjoituksen 10.2. Liikkumaan oppiminen avulla palauttaa ne. Lisäksi suositellaan harmonisointi- ja rauhoittumisharjoituksia.
Erityisesti jo pitkälle edenneiden häiriintyneiden rytmien harmonisointiharjoituksia esitetään luennoilla 11 ja 12.
Harjoituksissa on esitetty itseparannuskeinoja epätasapainoa sekä psyykkisiä ja psykosomaattisia sairauksia vastaan (keholliset ja henkiset häiriöt rasittavat voimakkaasti merkittävää osaa hermojärjestelmää ja aivoja vähentäen niiden osallistumismahdollisuuksia paranormaaliin toimintaan. Siksi seuraavat kaksi luentoa ovat erittäin tärkeitä henkisen kasvun kannalta).
Taajuuden mukaan moduloituvat rytmit
Ihmisen ärsytetyissä elimissä, kudoksissa ja soluissa syntyy hermoimpulssien aiheuttamia sähköjännitteitä (ns. toimintapotentiaaleja), joiden suuruus vaihtelee -80 mV (lepopotentiaali) . . . + 60 mV (toimintapotentiaali).
Koska sähkökemialliset impulssit, jotka lähtiessään aivoista tai reseptoreista hermojärjestelmän lähettäminä aiheuttavat ärsykkeen, eivät aina ole saman vahvuisia eikä niillä aina ole sama aikaväli, syntyy liukuva toimintavirtojen taajuusmodulaatio, jota kehon solut tuottavat ja joka lähtee niistä eripituisilla jaksoilla ja erilaisilla potentiaaleilla (toisin kuin amplitudin mukaan moduloitu toiminta, jossa jaksonpituus pysyy muuttumattomana – ks. luento 5).
Elektroneuromyografialla, jonka ansiosta voidaan selkeästi esittää lihassolujen toimintapotentiaalit, esitetään liukuva, taajuuden mukaan moduloitu toiminta, joka kuuluu lyhytaaltoiselle alueelle.
Periaatteessa jokaista hermosolua ja jokaista tuntoreseptoria voidaan tutkia rytmisenä keskuksena, jonka taajuus ohjautuu ulkoisesti (eksogeenisesti). Näin selittyy myös se, miksi pystymme korkeammissa tietoisuuden tiloissa tavallisesti vaikuttamaan kaikkiin kehon motorisiin prosesseihin, kaikkiin ärsytettyihin rakenteisiin ja elimistön jokaiseen soluun erikseen: ärsykeimpulssit, joita laajentunut tietoisuutemme lähettää alitajunnan ja hermojärjestelmän kautta, aiheuttavat vastaavan taajuuden mukaan moduloidun toimintapotentiaalin!
Tästä huolimatta sisäisen samanaikaisuuden ja synkronoinnin ilmiöt voivat syntyä myös rytmitoimintojen lyhytaaltoisella alueella johtaen siihen, että monimutkaisemmissa toiminnoissa suositaan huomattavasti enemmän tiettyjä taajuuksia.
Paras esimerkki tästä on aivosähkökäyrällä (EEG) todettu alfa-aaltojen rytmi, joka on 8 – 13 hertsiä, tai syvässä unessa syntyvät, vielä hitaammat aallot, jotka muodostavat täydellisemmän synkronisaation pohjalta vielä isompia amplitudeja.
Näiden aaltojen voimakkuuteen ja taajuuteen voidaan vaikuttaa korkeammalla tietoisuuden tasolla, kuten esim. mielenrauhan harjoituksissa, joita jatketaan tällä luennolla: Harjoitukset 10.3 Mielenrauhan tila 3, 10.4 Mielenrauhan tile 4 sekä 10.5 Spontaani mielenrauhan tila heikentävät merkittävästi amplitudia ja samalla vahvistavat taajuutta (ks. luento 1).
Tästä voidaan ymmärtää, että ulkoisilla (eksogeenisillä) ja sisäisillä (endogeenisillä) rytmeillä ei ole absoluuttista voimaa, emmekä ole niiden armoilla ikuisesti. Siksi edellä esitettyyn kysymykseen, riippuuko kaikki elämä välittömästi biologisista rytmeistä ja onko elämän niiden ennalta määräämä, voidaan vastata kielteisesti.
Eittämättä alkeellisin elämänmuoto – yksisoluiset kasvit ja sitä yksinkertaisemmat – ovat vahvasti alttiita pitkäaaltoisten rytmien vaikutukselle. Niiden sisäiset rytmit ovat heikot ja sen mukaan niillä ei ole juurikaan itsenäistä toimintaa. Korkeammin kehittyneet eläimet, erityisesti nisäkkäät, ovat alttiita kaikille rytmeille ja ne ovat hyvin itsenäisiä. Ihminen erottuu erityisten, puhtaasti sisäisten rytmien ohella siten, että ihminen on hyvin riippumaton ulkoisista, pitkäaaltoisen alueen vaikutustekijöistä.
Miten ihminen kuitenkin on riippuvainen ympäristöstä ja miten voimme pyrkiä olemaan siitä mahdollisimman riippumattomia? Tätä käsitellään luennon viimeisessä osassa.
Kohtalo vai karma?
Jo muinaisista ajoista lähtien filosofit, teologit ja astrologit ovat miettineet, onko ihmisen elämä määrätty ennalta vai ei ihmisen osaksi koituneiden ulkoisten ja sisäisten tekijöiden mukaan. Sellaiset filosofit, kuten Platon, Sokrates, Zenon Elealainen, Hegel, Kant, Nietzsche, Popper ja muut päätyivät - luomalla vaivojaan säästelemättä enemmän tai vähemmän mutkikkaita ajatusmalleja – erittäin ristiriitaisiin tuloksiin. Samoin kävi teologeilla.
Jotkut kirkolliset ajattelijat ovat sitä mieltä, että ihmisen tulevaisuus on jumalan käsissä ja että hän on määrännyt kaiken ennalta! Muiden suuntausten edustajat vakuuttavat, että ihminen on täysin vapaa tekemään omat päätöksensä ja näin ihmisellä on täysi vastuu tekemisistään. On myös ajatuksia, että molemmat lähtökohdat ovat oikeita: toisaalta jumala on määrännyt ennalta jokaisen olennon elämän, ja toisaalta jokaisella on tästä huolimatta vapaus tehdä päätöksiä oman tahtonsa mukaan.
Suurin osa astrologeista on syvästi vakuuttunut (tai ainakin osoittavat niin), että ihmisen elämänmatka on ”tähtien” määräämä. Syntymäkartan avulla (tulkinta, joka on tehty syntymäajan mukaan) voi selvittää vain perussuunnan, johon ihmisen elämä kulkee (ja senkin vain jos kartta on tehty erittäin huolellisesti), sillä tämä tulkinta antaa mahdollisuuden saada vain selvitystä luonteenpiirteistä: henkisistä ja fyysisistä kyvyistä, sairaustaipumuksista ja temperamentista.
Tietyille ajanjaksoille tehtävät ennustukset voivat olla päivä, kuukausi tai vuosihoroskooppeja, jotka perustuvat Aurinkokunnan taivaankappaleiden liikkeisiin määrättynä aikana ja joiden sijainti ja aspekti suhteutetaan syntymähetkeen.
Tällöin selvitetään todelliset kosmoenergeettiset sijainnit, jotka vaikuttavat modifioidusti konkreettisen yksilön käyttäytymiseen ja siten on mahdollista ennustaa henkilökohtaisesti, mikä yleensä osuu 90 %:sti oikeaan.
On kuitenkin mahdotonta ennustaa tapahtumia, joissa itse ihminen, jota horoskooppi koskee, ei ole osallisena, kuten esim. lento-onnettomuus, lottovoitto tai jonkun perheenjäsenen kuolema.
Horoskoopin perusteella tehdyt ennustukset voivat olla niin tarkkoja vain siksi, että ihmisen perusrakenne on määräytynyt jo syntymässä, ja siihen vaikuttavat nämä:
- perinnöllisyys
- arkkityypit ja todellinen kosmoenergeettinen tilanne.
Ihmisen vielä modifioituvassa kehitysprosessissa on vielä sellaisia ulkoisia ja sisäisiä tekijöitä, kuten:
- ulkoiset rytmit (eksorytmit)
- eksoendorytmit
- sosiaaliset vaikutukset
- maailmankaikkeuden energian vaikutukset
- ympärillä olevien ihmisen käyttäytyminen
- sisäiset rytmit (endorytmit).
Jos ihminen ei vastusta tahdollaan näitä sisäisiä ja ulkoisia vaikutuksia, ihminen taantuu niiden ”pelinappulaksi”. Silloin ihminen on sananmukaisesti kohtalonsa armoilla ja hänen elämänsä on määrätty ennalta syntymästä kuolemaan.
Tahdottoman tai heikkotahtoisen ihmisen elämänmatka, jota ohjaavat perinnöllisyyden antamat mahdollisuudet ja kosmoenergeettinen tilanne syntymän aikana sekä sosiaalisen ympäristön vaikutukset, mitkä määräävät koko elämän. Mitä negatiivisemmat nämä tekijät ovat, sitä negatiivisemmin kulkee myös sen ihmisen elämä. Tällainen kurja olemassaolo vahvistuu ulkoisista vaikutuksista koko elämän ajan: eksorytmeistä, eksoendorytmeistä, kosmoenergeettisistä vaikutuksista, sosiaalisista ilmiöistä jne.
Tämän tuloksena ihminen, joka ei tavoittele omia päämääriään ja ihanteitaan, on jatkuvasti tyytymätön, ei saavuta elämässä menestystä, eikä koe elämällä olevan merkitystä.
Henkilö, jolla on ”normaalisti” kehittynyt tahdonvoima. Vaikka häneenkin vaikuttavat syntymän ja kehitysprosessin tekijät, pystyy tämä persoonallisuustyyppi vastustamaan niitä tahdonvoimallaan enemmän tai vähemmän. Hän pystyy myös kestämään monia ulkoisia vaikutuksia: hän reagoi ympäristön vaikutukseen ja pystyy osittain tai kokonaan ehkäisemään sitä.
Ehkäisyä voi vahvistaa oikein valittujen päätösten avulla ja näin ollen luoda huomattavasti suurempi toimintakenttä henkilökohtaisten päämäärien saavuttamiseksi. Harjoituksen 10.6 ”KOHTALON PELI” avulla voidaan ”pelata” käyttäen simulaatioita, jotka antavat mahdollisuuden ohjata kohtaloa tahdon mukaan ja oppia vapautumaan mahdollisesti kohtalon määräämistä seikoista, jotta voi rakentaa elämän itse omien ajatusten mukaan.
Kohtalon peli todistaa myös yksiselitteisesti, että klassinen kohtalon määritelmä on epätosi: antiikin aikana germaaniset heimot ajattelivat kohtalon olevat jumalien määräämä osa; islamin uskossa sen ajateltiin olevat väistämätön jumalallinen määräys. Kristinuskossa ”kohtalon” käsitettiin olevan sama kuin ”jumalallinen ennalta näkeminen”.
Käsitteet ”kohtalo” ja ”ennalta näkeminen” olivat käytännöllisiä hallitsijoiden kannalta, sillä näin he saivat oikeutuksen omavaltaisiin, irrationaalisiin ja epäloogisiin päätöksiinsä ja alamaiset syyn pätemättömyydelleen, tahdon ja aloitekyvyn heikkoudelle, kaikelle epäonnelle.
Vain Buddha, joka perusti buddhalaisuuden, tunnusti todellisuuden ja vaihtoi käsitteen ”kohtalo” käsitteeksi ”karma”. Buddhalaisissa kirjoituksissa karma tarkoittaa aina toimimista ilman minkäänlaista dogmaattista riippuvuutta kohtalosta. Esim. Anguttara-Nikaya –teoksessa (VI, 63) (Buddhan opetuksia ja ajatuksia käsittelevän, viisi kokoelmaa eli Nikayaa käsittävän Suttapitaka-kokoelman neljäs osa) on sanottu: ”Määrittelen tahdon toiminnaksi, sillä tahdon avulla ihminen tuottaa asioita, sanoja ja ajatuksia”.
Näin siis vain tahto voi vapauttaa meidät kohtalon määräämistä tekijöistä. Paremmin kuin ”normaalilla” tahdolla tämän voi saavuttaa ”paranormaalilla” tahdolla, jonka voimallisuuteen tutustuttiin jo luennolla 3. Kun olet löytänyt oikean päämäärän eli humanistisiin tarpeisiin suuntautuneet elämän periaatteet, jotka on tarkoitus tavoittaa mietiskelyn kautta tekemällä harjoitusta 10.7: POSITIIVINEN ELÄMÄN SUUNNITTELU, voit lopullisesti vapautua kohtalon vallasta ja päättää täysin vapaasti ja itsenäisesti elämästäsi ja tulevaisuudestasi.
Laajentuneen tietoisuuden ansiosta pystytään:
- vastustamaan negatiivista perinnöllisyyttä
- vaikuttamaan endorytmeihin
- tekemään vastatoimia eksoendorytmeille
- ottamaan tunteet ja aistit omiin ohjiin
- korjaamaan psyykkisiä ja fyysisiä häiriöitä
- vastaanottamaan tai luovuttamaan maailmankaikkeuden energiaa.
Sen ansiosta, että tunnetaan luontoa ja asioiden olemukset, pystytään:
- vastustamaan kosmoenergeettisiä häiriöitä tai
- käyttämään hyväksi myönteisiä kosmoenergeettisiä olosuhteita.
Näin pystytään lisäksi:
- kestämään sosiaalista painetta ja
- vastustamaan ympäristöä.
Sokerina pohjalla ja kohtalosta riippumattomuuden huippuna hallitaan lopulta peruuttamattomasti:
- yliaistillinen vastaanotto ja
- psykokineettiset kyvyt.
Näin siis kohtalo on vaihdettu karmaan. Tästä hetkestä lähtien ei enää pelätä edes ajatuksissa kohtaloa, ei enää kohdata kohtalomaisesti vastaan tulevia objektiivisia tapahtumia, ei olla enää ikinä toisten ihmisten tai ympäristön pelinappuloita.
Päinvastoin, vastustetaan tietoisesti ja päättäväisesti kaikkea, mikä on omien toiveiden, päämäärien, taipumusten ja odotusten vastaista. Missä vain elämäntilanteissa menestytään, jokaisena päivänä ollaan onnellisia ja tyytyväisiä!